Jakamistalous Pohjoismaissa

Sharing is caring

100 miljoonaa euroa. Se oli Suomen jakamistalouden arvo vuonna 2016 konsulttitoimisto PwC:n raportin mukaan, joka tehtiin Työ- ja elinkeinoministeriölle. Tämä ei ehkä yllättänyt? Mutta jakamistalouden laskennallinen kasvupotentiaali voi hämmästyttää. Muutamassa vuodessa PwC alkoi uskoa, että arvo kymmenkertaistuisi ja nousisi 1,3 miljardiin vuonna 2020.

Ajatushautomo Agendan tarkoitus on valaista tällä raportilla jakamistalousilmiötä ja katsoa tarkemmin muutamia arkoja pisteitä ja pullonkauloja, jotka olisivat korjaamisen arvoisia. Raportin kirjoittajalla, Mats Nylundilla on kymmenen toimenpide-ehdotusta. Niiden on tarkoitus antaa evästystä vaikuttajille ja päättäjille. Jakamistalouden juna kulkee yhä nopeammin ja sen on syytä ottaa askel muuttuvien markkinoiden suuntaan ja sopeutua siihen.

Me emme ole Suomessa yksin miettimässä, minkälaisia muutoksia kasvava jakamistalous tuo tullessaan. Muut Pohjoismaat tarjoavat usein hyvän viitekehyksen, ja myös tässä raportissa me katsomme länteen etsiessämme ratkaisumalleja. Sekä Ruotsissa että Tanskassa on tehty selvityksiä, kuinka jakamistalouteen suhtaudutaan, ja me kerromme näistä kokemuksista tässä raportissa.

Oletko matkustanut Uber-kyydillä tai löytänyt asumista Airbnb:n kautta? Silloin olet jo osa jakamistaloutta. On vaikea uskoa että jakamistalous ei kasvattaisi suosiota Pohjolassa: Ihmisten luottamus toisiaan kohtaan Pohjoismaissa on korkea, mikä luo hyvän pohjan jakamistalouden palveluille. Harva niistä, joka omistaa kakkosasunnon antaa sen seista tyhjillään, mutta kuinka moni meistä antaisi oman autonsa jonkun toisen käyttöön, kun itse on töissä?

Elinvoimaisesta haja-asutuksesta puhuttaessa jakamistalous on nähtävä ennemminkin mahdollisuutena kuin asiana, joka ei koske haja-asutusalueita. Pohjimmiltaan jakamistalous tarkoittaa tehokasta tapaa käyttää alihyödynnettyjä resursseja. Mutta samanaikaisesti kasvava jakamistalous muuttaa pelisääntöjä monilla eri liiketoiminta-alueilla ja työmarkkinoilla.

Kaksi alan asiantuntijaa, Resolute HQ:n Jukka Viitanen ja AirFaas:n Edward Blomstedt ovat antaneet kommentteja raporttiin. Ja Blomstedtiä siteeratakseni: ”Asiassa keskeistä on voittaminen tai katoaminen.” Koska vaihtoehdot ovat näin vähissä on helppo ymmärtää, että nyt on syytä miettiä, mitä jakamistalous tuo tullessaan meille Suomeen.

Helsinki 31.1.2019

Ted Urho
toiminnanjohtaja
Ajatushautomo Agenda

”Tervetuloa vuoteen 2030. Tervetuloa kaupunkiimme. En omista
mitään. En omista autoa. En omista taloa. En omista tavaroita tai vaatteita.
Shoppailu? Olen unohtanut mitä se on.” Näin kirjoitti tanskalainen
kansanedustaja Ida Auken pari vuotta sitten visiona tulevasta.
Jakamistaloudesta on keskusteltu poliittisella tasolla pohjoismaissa
jo muutaman vuoden ajan. Samanaikaisesti on Euroopan unioni
ollut tämän uuden digitaalisen talouden näkyvä puolestapuhuja.
Eurooppalaisen jakamistalouden agendan mukaan, jonka Euroopan
komissio julkaisi 2016, voi jakamistalous johtaa työllisyyden ja kasvun
lisääntymiseen koko EU:n alueella, jos toimintaa kannustetaan ja kehitetään
oikealla tavalla. Komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen
on korostanut mahdollisuuksia uusiin innovaatioihin ja tuottoihin.
EU:n ja poliitikoiden tehtävänä on Kataisen mukaan luoda sääntöjä,
jotka mahdollistavat uusia palveluita, mutta suojaavat samalla kuluttajia
ja huolehtivat, että verotus ja työehdot ovat oikeudenmukaisia.
Jakamistalouden eurooppalainen agenda kehottaa EU-maita
tarkastamaan sellaiset säännöt ja määräykset, jotka voivat joko edistää
tai jarruttaa jakamistalouden kehitystä. Syksyllä 2017 julkaisivat
Tanska, Suomi ja Ruotsi kukin tahollaan poliittisia linjauksia, kuinka
jakamistaloutta voidaan kehittää (ks. viitteet). Tämän raportin tarkoituksena
on kuvata jakamistaloutta ja tutkia ilmiötä pohjoismaisesta
poliittisesta näkökannasta tutkimalla ja vertaamalla tanskalaisia,
suomalaisia ja ruotsalaisia menettelytapa-asiakirjoja. Miten nämä
kolme pohjoismaata näkevät jakamistalouden ja minkälaisia toimenpiteitä
hallitukset ja viranomaiset ehdottavat sen kehittämiseen?

Mitäyhtäläisyyksiä ja eroja maiden välillä voidaan havaita? Miten näissä
kolmessa maassa nähdään jakamistalouden poliittiset ja taloudelliset
vaikutukset? Mitkä yhteiskunnan osat muuttuvat jakamistalouden
myötä? Mitä on tehtävä? Mitä voidaan tehdä? Vaikka painopiste on
jakamistaloudessa, raportti tutkii myös muita samankaltaisia käsitteitä,
kuten alustatalous ja Gig Economy.

Jakamistalous kasvaa nopeasti. Monet tuntevat jo suuret globaalit
toimijat kuten Uber ja Airbnb. Jakamistalouden liikeidea rakentuu
tarjonnan ja kysynnän yhdistämiseen laajassa sosiaalisessa verkostossa,
digitaalisten ratkaisujen, -laitteiden ja niin sanottujen alustojen avulla.
Jakamistaloudelle tunnusomaista on se, että tavaroita ja palveluita
”jaetaan” toisilleen aikaisemmin tuntemattomien yksityishenkilöiden
välillä. Toinen osapuoli voi ansaita ylimääräistä rahaa ja toinen saa
käyttöönsä uuden, mahdollisesti sekä halvemman että jännittävämmän
vaihtoehdon. Tapahtuman kolmas osapuoli, alusta, ottaa maksun
näiden kahden yhdistämisestä.
Mutta voiko vieraisiin luottaa?
Jakamistalouden ja ihmisten
välisten luottamusasteen välillä on vahva yhteys, (Piippo ja Surakka
2016; OECD 2017); OECD 2017).
Luottamuksen kansainvälisissä
tutkimuksissa on toistuvasti päädytty siihen, että luottamusaste ja
ihmisten välinen luottamus on erittäin korkea Pohjoismaissa. Tästä
syystä näyttää jakamistalouden kehittäminen pohjoismaissa erityisen
lupaavalta.
Viime vuosien aikana on laadittu useita raportteja, joissa jakamistaloutta
pyritään kuvaamaan sekä huomioimaan sen suuruus ja
kasvu. Erään Työ- ja elinkeinoministeriön 2017 julkaiseman selvityksen
mukaan, voi jakamistalous lähivuosien aikana kasvaa erittäin nopeasti
sekä Suomessa että kansainvälisesti.
Konsulttiyhtiö PwC laskee, että jakamistalous kasvaa niin, että
vuosikymmenessä sen liikevaihto on globaalilla tasolla 300 miljardia
euroa. Summa vaikuttaa suurelta.
Toisaalta esimerkiksi Nordea Ruotsissa arvioi, että vaikka jakamistalous kasvaa, se on niin pieni, että se pysyy mitäänsanomattomana makrotaloudellisesta näkökulmasta
katsoen.
Nordea arvioi, että vaikka PwC on ennusteessaan oikeassa,
merkitsee se, että jakamistalouden odotettu liikevaihto on Ruotsissa
12 miljardia kruunua vuonna 2025, mikä on lähes yhtä paljon kuin mitä
ruotsalaiset kuluttavat vuodessa pitsoihin.
World Economic Forum -säätiön ennusteen mukaan jakamistalous
kasvaa ja normalisoituu käyttäjien keskuudessa niin, että siitä tulee
valtavirtaus vuoden 2026 tienoilla. Eräs ilmaisu tälle normalisaatiolle
on, että autokimpat, vuokra-autot ja kimppakyydit tulevat tavallisemmiksi
kuin oman auton omistaminen ja sen käyttö. Suomalaiselta
Maas Global yritykseltä on ilmestynyt Whim-niminen sovellus, joka
kytkee yhteen julkisen liikenteen, vuokrapolkupyörän, vuokra-auton
ja taksin. Tarkoituksena on tarjota käyttökelpoinen ja kattava kuljetuspalvelu,
josta voi tulla kilpailukykyinen vaihtoehto yksityisautolle.
Maas Global laajentuu myös Singaporeen ja Iso-Britanniaan.
PwC on analysoinut jakamistalouden arvon myös Suomessa.

