Yhteenveto

Kulttuurin mittaaminen on vaarallista, koska kulttuuri ei ole taloudellisesti ohjattavaa. Yli 40 vuotta sitten, vuonna 1979, Vivica Bandler ja Jörn Donner istuivat TV-sohvalla ja puhuivat siitä, miltä kulttuuri näyttäisi vuonna 2000. Jo tuolloin Bandler sanoi, että ainoa asia, johon tulevaisuudessa kannattaa sijoittaa, on kulttuuri.

 

Teatterinjohtajana olen samaa mieltä: Kulttuuri vahvistaa empatiaa ja luovaa ajattelua.

Kulttuuri luo myös hyvinvointia ja hyvinvoiva ihminen on tuottelias, oppii kommunikoimaan muiden kanssa ja kehittyy paremmaksi ihmiseksi.

 

Ajatushautomo Agendan veroja ja työllisyyttä koskevasta kyselystä käy ilmi, että suomenruotsalaiset suhtautuvat vuoteen 2015 verrattuna myönteisemmin elvyttämiseen julkisten menojen lisäämisen avulla. Olen siitä tyytyväinen, koska suurin osa teatterin rahoituksesta tulee verovaroista.

 

Koronakriisin osalta katson, että valtio on kantanut vastuunsa maksamalla koronatukia. Kun nyt näemme kriisin olevan pitkäaikainen, havaitaan myös ongelmat: Monet ovat jääneet ilman tukea ja alan suurimmat häviäjät ovat tässä vaiheessa yksittäisiä taiteilijoita. Se, että koko kulttuuriala on myllerryksessä ja monet ovat työttömiä korostaa myös sitä, että kulttuuriala työllistää todella suuren määrä ihmisiä. Svenska Teaternille ylimääräinen koronatuki on merkinnyt sitä, että olemme pystyneet pitämään teatterin elossa. Epävarmuus on kuitenkin vaikeuttanut strategista työskentelyä: työ esitystä varten alkaa useita vuosia ennen ensi-iltaa. Olen myös huolissani koronan jälkeisestä ajasta, olemmeko silloin ensimmäiset, jotka kokevat leikkaukset? Kirjoitushetkellä tiedän, että suunnitelmissa on suuria leikkauksia toimialallemme tulevina vuosina. Olen erityisen huolissani siitä, miten rahapelituottojen kanssa etenee, kun Veikkauksella menee huonosti. Nykyistä hallitusta on kiitettävä korjaavien varojen ottamisesta valtion budjetista viime vuonna, kun rahapelituottoja ei ollut käytettävissä. Nyt tarvitaan arvopohjaista priorisointia tulevia päätöksiä tehtäessä. Kulttuurialan meneillään oleva purkaminen on kaikkien asia ja se on otettava vakavasti.

 

Yhtenä haasteena on, että esittävän taiteen tuki on ollut samalla tasolla jo yli kymmenen vuoden ajan, vaikka viime vuonna saimme tilapäisen korotuksen. Samalla alan palkat ovat nousseet, joten tilanne on kestämätön. Lisäleikkaukset olisivat katastrofaalisia, mutta Agendan tutkimus osoittaa, että ihmiset ovat valmiita investoimaan kulttuuriin, mikä on myönteistä.

 

Meillä on Suomessa rikas, kaikkien ulottuvilla oleva kulttuuritarjonta, mutta kulttuuria pidetään myös kermana kakun päällä, pienenä lisänä, jonain, josta on helppo leikata. Tätä retoriikkaa käyttävät usein kulttuuria alas ajavat poliitikot. He eivät ehkä ymmärrä kulttuurin vaikutusta omaan elämäänsä, eikä kaikkien tarvitse olla kiinnostuneita kulttuurista. Toisaalta jokaisen tulisi ymmärtää taiteen ja kulttuurin syvempi merkitys yksilölle.

 

Toivon, että tämä pandemia auttaa oivaltamaan, ettei yhteiskunta voi selviytyä ilman kulttuuria. Et tiedä mitä sinulla on, ennen kuin kaipaat sitä. Siksi olen iloinen siitä, että julkisen sektorin rahoituksen lisäämiseen suhtaudutaan myönteisesti.

