Kolme myyttiä perhevapaista

Kaikissa Pohjoismaissa vanhemmille on tarjolla mahdollisuus  jäädä kotiin hoitamaan pientä lasta ansiosidonnaisella perhevapaalla. Maiden välillä on kuitenkin eroja sen suhteen, mihin asti ansiosidonnainen vapaa ulottuu, mikä on sen korvaustaso ja kuinka joustavaa vapaan käyttö on. Tämän lisäksi maat ovat ratkaisseet hieman toisis- taan poikkeavalla tavalla sen, miten perhevapaita on korvamerkitty äidille ja isälle.

Ruotsissa tuorein perhevapaauudistus tuli voimaan vuoden 2016 alusta. Silloin kummallekin vanhemmalle kiintiöityä vanhempainvapaata lisättiin yhdellä kuukaudella. Nykyään sekä äidille että isälle (tai lapsen toiselle vanhemmalle) on kiintiöity vapaasta kolme kuukautta. Samalla kuitenkin perhevapaiden käyttöön liittyviä joustomahdollisuuksia – vapaan siirtämistä lapsen myöhempään ikävaiheeseen – on haluttu rajoittaa. Ensin joustomahdollisuuksia haluttiin rajata niiden maahanmuuttajaperheiden kohdalla, joilla on perhevapaaseen ikänsä puolesta oikeuttavia lapsia, jotka ovat syntyneet ulkomailla (SOU 2016:73; rajaus astui voimaan 1.7.2017). Maahanmuuttajaperheitä koskevan rajausehdotuksen myötä käynnistyi keskustelu siitä, tulisiko vanhempainvapaan siirtämistä koskevaa oikeutta rajata kaik- kien perheiden osalta (Svenskt Näringsliv 2017; IFAU 2017). Samalla alkuvuodesta 2016 luovuttiin kotihoidontukijärjestelmästä (kts. tarkemmin luku 4). Ruotsin hallitus on lisäksi käynnistänyt selvityksen perhevapaiden uudistamisesta. Sen keskeisenä tavoitteena on lisätä isien osallistumista perhevapaiden pitämisessä sekä parantaa äitien asemaa työmarkkinoilla (SE RE 2016).

Norjassa viime vuosina vanhempainvapaisiin tehdyt uudistukset ovat koskeneet vanhempainvapaan joustomahdollisuuksien lisäämistä, isien perhevapaaoikeuden vahvistamista, sekä vanhemmille korvamerkittyihin jaksoihin tehtyjä muutoksia. Alle kolmivuotiaiden lasten päivähoitopalveluja on kehitetty voimakkaasti samalla kun lasten kotihoidon tukea on kavennettu. Vuonna 2014 kummallekin vanhemmalle korvamerkittyjä jaksoja lyhennettiin ja vastaavasti vapaasti jaettavan jakson osuus kasvoi. Näin tehdyn uudistuksen myötä Norja otti askeleen päinvastaiseen suuntaan kuin muut Pohjoismaat isälle kiintiöityjen vapaiden suhteen. Vuonna 2015 Norjan hallitus kuitenkin käynnisti perhe-etuuksien kehittämistä koskevan laajan selvitystyön, jonka tulokset valmistuivat maaliskuussa 2017 (NOU 2017:6). Selvityksessä ehdotetaan perhevapaisiin ja päivähoidon järjestämiseen varsin merkittäviä uudistuksia: äidille ehdotetaan korvamerkittäväksi 9 viikkoa synnytyksen yhteyteen, mutta loput vanhempainvapaasta (40 viikkoa) jaettaisiin tasan isän ja äidin kesken. Kotihoidontuki- järjestelmää ehdotetaan lakkautettavaksi, ja päivähoitoa ilmaiseksi kaikille lapsille 1. ikävuodesta alkaen. Toistaiseksi Norjan hallitus ei kuitenkaan ole ottanut kantaa siihen, missä määrin näitä selvitys- työryhmän ehdotuksia ryhdytään toteuttamaan.