Arvo oli 2016 hieman yli 100 miljoonaa euroa, mutta muutamassa vuodessa
sen arvo kymmenkertaistuu ja nousee 1,3 miljardiin vuonna 2020. Muun
muassa amerikkalainen majoituspalvelu Airbnb on kasvanut nopeaan
tahtiin Helsingissä. Keväällä 2018 asuntojen lukumäärä Helsingissä
oli 2 316. Tanskassa ja Ruotsissa, joissa turistivirrat ovat huomattavasti
suuremmat, on Airbnb:llä myös merkittävästi suurempi määrä
asuntoja. SVT:n mukaan on koko Ruotsissa vuokrattavana 20 000
asuntoa. Inside Airbnb:n nettisivuston mukaan Kööpenhaminassa on
yhtä paljon asuntoja kuin koko Ruotsissa, ja lähes kymmenen kertaa
enemmän kuin Helsingissä.
Liikenne ja asuminen on näin ollen kaksi tärkeää jakamistalouden
aluetta. Muita tärkeitä alueita ovat palvelut (mikrotyön tekeminen
internetin kautta), raha (mm. ruohonjuuritason rahoitus),
käytetyt tavarat, toimitilat ja koulutus. Yksityishenkilöiden välinen
energiakauppa ja kaupankäynti henkilökohtaisella datalla, arvioidaan
nousevan tärkeäksi alueeksi lähitulevaisuudessa. Tulevaisuuden
jakamistalouden oletetaan helpottavan ja tehostavan ratkaisuja, jotka
perustuvat niin sanottuun lohkoketjuteknologiaan (Honkanen 2017).
Tarkoituksena on rakentaa järjestelmä, jossa ihmiset voivat vaihtaa
tavaroita, palveluita ja rahaa turvallisella tavalla, ilman suhteellisen
suuria maksuja välikäsille, kuten Uber ja Airbnb.

Collaborative Economy Honeycomb on Jeremiah Owyangin laatima
graafinen esitys. Se esittää jakamistalouden (tai yhteistyötalouden)
vahakakkuna, jossa on 16 eri aluetta, mukaan lukien osa-alueet ja yritys
(Kuva 1). Lukuun ottamatta liikennettä, toimitiloja, palveluita, rahaa
ja käytetyn tavaran kauppaa, se nostaa esille myös alueet kuten ruoka,
työkalut, terveys, oppiminen ja jopa analytiikan. Kuvan keskiössä on
kaikkein tärkein, ihmiset. Owyang puhuu empowered people:sta tarkoittaen,
että enää ei voida puhua vain asiakkaista, vaan on otettava
huomioon kirjo uusia ja huomattavasti aktiivisempia kuluttajarooleja,
kuten tekijät (makers), aputekijät (co-creators), ruohonjuuritason
rahoittajat (crowdfunders) ja vastaavat (peers).

Jakamistalous on edelleen monella tavalla epämääräinen ja jopa
riidanalainen käsite. Sanaa käytetään eri tavoilla ja selkeän, kaikkien
hyväksymän määritelmän löytyminen ei onnistu. Jakamistaloudella on
käsitteenä ilmeinen vetovoima, mutta mielipiteet siitä menevät ristiin.
Monet näkevät sen kiehtovana ilmiönä ja arvelevat, että käsitteellä
on selvä funktio, digitaalisesta taloudesta keskusteltaessa. Toiset
ovat sitä mieltä, että sana on harhaanjohtava, eikä sillä ole mitään
tekemistä jakamisen kanssa. Toisaalta monet ovat huomauttaneet,
ettei jakamistalous sinällään ole mikään uusi ilmiö.
Pohjoismainen jokamiehenoikeus on hyvä esimerkki Pohjolalle
erityisellä muodolla siitä, jota voimme kutsua perinteiseksi jakamistaloudeksi.
Jokamiehenoikeus on kaikkien ihmisten oikeus liikkua
yksityisellä maalla luonnossa, oleskella siellä tilapäisesti ja kerätä
esimerkiksi marjoja, sieniä ja tiettyjä muita kasveja. Jokamiehenoikeus
on viimevuosina kirjattu lakiin Ruotsissa ja Norjassa.
Jakamistalous on käännös englannin kielen sanasta sharing economy.
Jakamistalous on muun muassa ruotsinkielessä suhteellisen uusi
sana. Se otettiin käyttöön Ruotsin kielineuvoston uudissanaluettelossa
vuonna 2015.
Monet aikaisemmista ilmiön tutkimuksista viittaavat amerikkalaiseen
oikeustieteilijään Yochai Benkleriin. Eräässä 2006 julkaistussa
artikkelissa Sharing Nicely, Benkler on sitä mieltä, että jakaminen
on pitkään ollut aliarvostettu muoto taloudellisesta toiminnasta,
joka on saanut nyt nostetta niiden mahdollisuuksien avulla, jotka
internet on avannut. Eräs toinen varhainen kirjoittaja on Lawrence
Lessig (2006), joka käsittelee jakamistaloutta sosiaalisten medioiden
kasvun yhteydessä. Lessig huomauttaa, että jakaminen luo sosiaalisen
verkoston, communities. Hän korostaa myös jo aikaisessa vaiheessa,
että sillä, jonka käyttäjät asettavat vapaaehtoisesti verkkoon, on
taloudellinen arvo.
Jakamisella on siis taloudellinen arvo, mutta toisaalta taloudella
ei aina tarkoiteta rahaa. Sen sijaan jakamistaloutta voidaan katsoa
myös kritiikkinä tarpeettoman tiukalle käsitykselle taloudesta, joka
sulkee pois kaiken rahatalouden ulkopuolella olevan. Julkisuudessa
on esitetty laajemman näkemyksen avaamista talouteemme, joka
mahdollisesti olisi jakamistalouden tärkein tuki (Venäläinen ja Tuomo
Alhojärvi 2017).
Jakamistaloutta koskeva keskustelu alkoi siis sosiaalisessa mediassa.
Nykyään puhutaan vähemmän tiedon välittämisestä ja sen
sijaan enemmän ”resurssien”, tavaroiden ja palveluiden välittämisestä.
Tämän käsityksen mukaan voidaan jakamistalous määritellä “osana
taloutta, jossa yksityishenkilöt antavat toisilleen käyttöön alikäytettyjä
resursseja, sekä omaisuutta että palveluita, joko maksua vastaan tai
ilman sitä. Tämä voi tapahtua digitaalisen alustan avulla tai analogisen
tiedonvälityksen kautta. Yhteistä näille on kuitenkin se, että resursseja
on voitava jakaa käyttäjien kanssa oman tuttavapiirin ulkopuolelle“.
(SOU 2017, 64).
Kolme keskeistä jakamistalouden kulmakiveä ovat siis ajatus
siitä, että on olemassa alikäytettyjä resursseja, joita yksityishenkilöt
voivat jakaa sosiaalisessa mediassa, siihen soveltuvien digitaalisten
alustojen avulla (Kuva 2).