 

Pidämme kulttuuria itsestäänselvyytenä, mutta sitä pitää myös rahoittaa

Kulttuurin saatavuudessa Suomessa on paradoksi: olemme tottuneet siihen koko ajan ympärillämme emmekä ajattele, että meidän pitäisi maksaa siitä. Näemme tämän kyselyn kysymyksessä, jossa kysyttiin vastaajilta, mihin he haluavat rahojen menevän, jos heidän kunnallisveroaan korotettaisiin. Vain kymmenen prosenttia ruotsinkielisistä ja yhdeksän prosenttia suomenkielisistä laittaisi enemmän rahaa kulttuuri- ja kirjastopalveluihin.

 

Tämä ei ole yllättävää, kulttuuri on usein matalalla vastaavissa listauksissa. Kulttuuri ei ole itsestään selvää, samalla kun pidämme sitä itsestäänselvyytenä: emme pärjää ilman kirjoja, virsiä, taiteilijoita tai kirjailijoita. Koska kulttuuri läpäisee kaiken yhteiskunnassa, emme ajattele sitä samalla tavalla kuin koulutusta tai terveydenhuoltoa. Lisäksi kulttuuri on usein sekä helposti saatavilla että kuluttajalle ilmaista, joten ei ehkä tule ajatelleeksi, että se maksaa rahaa.

 

Meidän on puhuttava tästä, kulttuurin näkymättömyydestä. Yksi ongelma on, että uutismedioiden kulttuuritoimituksia leikataan, mikä puolestaan ​​johtaa asiantuntijoiden ja kulttuurikriitikoiden puutteeseen. Emme alan sisällä myöskään ole olleet kovinkaan hyviä edunvalvonnassa, vaikka tilanne on parantunut viimeisten kolmen vuoden aikana. Suomalainen kulttuuriväki on olleet hyvin jakautunutta, joten jokainen on ollut kaivautuneena omaan poteroonsa ja ajatellut vain omaa kenttäänsä. Rakenteellisilla ongelmilla, kuten kulttuurialan puutteella johtajuusosaamisesta, on myös merkitystä tässä.

 

Suomi on yksi johtavista teatterimaista maailmassa, meillä on hyvin paljon teattereita Suomessa. TINFOn (esittävän taiteen kentän asiantuntijaorganisaatio) raportissa vuodelta 2019 mukaan silloin esitettiin yli 16 000 esitystä, jotka saavuttivat yhteensä yli 2,9 miljoonan ihmisen yleisön.

 

Kulttuuri on perusta koulutusideaalille: Kuvittele maailma ilman laulua, musiikkia, kuvataidetta. Tämän olemme todella kokeneet nyt koronan aikana. Digitaalinen täydentää, mutta se ei koskaan korvaa ihmisen kohtaamista tai luonnollista kokemusta. Keskustelemme ja ilmaisemme itseämme tapaamisessa keskenämme. Tätä olemme tehneet kaikkina aikoina, siitä asti, kun istuimme tulen ympärillä ja jaoimme tarinoitamme.

 

Kulttuuri on myös koulutuskysymys: kun opit jo lapsena ymmärtämään ja kuluttamaan kulttuuria ja oppimaan käsitteitä, olet myös avoimempi kulttuurikokemuksille aikuisena. Siksi draaman ja musiikin opetus kouluissa on niin tärkeää, jotta saa omat välineet siihen. Draamaopetus vahvistaa viestintätaitoja. Digitaalinen ei korvaa luonnollista kohtaamista, koska fyysiset kulttuuri- ja taidekokemukset vahvistavat yksilöä monin tavoin. Vivica Bandler sanoi aikanaan, että voit olla aktiivinen tai passiivinen kulttuurissa: joko niin, että tuotat itse kulttuuria tai sitten nautit siitä, mitä muut ovat tuottaneet.

 

On lisättävä, että taide ja kulttuuri ovat myös kaiken innovaation perusta. Kokemusten ja vastakkainasettelun avulla ratkaisemme ongelmamme, ja kulttuurin kautta opimme ajattelemaan luovasti.