Tanskassa vanhempainvapaisiin ei juuri ole tehty muutoksia viime vuosina. Eri tahot ovat useampaan otteeseen yrittäneet esittää isälle korvamerkittyä kiintiötä perhevapaisiin, mutta toistaiseksi tuloksetta. (Bloksgaard & Rostgaard 2014; 2016.)

Islannissa vuosien 2009–2010 talouskriisin seurauksena vanhempainrahan korvausastetta leikattiin laskemalla tulorajaa, jonka ylittyessä tuloja ei enää huomioida päivärahan perusteena. Kriisin jälkeen tulorajoja on asteittain korotettu niin, että ne vuoden 2016 lopussa saavuttivat talouslamaa edeltävän tason. Tämän seurauksena 80 prosentin vanhempainrahan korvaustasoon on mahdollista päästä aikaisempaa korkeammissa tuloryhmissä. Korvaustason korottamisen lisäksi vanhempainvapaita suunniteltiin pidennettäväksi lisäämällä sekä isälle että äidille korvamerkittyä vapaata ja pidentämällä vanhempainvapaan kokonaiskestoa vuoteen 2022 mennessä. Toistaiseksi näitä uudistuksia ei kuitenkaan ole toteutettu. (Einarsdottir & Petursdottir 2010; Eydal  & Gislason 2016; faedingarorlof.is (Upphæðir fæðingarorlofs) 2017.)

Maiden välillä on eroja sen suhteen, missä määrin vapaa (oikeus olla pois töistä) ja vapaan ajalta maksettava korvaus on sidottu toisiinsa. Suomessa vanhempainvapaat on sidottu päivärahakauteen, joiden sijoittuminen lapsen syntymän (tai adoptiolapsen perheeseen tulon) suhteen on laissa määritelty tarkasti, ja joustomahdollisuuksia on ni- ukasti. Toisen ääripään muodostaa Ruotsi, jossa vanhempainvapaan ja päivärahan välinen kytkös on joustava, ja korvauksia (päivärahapäiviä) voi käyttää joustavasti 18 kuukauden vanhempainvapaan aikana sekä myöhemminkin, aina lapsen 12. ikävuoteen asti.

Viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana sekä Suomessa että Norjassa ansiosidonnaisen vanhempainvapaan kokonaispituus (eli äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaan yhteenlaskettu kesto) on askelittain kasvanut noin 1.5 kuukaudella. Suomessa vapaan kokonaispituuden lisäykset ovat johtuneet siitä, että isälle korvamerkityn jakson pituutta on lisätty. Norjassa isänkiintiötä ontoisinaan kasvatettuvapaasti jaettavan vanhempainvapaan kustannuksella, toisinaan lisäämällä vapaan koko- naispituutta.Taulukossa 1 on kuvattu äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaan kesto eri Pohjoismaissa vuonna 2017. Perhevapaisiin ei tässä yhteydessä lasketa hoitovapaita eikä muita lasten kotihoidon tukia. Näitä käsitellään myöhemmin Kotihoidon tuen malleja Pohjoismaissa -luvussa.

Verrattaessa ansiosidonnaisen perhevapaan kokonaiskestoa, Ruot- sin malli on perheiden kannalta edullisin, sillä ansiosidonnaista vapaata on tarjolla yhteensä 13 kuukautta.Tämän lisäksi on tarjolla 3 kuukauden vanhempainvapaajakso, jonka ajalta maksetaan vähimmäismääräistä päivärahaa. Suomi ei ansiosidonnaisen vapaan kokonaiskeston suhteen jääkovinkaanpaljon jälkeen Ruotsista: yhteensä ansiosidonnaista vapaata on meillä tarjolla 12.7 kuukauden ajan (huomaa tosin maiden väliset erot päivärahapäivienja -viikkojenlaskennassa).Tanskassa ja Norjassa ansio- sidonnaista vapaata on tarjolla hieman alle 12 kuukauden ajan. Lyhyin ansiosidonnainen vapaa on Islannissa, jossa sitä on tarjolla yhteensä 9 kuukautta. Ehdotettua perhevapaan pidennystä (5+5+2=12 kk) ei Islannissa ole ainakaan toistaiseksi toteutettu (Eydal & Gislason 2016).