Olemassa on siis resurssitehokkuuden sosiaalinen, ekologinen
ja taloudellinen perusajatus. Jakaminen voidaan tehdä ilman maksua
– esim. lahjoittaa, saada, vaihtaa tai lainata asioita – mutta useimmiten
se tapahtuu maksua vastaan. Tällöin se voi koskea vuokrausta tai
käytetyn esineen ostoa/myyntiä.
Tavaroiden ja palveluiden jakamisen tavoite voi olla joko taloudellinen
tai ideologinen. Taloudellisessa tavoitteessa on kysymys
halvemmista hinnoista. Ideologinen tavoite voi koskea ihmisten
kannustamista naapuriapuun ja digitaaliseen yhteisöllisyyteen, ja tällä
tavoin kasvattaa sosiaalista yhteenkuuluvaisuutta.
Selvien ja yksiselitteisten rajojen asettaminen jakamistaloudelle,
on osoittautunut vaikeaksi. Jakamistalouden tarkka määrittäminen
ja rajojen asettaminen on sen takia jatkuvan keskustelun kohteena.
Keskustelu koskee ainakin seuraavia kysymyksiä:
– Miksi puhutaan jakamisesta ostettaessa, myytäessä ja
vuokrattaessa?
– Kakku voidaan kyllä jakaa, mutta voidaanko palveluita
todella jakaa?
– Sisältyykö käytetyn tavaran kauppa jakamistalouden
käsitteeseen?
– Mikä osa on yrityksellä ja julkisella sektorilla
jakamistaloudessa?
– Mikä on sanan alusta tarkka merkitys?
Ensimmäinen kysymys koskee jakamistalouden vaikuttavuutta
käsitteenä. Onko ylipäätään tarkoituksenmukaista ottaa käyttöön
uusi käsite, kun toiminta käsittää niin suuressa määrin perinteistä
kaupallista vaihtamista, kuten esim. vuokrausta/vuokralle antamista?
Jos ensimmäiseen kysymykseen vastataan ei, tulee koko jakamistalouden
käsitteestä tarpeeton.
On kuitenkin tutkijoita, jotka ovat sitä mieltä, että jakamistalous
on hyvä käsite tavaroiden jakamiselle. Sitä vastoin on tarkoituksetonta
puhua palveluiden jakamisesta, yksinkertaisesti siksi, että palveluita
ei voi jakaa samalla tavalla kuin tavaroita. Kakku on helppo jakaa
kahteen yhtä suureen palaan, mutta palveluita ei voi jakaa yhtä konkreettisella tavalla.

Entä sitten on käytetyn tavaran kauppa, ihmisten ostaessa ja
myydessä käytettyjä tavaroita verkon kautta? Myös tässä on vastakkaisia
mielipiteitä. Näin ollen meillä on tilanne, jossa monet näkevät
käytetyn tavaran kaupan osana jakamistaloutta, kun taas osa on sitä
mieltä, että jakamistaloudella itse asiassa tarkoitetaan sitä, että yksityishenkilöt
antavat toisilleen tilapäisesti alikäytettyjä resurssejaan,
eikä toisin sanoen tarkoita aina omistuksen siirtymistä (SOU 2017, 61).
Perustelu jälkimmäiselle käsitykselle on se, että ostaminen ja myyminen
aiheuttaa perinteisen kaupallisen liiketoimen ja että omistuksen
vaihdossa on tarpeetonta puhua jakamisesta.
Onko jakamistaloudessa aina kysymys yksityishenkilöiden välisistä
liiketoimista? Mikä osa on yrityksellä ja julkisella sektorilla? Mikä
on alusta?
Ideologisella tasolla mielikuva yksityishenkilöiden välisestä
vaihtamisesta (englanniksi peers – tasavertainen, ts. yhdenvertaisia
yksilöitä), on jakamistalousajatuksen tärkein kulmakivi. Käytännössä
vaihtaminen tapahtuu kuitenkin usein yrityksen ylläpitämän ja omistaman
alustan avulla. Voi myös olla niin, että se, joka tarjoaa omaisuutta,
palveluita ja alustoja on (mikro)-yritys. Kuva 3 kuvaa jakamistalouden
liiketoimia ja kolme jakamistalouden keskeistä asianosaissuhdetta:
käyttäjä, joka tarjoaa palveluita, (2) käyttäjä, joka hyödyntää palveluita
ja (3) alusta, sovittaa yhteen näiden palveluiden tarjonnan ja kysynnän
(SOU 2017, 65). Alusta tarjoaa usein myös arvostelujärjestelmän ja
maksuratkaisun niin, että käyttäjä voi antaa palveluista arvosanan ja
maksaa ne.

Jakamistalouden puolestapuhujat ovat väittäneet, että jakamalla voidaan
vähentää omistamisen merkitystä ja siten luoda tasa-arvoisempi
ja oikeudenmukaisempi yhteiskunta. Access over Ownership – saatavuus
on omistamista tärkeämpää – on paljon käytetty iskulause. On
kuitenkin väärin väittää, että omistaminen menettäisi merkityksensä.
Aina on joku, joka omistaa liiketoimessa käytetyt tavarat. Tärkeä
kysymys on myös kuka omistaa alustat ja näin ollen hyötyvät niistä
ja valvovat toiminnan ehtoja. Viime aikoina on yhä enemmän tuotu
esille kysymys, kenellä on oikeus hallita dataa, sitä informaatiota ja
digitaalista jälkeä, jota syntyy kaikesta digitaalisesta toiminnasta. Tänä
päivänä on tavallista, että alustat (yritykset) omistavat datan, vaikka
käyttäjät sen tuottavat.
Jakamistaloudessa on siis useita ulottuvuuksia, joista ei ole sovittu.
Ilmeistä on kuitenkin se, että osaksi kysymyksessä on akateeminen
keskustelu, mutta määrityksillä on myös sekä poliittisia että juridisia
vaikutuksia. Toisaalta voidaan sanoa, että jakamistaloudesta voidaan keskustella ja tehdä siitä päätös, huolimatta käsitteen huokoisesta
luonteesta.

Taulukossa 1 on laaja kooste jakamistaloustoiminnan eri muodoista
Suomessa. Taulukko antaa esimerkkejä uusista palveluista ja
tekee eron seitsemän toimintakategorian välillä: globaalit toimijat,
(2) käytetyn tavarankauppa verkossa, (3) muut kaupalliset alustat,
(4) aatteelliset alustat, (5) ryhmät sosiaalisissa medioissa, (6) julkisen
sektorin (kunta ja valtio) aloitteet, sekä joukko (7) rajatapauksia, joita
ei ole määritetty jakamistaloudellisena toimintana, mutta voidaan silti
liittää jakamistalouteen tavalla tai toisella.

Käsitteenomainen epäselvyys ja epämääräisyys on ollut seurausta
siitä, että keskustelussa käytetään useita muita samankaltaisia ja
päällekkäisiä käsitteitä. Suomessa puhutaan paljon alustataloudesta
ja kiertotaloudesta.
Kuten on tullut esille, näillä kahdella, jakamistalouden ja digitaalisella
alustalla on läheinen kytkentä. Digitaalinen alusta on sovellus
tai muu online-perusteinen palvelu, joka kytkee yhteen tavaroiden
ja palveluiden tarjonnan ja kysynnän. Nämä palvelut ovat vuorovaikutteisia
niin, että ihmiset voivat käyttää niitä joko palveluiden
tarjoamiseen (tuottajia) tai löytämään ihmisiä, jotka haluavat käyttää
palveluita (kuluttajia). Älypuhelimien ansiosta meillä on yhä useammin
käytettävissä sovelluksia ja palveluita vuorokauden ympäri. Monet ovat
sitä mieltä, että jakaminen ei ole mikään uusi ilmiö, mutta teknisen
kehityksen ansiosta on jakaminen nyt levinnyt oman tuttavapiirin
ulkopuolelle.
Jakamistalous ja alustatalous ovat näin ollen osittain päällekkäisiä
käsitteitä. Erotuksena on, että alustatalous korostaa teknistä ratkaisua
ja rakennetta, kun taas jakamistalous asettaa suuremman painon yhteenkuuluvuuden
ja yhteisöllisyyden mahdollisuuteen. Sana alusta voi
viitata myös yritykseen, joka omistaa alustan. Digitaalisista alustoista
on tullut internet-talouden tärkeimpiä toimijoita. Yksi selkeä osoitus
tästä on, että neljä maailman viidestä vahvimmasta tavaramerkistä
on digitaalisia alustoja: Apple, Microsoft, Google ja Facebook. Näitä
markkinoita dominoi USA ja vähemmässä määrin Kiina.
Myös jakamistalouden sisällä on ilmeinen riski siitä, että muutamat
alustat saavat aivan liikaa valtaa. Tilanteessa, jossa valta ja resurssit
keskittyvät muutamille harvoille, on luonnollisesti hyödytöntä puhua
jakamisesta. Kuva 4 kuvaa alustojen neljä eri ulottuvuutta: tekninen
rakenne, kauppapaikka, sosiaalinen verkosto ja yritys.