 

Teatteria ruotsiksi myös suomenkielisille

 

Suurimmassa osassa kysymyksiä Agendan kyselyn suomen- ja ruotsinkieliset vastaajat näyttävät ajattelevan samalla tavalla. Kun on kysymys kulutuksesta ja ylimääräisen ajan käytöstä, voimme nähdä pieniä eroja. Kun suomenkieliset vaikuttavat arvostavan halvempia tuotteita ja palveluita, ruotsinkieliset äänestävät korkeamman nettotulon puolesta. Voidaan kysyä, keräävätkö suomenruotsalaiset enemmän rahaa säilöön vai onko kyse taloudellisen liikkumisvapauden ylläpitämisestä?

 

Jos katsotaan ruotsinkielistä Suomea, tiedämme, että suomenruotsalaiset investoivat paljon teatteriin, eivätkä yleensä pihistele kulttuurin suhteen. Siitä huolimatta ei ole olemassa selkeitä mittareita sille, onko teatterissa kävijä ruotsin- vai suomenkielinen.

 

Toisaalta kiinnostus ruotsinkieliseen teatteriin on Suomessa suuri, mutta valitettavasti olemme hieman liian suojelevia oman kulttuurimme suhteen, emmekä (vieläkään!) näe suomenkielisiä luonnollisena kohderyhmänä. Meidän pitäisi rohkeasti lisätä kiinnostusta ruotsinkieliseen teatteriin Suomeen. Siinä, että vähemmistössä on protektionismia, ei ole mitään uutta, pelkäämme menettävämme sitä mitä meillä on. Katson, että teatteriala on itse luonut nämä esteet pelätessään kielensä, asemansa ja kulttuurinsa menettämistä.

 

Samaan aikaan ruotsinkielinen kulttuurikenttä on paljon kapeampi: valikoimamme on pienempi kuin suomenkielisen. Rajoitettu teatterivalikoima on myös muokannut meitä teatterin kuluttajina, sekä hyvässä, että pahassa. Siksi meidän on löydettävä perustelut sille, miksi suomenkielisten tulisi etsiytyä ruotsinkieliseen kulttuuripöytään. Jotta voisimme ilmestyä suomenkielisten tutkalle, meidän pitäisi olla näkyvämpiä, kutsuvampia ja yleisesti kertoa olemassaolostamme. Esimerkiksi teatteriesitysten tekstitys on vain yksi tapa tehdä tämä. Perusongelma on kriittisen massan puute ruotsiksi: Teatterivalikoima ruotsiksi Suomessa on huomattavasti pienempi kuin suomenkielinen valikoima. Meillä ei ole samaa saavutettavuutta kuin suomen kielellä: pidemmät fyysiset etäisyydet, rajallisempi tarjonta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että ihmiset menevät tilanteen niin salliessa Ruotsiin teatteriin.

 

Tutkimus osoittaa myös, että ruotsinkieliset ovat olleet alttiimpia kuluttamaan vähemmän ja säästämään tavallista enemmän. Huomasin jo vuosinani Espoon kaupunginteatterin johtajana, että on erilaista pyörittää teatteria suomeksi ja ruotsiksi: Ruotsiksi sinulla ei yksinkertaisesti ole samaa perustaa, mikä vaikuttaa myös siihen, mitä tehdään ja miten se tehdään. Ruotsiksi esittäminen on myös kalliimpaa, koska tuotantojen elinaika on yleensä lyhyempi pienemmän yleisöpohjan vuoksi.

 

Kun koronakriisi on ohi, uskon että ihmisillä on halu myönteisellä tavalla paeta todellisuutta. Meillä ei kuitenkaan ole aavistustakaan siitä, miten pandemia on vaikuttanut yleisöön. Teatteri ei ole vain esitys: kyseessä on koko ilta, seurustelua, sosiaalista kontaktia. Teatteri on yhteiskunnan peili, ja sen tehtävänä on tuoda esiin muun muassa haavoittuvien tarinoita. Tehtävämme on herättää kysymyksiä ja lisätä ymmärrystä ihmisyydestä. Yhteiskunnallisen kritiikin ei tarvitse aina olla otsa rypyssä tekemistä: Viihdyttävä näytelmä voi myös tuoda esiin yhteiskunnallisia kysymyksiä ja olla vaikuttava kokemus. Suuri yhteistyöhankeemme DUV-teatterin kanssa “I det stora landskapet” oli tästä hyvä esimerkki.

 

Joachim Thibblin

 

Kirjoittaja on teatterinjohtaja Helsingin Svenska Teaternissa

Julkaisutiedot

Kirjoittaja(t)