Tutkimuksen alalla puhutaan paljon myös Gig Economy:sta. Termi
viittaa niihin palveluihin ja mikrotöihin, joita alustojen kautta välitetään.
Klassinen esimerkki on amerikkalainen TaskRabbit, jonka
IKEA on ostanut. Näiden alustojen kautta palveluita tarjoavat voivat
olla elinkeinon harjoittajia, mikroyrittäjiä tai yksityishenkilöitä, jotka
vastaanottavat tilapäisiä tehtäviä.
Gig Economy:lla on läheinen kytkentä niin sanottuihin itsensätyöllistäjiin,
freelancereihin tai muihin ilman työsuhdetta tai yksityisyritystä
oleviin lisätyön muotoihin. Tänä päivänä on Ruotsissa
880 000 yritystä, joissa on vähemmän kuin yksi työntekijä. Itsensätyöllistämisen
markkinat kasvavat nopeasti koko Pohjolassa. Itsensä
työllistäminen on tavallista muun muassa journalistiikassa, media- ja kulttuurialalla, IT ja konsulttitoiminnassa.

Yksi tärkeä kysymys koskien Gig Economya ja itsensä työllistämistä,
on työntekijän oikeudet. Koske he, jotka suorittavat
mikrotyötä eivät ole työntekijöitä, ei heillä ole lainmukaista työsuhdeturvaa
eikä yhteispäätösmenettelyä. Sen lisäksi he vastaavat itse
omasta sosiaaliturvasta, sairausvakuutuksesta, vanhuuseläkkeestä ja
lomasta. Suomessa on muun muassa ammattiliittojen keskusjärjestö
SAK käynnistänyt keskustelun näistä haasteista. SAK väittää, että
nettialustojen välittämä työ, yhdistää yrittäjyyden ja palkansaajan
epäkohdat.
Jakamistalous, alustatalous ja Gig Economy muodostavat osia
uudesta digitaalisesta taloudesta. Käsitteenä ne korostavat eri näkökulmia
ja ominaisuuksia. Jakamistaloutta koskevassa keskustelussa
esiintyy vielä joukko muitakin samankaltaisia käsitteitä, joko vahvemmalla
tai lievemmällä yhteydellä jakamistalouteen (ks. kuva 5).

EU:n mukaan voi jakamistalous johtaa työllisyyden ja kasvun lisääntymiseen
koko EU:n alueella, jos toimintaa kannustetaan ja kehitetään
oikealla tavalla. EU puhuu jakamistaloudesta termeillä, kuten
innovaatio, uusia palveluita ja tuottomahdollisuuksia. Samanaikaisesti
painotetaan kuluttajasuojan tärkeyttä ja huolehditaan siitä, että
verotus ja työehdot ovat oikeudenmukaisia. Miten jakamistalous
nähdään Tanskassa, Suomessa ja Ruotsissa kolmen, 2017 julkaistujen
toimintaperiaatteiden mukaan? Miten arvioidaan jakamistalouden
yhteiskunnalliset vaikutukset? Minkälainen tarve on jakamistalouden
suhteen? Mitä konkreettisia periaatetoimia ehdotetaan? Miten maat
suhtautuvat EU:n jakamistaloutta koskevaan agendaan?
Tanskalainen dokumentti on Tanskan hallituksen julkaisema
strategiadokumentti. Se sisältää 22 periaatealoitetta, jotka tuodaan
esille neljällä alueella. Suomalainen dokumentti on selvitys, joka
on koottu jakamistaloutta käsittelevän, eri ministeriöitä edustavan
virkamiesryhmän toimesta. Selvityksen tarkoituksena on tunnistaa
haasteet ja kehittämistarpeet koskien lainsäädäntöä ja sääntelyä.
Selvitys johtaa seitsemään periaatealoitteeseen. Raportin julkaisija
on Työ- ja elinkeinoministeriö. Ruotsalaisen dokumentin on laatinut
itsenäinen selvittäjä, jonka tehtävänä on ollut laatia eri malleja kuvaava
kartoitus, analysoida eri käyttäjien rooleja sekä pohtia nykyistä, niin
kansallista kuin EU:n sisäistä lainsäädäntöä.
Periaatedokumenttia voi alkajaisiksi kuvata taulukolla 2. Taulukosta
nähdään miten nämä eri dokumentit korostavat ja suhtautuvat
viiteen eri aiheeseen tai yhteiskunta-alueeseen: tiedontarve, (2) verotus, (3) työ, (4) luottamus ja (5) käyttäjäturvallisuus. Taulukosta
nähdään, että kaikki raportit korostavat tiedontarvetta. Tanskalainen
ja suomalainen raportti korostavat lisäksi verotusta ja työtä. Ruotsalainen
raportti korostaa näiden tiedontarpeen lisäksi luottamusta ja
käyttäjäturvallisuutta.

Kaikki dokumentit korostavat siis tiedontarvetta. Tiedon vahva
korostus voidaan katsoa osoitukseksi siitä, että jakamistalous on
edelleen uusi ilmiö. Tietoa tarvitaan, jotta käyttäjät tietävät mihin
he ovat ryhtymässä, mitä oikeuksia ja velvollisuuksia heillä on (esim.
verotuskysymys) ja jotta viranomaiset voivat tehdä oikeat päätökset.
Ruotsalaisessa selvityksessä nähdään tiedonkasvu myös turvallisuutta
luovana toimenpiteenä, jotta jakamistalous kasvaisi myös uteliaimpien
käyttäjien ulkopuolelle.
Vaaditaan jonkin tyyppisiä tulevia turvallisuutta luovia toimenpiteitä,
jotta jakamistalous voisi kasvaa vakiintumalla myös uteliaiden piirin
ulkopuolelle, sosiaalisesti kiinnostuneita ja jonkin verran riskialttiita
”early adopters”, jotka usein toimivat toisenlaisella harkinnalla kuin
suuri enemmistö. Olemme havainneet myös sen, että tämän ryhmän
ulkopuolella on epävarmuutta potentiaalisten käyttäjien joukossa siitä,
mitä jakamistalouden liiketapahtuma tarkoittaa. Tätä taustaa vasten
on selvitys tunnistanut tarpeen tehostetusta informaatiosta käyttäjille.
(SOU 2017, 282, kurssi)
Ruotsalainen selvitys haluaa antaa ruotsalaiselle Kuluttajavirastolle
tehtäväksi informoida jakamistalouden liiketoiminnan riskeistä ja
mahdollisuuksista. Kuluttajaviraston tulee myös antaa yksilöllistä
opastusta käyttäjille jakamistaloudellisista liiketoimista. Informaatio,
jota alustat tarjoavat arvellaan olevan riittämätöntä, joten informaatiotuen
ja yksilöllisen tuen antamistarve käyttäjille voi siksi olla ”vähintään
yhtä suurta kuin kuluttajaopastuksen tarve perinteisemmässä
mielessä.” (SOU 2017, 282).
Ruotsalaisen selvityksen näkökulma on näin ollen käyttäjät ja
heidän turvallisuus. Tanskan hallitusstrategia ja suomalainen selvitys
ovat enemmän suuntautuneita liiketoimintamalleihin ja talouden
kasvuun. Tanskalaiseen strategiaan sisältyy myös toimenpiteitä luottamuksen
lisäämiseen, mutta se käsittelee enemmän ”luottamusta
liiketointamalleihin”. Sekä Suomessa että Tanskassa ehdotetaan valmistelevana
toimenpiteenä nettisivustoa, jolla kerättäisiin informaatiota
jakamistaloutta koskevista säännöksistä. Tällaista alustaa ollaan
Suomessa kehittämässä Työ- ja elinkeinomisteriön toimesta. Tanskan
hallitus panostaa laajalla rintamalla selvitykseen, jonka tarkoituksena
on selvittää kaikki, kuluttajansuojasta ja työntekijöiden sosiaaliturvasta
lähtien aina verotukseen ja vakuutukseen asti.

Tanskan hallitus aikoo lisäksi edistää jakamistaloudellisten vakuutustuotteitten
markkinoiden luomista. Miten se tarkalleen tapahtuu,
on vielä epäselvää, mutta tarkoituksena on tässä vaiheessa kuitenkin
käynnistää vuoropuhelu vakuutusalan ja jakamistalouden alustojen
kanssa.
Suomalainen selvitys osoittaa, että mikrotyöntekijät joutuvat tavallisesti
vastaamaan itse omasta sosiaaliturvastaan ja tästä he tarvitsevat
tietoa. Sitä paitsi liikkumisesta yrittämisen, työllistymisen ja työttömyyden
välillä tulee joustavammaksi niin, että kaikki työllistymismahdollisuudet
voidaan ottaa huomioon. Myös oman sivutoimisen
yrityksen aloittaminen tulee olla helpompaa työttömänä ollessa.
Suomalainen selvitys on se, joka voimakkaimmin korostaa niitä
haasteita, joita jakamistalous aiheuttaa verotukselle. Selvityksen mukaan
voi käyttäjien parissa olla epäselvyyttä (sekä palveluita tarjoavat
että niitä ostavat), kun kysymyksessä on velvollisuus maksaa veroja ja
kenen ne pitäisi maksaa. Yksi mahdollisuus, joka on nostettu esille,
on se, että antaa alustan ottaa siitä vastuun, jotta verotus tapahtuisi
oikein. Selvitys arvelee kuitenkin, että käytännössä voi olla vaikeaa
asettaa verotusvastuu alustalle, koska usein on kysymys kansainvälisestä
yrityksestä, jonka toimipiste on maan rajojen ulkopuolella.
Tanskalaiseen strategiaan sisältyy ehdotus verovähennyksestä, joka
kannustaisi alustoja automatisoimaan verotietojen raportoinnin.
Yhtenä osana tätä strategiaa teki Tanska toukokuussa 2018 ensimmäisenä
maana maailmassa sopimuksen Airbnb:n kanssa. Tarkoituksena
on aloittaa yhteistyö Airbnb:n ja Tanskan veroviranomaisten
välillä niin, että Airbnb:en liittyvät tulot lähetetään automaattisesti
veroviranomaisille. Vastaavanlaisille ratkaisuille on ilmiselvä tarve
myös Suomessa. Suomen veroviranomaiset havaitsivat keväällä, että
kolmasosa niistä, jotka antavat vuokralle asuntojaan Airbnb:n kautta,
jättävät verot maksamatta.
Myös suomalainen selvitys peräänkuuluttaa konkreettisia toimenpiteitä,
joilla voidaan ehkäistä ja torjua, ettei jakamistalous johda
”harmaaseen talouteen”, ts. jätetään lainmukaiset maksut ja verot
maksamatta.
Yhteenvetona voidaan sanoa, että nämä kolme tutkittua dokumenttia
tulkitsevat jakamistalouden samankaltaisesti. Näkökulmat sekä
tanskalaisessa että suomalaisessa selvityksessä, korostavat kylläkin
jakamistalouden liiketoimintamalleja ja mahdollisuuksia taloudelliseen
kasvuun. Näin ovat nämä maat myös lähempänä jakamistalouden
eurooppalaista agendaa. Erotuksella tästä, korostaa ruotsalainen
selvitys käyttäjiä ja käyttöturvallisuutta.
Kaikissa raporteissa tartutaan jakamistalouden suuriin kysymyksiin:
Miten työelämä muuttuu? Miten saadaan aikaan ihmisten välinen
luottamus? Miten suojata oikeuksiaan taloudellisissa liiketoimissa?
Miten uutta digitaalista taloutta verotetaan?
Koskien poliittista strategiaa ja poliittista päätäntää on Tanska ehtinyt
pisimmälle. Kyseessä on Tanskan hallituksen julkaisema strategiadokumentti,
joka sen lisäksi sisältää suuren määrän periaatealoitteita.
Tanskalaiset aloitteet ovat lisäksi suhteellisen konkreettisia. Etenkin
aloite markkinoiden luomisesta jakamistalouden vakuutustuotteille
ja verohelpotuksen, jolla alustoja kannustetaan automatisoimaan
veroraportoinnin, voidaan pitää innovatiivisena.

Toisaalta voidaan sanoa, että yksikään selvityksistä ei ole löytänyt viisasten kiveä, joka ratkaisisi kaikki ongelmat. Kaikki kolme selvitystä
korostavat jakamistalouden monivivahteista ominaisuutta ja nopeaa
muuttumista, josta johtuu, että jäljellä on paljon avoimia kysymyksiä,
sekä isoja että pieniä. Monet niistä on ratkaistava tapauskohtaisesti.
Se mikä tekee luottamuksesta ja käyttäjäturvallisuudesta niin
suuria kysymyksiä on se, että esimerkiksi EU-lainsäädännössä kuluttajansuoja
ja kauppaaminen ei koske yksityishenkilöiden välistä
liiketoimintaa. Toisaalta eräs uusi, OECD:n (2017) raportti tulkitsee,
että jakamistalouden liiketoiminnan luottamusaste ei ole alempi kuin
luottamus järjestelmiin yleensäkään. Monessa tapauksessa luotetaan
yksityishenkilöihin ja myös digitaalisiin alustoihin, jopa enemmän
kuin perinteisiin yrityksiin ja viranomaisiin.
Vastaavalla tavalla jää suuri osa jakamistalouden työelämää työlainsäädännön
ulkopuolelle, mikä ensisijaisesti säätelee työsuhdetta, ts.
työnantajan ja työntekijän välistä oikeussuhdetta. Sen sijaan suhteellisen
selvästi määritellyt roolit toisella puolella elinkeinon harjoittajina
ja kuluttajina, ja toisella puolella elinkeinonharjoittajat ja työntekijät,
saamme jakamistalouteen kirjon liukuvia rooleja (SOU 2017, 72, ks.
myös Nylund ja Immonen 2017)

Jakamistaloudessa on menossa monta jännittävää kokeilua. Tanskalaisessa
strategiassa ilmenee, että hallitus tekee yhteistyötä Aarhusin
kanssa, joka ainakin 2017 toimii eräänlaisena jakamistalouden
urbaanina laboratoriona. Aarhus on muun muassa kerännyt tietoa
jakamistaloudellisesta yöpymisestä yhteistyössä Visit Aarhusin kanssa,
autojen yhteisomistuksesta, jakamistaloudesta eräänlaisena työllisyyden
lisääjänä, sekä kaupungin omien resurssien osallisuudesta ja
jakamisesta.
Jakamistalous, sen nykyisessä muodossa, on suurelta osin urbaani
ilmiö. Kaupungit kuten Soul ja Amsterdam ovat julistautuneet Sharing
Citieksi. Vielä ei ole mitään kaupunkia nimetty Pohjolan Sharing
Cityksi, mutta ainakin Göteborg on selvittänyt mahdollisuutta tulla
sellaiseksi Sharing Cityksi.
Suomi on toteuttanut kokeilua, jossa 200 satunnaisotannalla valitulle
henkilölle maksetaan 560 euroa kuukaudessa kansalaispalkkana
(tai perustulona). Tarkoituksena on tutkia uusia malleja sosiaaliturvan
kehittämiseksi. Kansalaispalkka on monissa yhteyksissä nostettu esille
mahdollisuutena luoda toimiva järjestelmä jakamistaloudelle, jolle on
kuvaavaa itsensä työllistäminen, mikro- ja freelancetyö.
Erittäin tärkeä ajatus monille niille, jotka ovat työskennelleet
jakamistaloudessa, on ympäristönäkökohta. Kulutusmahdollisuutta
ekologisesti kestävällä tavalla, on kuvattu yhdeksi tärkeimmäksi jakamistalouden
leviämisen kannustimena. Esille tulee intuitiivisesti
ajatus, että jakaminen ja yhteisomistus on erittäin ekologista. Kokonaisuutena
on kuitenkin hyvin vaikeaa määrittää jakamistaloudenympäristövaikutukset.

Tutkimus Airbnb:n vaikutuksista osoittaa
esimerkiksi, miten käyttöön on vaikuttanut lisääntynyt lentäminen,
sekä niille, jotka voivat asua halvemmalla, että niille, jotka saavat
lisätuloa vuokralle antamista asunnoistaan (SOU 2017, 70; ks. myös
Skjelvik et. al 2017).
Kun Yochai Benkler ja Lawrence Lessig loivat vision ja kirjoittivat
jakamistaloudesta 2000-luvun alkupuolella, suuntautuivat he
ensisijaisesti talouteen, joka voi toimia vaihtoehtona tai täydentävänä
tekijänä rahataloudelle. 10–15 vuotta myöhemmin on paljon asioita,
jotka osoittavat, että jakamistalouden aatteelliset mittasuhteet eivät
ole saaneet monien toivomaa nostetta. Tässä mielessä voidaan sanoa,
että se mitä puhumme tänä päivänä Airbnb:stä ja Uberistä, on paljolti
jakamistalouden vesittynyt muoto.
Laajan jakamistalouden selvityksen mukaan, ja jopa EU-tasolla,
on epäilemättä niin, että jakamistalouden kaupalliset mittasuhteet
ovat dominoivina. Mutta se on usein pienimuotoisemmissa ja paikallisissa
toiminnoissa, joissa jakamistalouden perusajatukset näkyvät
selvimmin. Kuten esimerkiksi mikroyritys Omenasieppari. Yritys
valmistaa omenamehua kotipuutarhoiden ylijäämäomenista, ts. omenista,
jotka muussa tapauksessa jäisivät poimimatta ja mätänisivät
maassa. Omenia keräävät alentuneella työkyvyllä olevat henkilöt
osa-aikaisesti palkattuina. Kaikki he, jotka kamppailevat monien
omenapuiden ja keräämättömien omenien kanssa, voivat liittyä mukaan
omenalahjoittajina.

Kymmenen ehdotusta
Jakamistalous on monitahoinen kenttä. Yleispätevien toimenpide-ehdotusten
laatiminen ei ole helppoa. Seuraavat ehdotukset ja ajatukset
ovat omiani ja ne perustuvat lukemaani kolmeen pohjoismaiseen
selvitykseen, sekä omiin tutkimuskokemuksiini jakamistaloudesta
kentällä jo usean vuoden ajan.

1. Näe jakamistalous ensisijaisesti mahdollisuutena, ei uhkana. Jakamistalous
on edelleen kapaloissaan ja paljon tapahtuu seuraavien
vuosien aikana.

2. Kaikkien organisaatioiden, viranomaisten ja yritysten pitäisi kysyä
itseltään, miten ne voivat edistää jakamistaloudellisia ratkaisuja.

3. Tutkia mitä jakamistaloudessa tapahtuu. Olemassa on lukuisasti
esimerkkejä opittavaksi. Tutkiminen ja kokeilu on hyvä tapa edetä.
Älä arkaile, vaikka sanasta jakamistalous keskustellaan ja sitä käytetään
monella eri tavalla, vaan keskity itse toimintaan.

4. Paras tapa kehittää jakamistaloutta on alakohtainen työskentely.
Luo kohtaamisia jakamistaloudessa toimivien asiantuntijoiden ja
aktiivien ja kunkin alan asiantuntijoiden välille.

5. Verotus on epäilemättä yksi suurista haasteista. Tarvitsemme
digitaalisen ratkaisun, joka automaattisesti lähettää oikeaa informaatiota
veroviranomaisille. Alustoja pitää kannustaa luomaan
ratkaisuja, jotka toimivat myös verotusmielessä.

6. Muuttuva työelämä on niin ikään suuri kysymys. Yrittämiseen tarvitaan
koulutusta ja tietoa mikrotyömarkkinoista. Samalla meidän
on pidettävä huolta turvallisesta työympäristöstä ja työsuojelusta,
vaikka kysymyksessä olisikin mikrotyö.

7. On myös erityisen tärkeää, että työmarkkinoiden uusi dynamiikka
otetaan huomioon. Ne, jotka työskentelevät jakamistaloudessa,
voivat vaihdella työskentelemistä freelancerina, työntekijänä,
yrittäjänä ja työnhakijana. Siirtyminen roolista toiseen on oltava
mahdollisimman joustavaa.

8. Epävarmat työmarkkinat asettavat kovempia vaatimuksia yksilölle.
Koulutuksessa tämä pitäisi ottaa huomioon, panostamalla
elämänhallinnan opettamiseen. Olemassa olemiseen on löydettävä
turvallisuutta, myös ilman vakaata työsuhdetta.

9. Jakamistaloudessa olevien aktiivien on oltava kriittisempiä (ja
itsekriittisiä). Jakamistalous on vielä vain pieni osa makrotaloutta.
Kaikissa olosuhteissa on vältettävä ”sharewashing”, ts. että kuvitellaan
kaiken muuttuvan paremmaksi, jos sitä kutsutaan jakamistaloudeksi.

10. Jakamistaloudesta on tähän asti keskusteltu lähinnä urbaanina
ilmiönä. Siksi keskustelua on laajennettava niin, että se sisältää
myös haja-asutuksen. Selvitettävä on myös, miten jakamistalous
voi edistää elinvoimaiseen haja-asutukseen. Tämän selvityksen on
otettava huomioon myös erilaiset perinteisen jakamisen muodot,
joita on ja on ollut haja-asutusalueilla.

Ruotsalaisen Strategatutkimuksen säätiön mukaan joka toinen
työ automatisoidaan 20 vuoden kuluessa. Robotisoinnin yhdistyminen
jakamistalouteen luo paljon uusia liiketoimintamahdollisuuksia.
World Economic Forum arvioi, että robotisoinnin myötä on
luotavissa jopa 133 miljoonaa uutta työpaikkaa. Samalla kuitenkin 75
miljoonaa työpaikkaa katoaa.
Bank of American vuoden 2017 keväällä julkaiseman raportin
mukaan jakamistalouden arvo on noin 250 miljardia dollaria. Se luokiteltiin
nopeasti kasvavaksi, eikä vähiten siksi, että B2B-kenttä on
tähän asti ollut lähes hyödyntämättä.
Maailma muuttuu, voit joko kulkea mukana muutoksen tietä
voittajana tai kuolla pois.
’Häiritsevät’ innovaatiot ovat uusia innovaatioita, jotka markkinoille
tullessaan luovat uusia innovaatioita. Ilmiö on aina ollut
olemassa, mutta uuden tekniikan ansiosta tämä tapahtuu kiihyvällä
nopeudella.

Jakamistalous + robotisaatio = uusi liike-elämä

Lisätään uusi jakamistalous robotisaatioon, ja voimme odottaa
merkittäviä seurauksia, niin liike-elämälle, kuin myös politiikalle.
Valmistus siirtyy lähemmäksi kysyntää ja siitä tulee pienimuotoisempaa.
Tämä ei voi olla vaikuttamatta kiinalaiseen vientiteollisuuteen ja sen seurauksena Kiinan kauppapolitiikkaan.

Tulemme näkemäänaiempaa aggressiivisempia kiinalaisten yritysten eurooppalaisten ja
amerikkalaisten yritysten haltuunottoja, erityisesti PK-sektorilta.
Jakamistalous ja robotisaatio tulevat vaikuttamaan myös monikansallisiin
suuryrityksiin, joilla on ollut tärkeitä massatuotantoetuja.
Suuri kysymys on, mitkä näistä pystyvät sopeutumaan uusiin asetelmiin,
ja mitkä katoavat?

Vilkaisu tulevaisuuteen

Vilkaiskaamme pidemmälle tulevaisuuteen: näemme, kuinka
kuluttajat tilaavat tuotteita nettialustan kautta suoraan robotisoiduista
tehtaista. Personoidun kulutuksen trendi kuitenkin säilyy. Sen sijaan,
että ostaisimme CD-levyjä, teemme omia soittolistoja Spotifyhin.
Pakettimatkojen sijaan ostamme omia matkoja lentoyhtiöiden ja
hotellien tai Airbnb:n verkkosivuilta.
Kehittyneiden digitaalisten alustojen ja robotisoidun valmistuksen
keinoin ei ole mahdotonta, että tulevaisuudessa voidaan tilata
kamera, ompelukone, moottorivene tai PC täysin omien, tarkkojen
toiveiden mukaan valmistettuina, niin muotoilun, tekniikan, suorituskyvyn
kuin lisävarusteiden osalta. Jo nyt on mahdollista tilata
Nike:ltä mittatilaustyönä valmistettuja juoksukenkiä.
Digitalisaatio ravistelee yhteiskuntaamme. Jakamistalous luo
välikäsiä tavalla, joka koetaan pelottavana monilla syvään juurtuneilla
aloilla. Toisille taas jakamistalous luo upeita mahdollisuuksia. Kehitys
etenee eksponentiaalisen nopeasti. Sen vuoksi on tärkeää ymmärtää,
hyväksyä ja kohdata uudet asetelmat yhteisöissä, yrityksissä sekä
työntekijöiden ja kuluttajien keskuudessa.
Kilpailuimmat alat ovat kauppa ja kuljetus. 35 prosenttia yrityksistä
kokee, että e-kaupankäynti on heille suurin uhka. Tämä
kävi ilmi Swedbankin tekemästä tutkimuksesta. Jopa valmistusteollisuuden
tulevaisuus näyttää synkältä. Yli 25 prosenttia yrityksistä
on huomannut kilpailun kiristyneen ennen kaikkea robotisaation ja
automatisaation johdosta.
Digitaaliseen muutokseen valmistautuminen on oltava tärkeysjärjestyksen
huipulla ennen kaikkea yritysten hallitusten, mutta
myös johtoryhmien työjärjestyksessä. Tämä tarkoittaa kasvavaa
keskittymistä organisaation, työtapojen ja teknisten olosuhteiden
muuttamiseen. Mutta – tämä tilanne antaa mahdollisuuden parantaa
asiakaskokemusta, tehostaa olemassa olevia liiketoimia ja luoda uusia
käytäviä globalisoituneeseen ja digitalisoituneeseen maailmaan.
Tämä koskee todennäköisesti eniten valmistusteollisuutta, jolle
se luo mahdollisuuksia muuttaa synkkyytensä tulevaisuudenuskoon.

Combi Worksistä AirFaasiin

Esimerkkinämme on Combi Works, joka on viime vuosien ajan
investoinut runsaasti toimintansa digitalisointiin ja uuden AirFaas –
valmistusekosysteemin avaamiseen (www.airfaas.com). Alkuperäinen
tavoitteemme, kun aloitimme keskustelumme digitalisoinnista, oli
tehostaa omaa toimintaamme ja löytää säästöjä ydinliiketoimintaamme.
Mutta päästyämme syvemmälle sisään keskusteluun ja tutkittuamme
maailman trendejä huomasimme, ettei asia koskekaan vain
digitaalisia ratkaisuja perinteisessä toiminnassamme.

Pakotimme itsemme näkemään, että meidän piti tehdä suurempi harppaus teollisten
valmistusketjujen hallinnassa. Ja olimme tässä asiassa tarkalleen
sen ytimessä.
Saimme nähdä itsemme peilistä ja miettiä syitä olemassaolollemme
ja luomillemme arvoille. Se olikin pidempi prosessi.
Näimme, että mitä tapahtui B2C-maailmassa (business to consumer)
ei ollutkaan pelkästään kuluttajailmiö, vaan se oli osa suurempaa
trendiä, jossa digitaalisuus laajentuu perinteisen, analogisen toiminnan
yläpuolelle. Se ei ainoastaan automatisoinut käsintehtäviä, toistuvia
töitä, vaan se myös rakensi siltoja ja tasoitti tietä aiemmin ylitsepääsemättömien
esteiden yli. Lopputuloksena on maailma, jossa ihmisillä
on esteitä ja varmasti työpaikkojakin, mutta jossa on myös uusia
tehtäviä ja lisäarvoa luodaan uudella tavalla.

The Wake-up call

Ymmärsimme, että meillä oli ainutlaatuista osaamista, joka toi
yhteen kymmeniä vuosia teollista valmistusta, supply chain -ajattelua
ja digitaalista järjestelmää. Ymmärsimme, että vaikka perinteinen
liiketoimintamallimme vaikuttikin modernilta, se ei ollut tulevaisuudenkestävää.
Ymmärsimme, että meidän pitää luoda teollinen ekosysteemi,
joka tekisi työn, jonka Combi Works tekee jo, mutta joka samalla
suorittaisi toimenpiteitä, joita sekä valmistava tehdas että ostava
asiakas tekisi. Tällä tavalla luodaan uutta, mutta samalla poistetaan
osa työstä, joka on tehty muissa yrityksissä. Näin digitalisointi luo
lisäarvoa tasolla, jota ei aiemmin olla osattu odottaa ja hinnalla, joka
madaltuu jokaisen mukaan tulevan käyttäjän myötä.
Ekosysteemi on kuitenkin vain niin hyvä, kuin sen käyttäjät ovat.
Sen on saavutettava ns. kriittinen massa voidakseen toimia. Näin liiketoimintalogiikasta
tulee täysin erilainen. Volyymien on oltava suuria
samalla kun tehtävän työn määrää minimoidaan. Lisäksi käyttäjille
on taattava maksimaalinen lisäarvo. Liiketoimintaa eivät myöskään
enää rajoita valtioiden rajat. Ekosysteemin on tavoiteltava globaalia
kattavuutta . Paikallisuus menettää merkityksensä.
Samalla se mahdollistaa aivan uusia liiketoimintamahdollisuuksia
jopa Combi Worksille. Aikaisemmin yritys etsi tehtaita, muodosti
suhteita, käsitteli sopimuksia, valmistustilauksia, teki laatutarkastuksia
ym. Nyt sen on mahdollista siirtyä AirFaas-valmistuskonsultiksi.
Combi Works on luonut tulevaisuusstrategian, joka perustuu
ekosysteemiin. Se voi aluksi voi tuntua kankealta olemassa oleville, jo
vakiintuneille, liiketoimille, mutta joka voi loppupeleissä antaa meille
kannattavan ja tulevaisuudenkestävän liiketoimintamallin.
Yrityksen on pystyttävä näkemään digitalisaatio, jakamistalous
ja robotisaatio kaikkein korkeimmalla tasolla realiteettina, joka tapahtuu
riippumaatta siitä, päätetäänkö yrityksessä osallistua siihen
vai jäädä sen ulkopuolelle.

Loppupeleissä se ei ole vaikea valinta.

Mats Nylundin työssä on erityisen paljon hyvää pohdintaa ja
kunnianhimoista määrittelyä haastavan, jatkuvasti muuttuvan todellisuuden
kuvaamiseksi. Upeaa, että haaste on otettu vastaan ja
keskustelu näin avattu, tarkoituksenaan auttaa kaikkia osapuolia ja
kiinnostuneita näkemään jakamistalous kontekstissaan taloutemme
rakenteita haastavana, merkitykseltään nousevana ilmiönä.
Jaan ajatuksen Matsin kanssa siitä, että jakamistalous on merkityksellistä,
lisäarvoa tuottavaa ja erittäin tervetullut lisä taloudellista
toimeliaisuutta kuvaavana käsitteenä. Se on jo osoittanut elinvoimansa
ja kykynsä määrittää uudelleen vaihdantatalouden lainalaisuuksia.
Sen voima kumpuaa avainhuomiosta vajaakäytössä olevien resurssien
ottamisesta täys- tai ainakin tehokkaampaan käyttöön. Jakamistaloudessa
on kysymys ensisijaisesti kohtaanto-ongelmaa ratkaisemisesta
– sen avulla voidaan saavuttaa lisäarvoa muillakin kuin taloudellisilla
dimensioilla (luonnonvarojen tuhlaamisen estäminen, tarpeettomien
tavaramäärien kasvu, saasteiden vähentyminen, ilmaston suojeleminen
jne.) erityisesti YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisen
alueilla. Näin jakamistalous on lähtökohtaisesti hyvään tähtäävää,
ja yhteiskunnallisesti ja sosiaalisesti toivottava osa talouden uutta
järjestystä.
Oli virkistävää lukea Pohjoismaiden välisistä samankaltaisuuksista
ja eroavuuksista suhteessaan jakamistalouteen. Tanskan ja Suomen
käytännöllinen samankaltaisuus ja yhteneväiset linkitykset lainsäädäntöpohjaan
niin työ- kuin verolainsäädännössä kuvaavat hyvin maidemme
tavoitteita luoda järjestystä ja pelisääntöjä itse transaktioita
toteuttavien osapuolten välille. Ruotsissa korostuvat painotukset
kansalaisten perusoikeuksista, luotettavuudesta ja turvallisuudesta,
joiden avulla jakamistalouden mahdolliset lieveilmiöt ja riskit toivotusti
minimoituvat. Itse asiassa nämä kaksi näkökulmaa täydentävät
hyvin toisiaan ja keskinäisten parhaiden käytäntöjen vaihto tuonee
etuja koko Pohjolaan.
Samana aikaan on kuitenkin huomattava, että jakamistalous
itsessään on niin nuori käsite, että siitä kirjoittavat antavat sille usein
oman tarkoitushakuisen merkityksensä toiveenaan korostaa juuri
jakamistalouden johtavaa osaa tulevaa taloutta määrittävänä tekijänä.
Näin ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista tehdä, sillä rehellisyyden
nimessä jakamistaloudesta on puhuttava sen tarjoamassa kontekstissaan.
Jakamistalouskäsitteen ja -keskustelun rinnalla vaikuttaa
jälleenmyyntitaloutta, palvelutaloutta, datataloutta, API-taloutta ja
alustataloutta kuvaavat käsitteet. Itse näen, että jakamistalous tulee
nähdä mielestäni ”vain” osana laajempaa kokonaisuutta, ja sitä ei
kuuluisi ulottaa kattamaan muita rinnakkaisia osa-alueita. Tulevissa
katsauksissa olisi ehkä hyvä täsmentää jakamistalouden rooli vielä
tarkemmin tässä laajemmassa kokonaisuudessa.
Samaan tapaan olisi hyvä, että jakamistaloudesta puhuttaisiin vain
silloin kun jotain todella jaetaan – kaikki muu olkoon jotain muuta.
Esimerkiksi jättämällä käytetyn tavaran kauppapaikat jakamistalouskäsitteen
ulkopuolelle, kokonaisuus saa paremman fokuksen.
Samalla on harkittava otetaanko jakamistalouteen mukaan kaikilla
alustoilla tapahtuva kohtauttaminen. Mielestäni esim. autovarantojen
hankkiminen jakamistarkoituksessa ei ehkä kuitenkaan vastaa hengeltään
jakamisen perusolemusta (vaikka autoja loputa jaetaankin).

Sensijaan yksilöiden hallussa olevat, vajaa-käyttöiset autot voidaan ottaa
tehokäyttöön juuri kuvatunlaisilla jakamistalouden mekanismeilla.
Samaan tapaan joukkorahoitusalustat eivät kuulune jakamistalouden
kehikkoon, vaikka varojen lainaaminen tapahtuukin yksilöiden välillä
järjestäytyneen pankki- ja finanssisektorin ulkopuolella.
Allekirjoitan pitkälti kirjottajan esittämät valinnat jakamistalouden
jatkokehittämisen lähtökohdiksi ja toimenpidesuosituksiksi.
Ne kuvaavat hyvin laajan joukon jakamistalouden kehittymistä edistäviä
näkökulmia ja toimia, ja muodostavat riittävän laaja-alaisen
ja monipuolisen kokonaisuuden jakamistalouden tasapainoiseksi
kehittämiseksi. Valintoja lienee hyvä täydentää viittauksilla dataan,
digitaalisuuteen ja ohjelmisto-osaamisen keskeiseen rooliin jakamistalouden
tukipilareina.
Data ja digitaalisuus ovat läsnä kaikkialla. Siksi jakamistalouteen
liittyvän keskustelun rinnalla on aina hyvä pohtia digivarantojen,
mahdollistavien teknologioiden ja dataan liittyvän arvonluonnin
kokonaisuutta. Ohjelmisto-osaaminen on puolestaan koko jakamistalouden
mahdollista kehittymistä ja onnistumista määrittävä peruspala,
jota ilman tarvittavat alustat jäävät kokonaan toteutumatta tai niitä
toteuttavat ’jakajien heimon’ ulkopuoliset voimat. Ilman digitaalisuutta,
kumuloituvia data-aineistoja ja osaavia ohjelmointiguruja
jakamistalouden ’lupaukset’ tehokkuudesta, lisäarvon luomisesta ja
kasvupotentiaalista jäisivät hyvin vaatimattomaksi.

Auken, Ida (2016) Welcome to 2030. I own nothing, have no privacy, and life has never been better. World Economic Forum. https://www.weforum.org/agenda/2016/11/shopping-i-can-t-really-remember-what-that-is/

Benkler, Yochai (2006) Sharing Nicely: On Shareable Goods and the Emergence of Sharing as a Modality of Economic Production. I: Mandiberg, Michael (red.) The social media reader. New York University Press. http://klangable.com/uploads/books/Mandiberg-theSocialMediaReader-cc-by-sa-nc.pdf

Henriksson, Linnéa (2012) Socialt kapital och tillit – trumf i Norden. Nordisk Administrativt Tidsskrift nr. 2/3/2012, 89:e årgång.

Honkanen, Petri (2017) Lohkoketjuteknologian lupaus. Helsingfors. Arcada Working Papers 1/2017.

Lessig, Lawrence (2006) REMIX: How Creativity Is Being Strangled by the Law. I: Mandiberg, Michael (red.) The social media reader. New York University Press. http://klangable.com/uploads/books/Mandiberg-theSocialMediaReader-cc-by-sa-nc.pdf

OECD (2017) Trust in peer platform markets: Consumer survey findings. OECD Digital Economy Papers. Tillgänglig: https://www.oecd-ilibrary.org/science-and-technology/trust-in-peer-platform-markets_1a893b58-en

Nylund, M. & Immonen, H. (2017) Pennit revittävä irti tiestä. I: Helander et al (eds) Kadonnutta työaikaa etstimässä. Helsinki: Into.

Skatteverket (2016) Delningsekonomi: Kartläggning och analys av delningsekonomins påverkan på skattesystemet. Rapport 131 129 651-16/113. Tillgänglig: https://www.skatteverket.se/download/18.361dc8c15312eff6fd31f4b/1477898771480/Delningsekonomi+-+Skatteverktes+slutrapport+161031.pdf

Skjelvik, John Magne, Erlandsen, Anne Maren & Haavardsholm, Oscar (2017) Environmental impacts and potential of the sharing economy. TemaNord 2017:55. Tillgänglig: https://norden.diva-portal.org/smash/get/diva2:1145502/FULLTEXT01.pdf

Surakka, Jukka & Piippo, Jukka (2016) General attitudes and subjective behavior in sharing economy. Arcada Unversity of Applied Sciences. Arcada Working Papers 5/2016.

Venäläinen, Juhana och Alhojärvi, Tuomo (2017) Jakaminen laajentaa käsityksiä taloudesta. Helsingin Sanomat 25.10.

Periaatedokumentti

Tanska 

Erhvervs- og Vækstministeriet (2017) Strategi for vækst gennem deleøkonomi. Tillgänglig: https://www.regeringen.dk/publikationer-og-aftaletekster/strategi-for-vaekst-gennem-deleoekonomi/

Suomi

Arbets – och näringsministeriet (2017) Jakamistalouden säädösympäristö: Haasteet ja kehittämistarpeet (Regelverket kring delningsekonomi: Utmaningar och utvecklingsbehov). Arbets – och näringsministeriet publikationer 44/2017. Tillgänglig: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/160356/TEMrap_44_2017_verkkojulkaisu.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Ruotsi

SOU (2017) Delningsekonomi: På användarnas villkor. Betänkande av Utredningen om användarna i delningsekonomin. Statens offentliga utredningar: SOU 2017:26. Tillgänglig: http://www.regeringen.se/495f62/contentassets/82aabf7f731c4e18aaee3b8dc3621063/delningsekonomi–pa-anvandarnas-villkor-sou-201726