Taulukko 1. Äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaiden kesto (kk) Pohjoismaissa, 2017. Taulukossa on ilmoitettu perhevapaiden kokonaiskesto kuukausina.

a Suomi: Perhevapaiden kesto on laskettu kuukausissa niin, että 1 kuukausi = 25 päivära- hapäivää.

b Ruotsi: Perhevapaiden kesto on laskettu vanhempainrahapäivien mukaan niin, että 1 kuu- kausi = 30 päivärahapäivää.

c Norja: Perhevapaiden kesto on laskettu sen mukaan, että vapaat käytetään 100% korvausta- son mukaisesti.

d Tanska: Perhevapaiden kesto on laskettu sen mukaan, että vapaat käytetään 100% kor- vaustason mukaisesti.

Lähde: forsakringskassan.se (Ruotsi); Bloksgaard & Rostgaard 2016 ja borger.dk (Tanska); Brandth & Kvande 2015 ja nav.no (Norja); Eydal & Gislason 2016 ja faedingarorlof.is (Is-

lanti); KELA (lapsiperheet) 2017.

Se, miten joustavasti äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaita voida-   an käyttää vaikuttaa merkittävästi siihen, kuinka pitkään perheet voivat hoitaa lasta kotona kohtuullisen tuen turvin. Joustomahdol- lisuuksia tarkastellaan erikseen alaluvussa 2.5 Vanhempainvapaiden joustavuus.

Isälle korvamerkityn vapaan lisäksi isä (tai toinen vanhempi/huoltaja) voi pitää lapsen syntymän yhteydessä vapaata. Ruotsissa tämän vapaan pituus on 10 päivää, Tanskassa 2 viikkoa ja Norjassa 2 viikkoa. Islannissa ei lapsen syntymän yhteydessä ole toiselle vanhemmalle erikseen osoitettua vapaata, mutta isä voi halutessaan käyttää omasta vanhempainvapaakiintiöstään osan äidin vapaan aikana. Ruotsissa ja Tanskassa lapsen syntymän yhteydessä pidettävä isyysvapaa on ansiosidonnainen samalla tavalla kuten muut perhevapaat; Ruotsissa etuus rinnastuu sairaan lapsen tilapäiseen hoitovapaaseen (tillfällig föräldrapenning). Norjassa valtio ei maksa syntymän yhteydessä pidettävän isyysvapaan ajalta korvausta, mutta monet työnantajat maksavat isälle palkkaa vapaan ajalta työehtosopimusten mukaisesti. Suomessa perhevapaauudistuksen myötä erillisestä lapsen syntymän yhteydessä pidettävästä isyysvapaasta luovuttiin vuoden 2013 alusta samalla kun isille korvamerkittyä vapaajaksoa pidennettiin. Isätvoivat pitää tästä korvamerkitystä vapaastaan 2–3 viikkoa lapsen syntymän aikaan, mutta se vähentää jäljelle jäävien päivien määrää isän kiintiöstä.

Kaikissa Pohjoismaissa ansiosidonnaisten vanhempainvapaiden kesto ulottuu lähes lapsen 1-vuotispäivään tai hieman sen yli. Poikkeuksen muodostaa Islanti, jossa ansiosidonnaisen vapaan pituus on tällä hetkellä Pohjoismaiden lyhyin, 9 kuukautta. Korvaustaso kuitenkin vaihtelee paljon, ja esimerkiksi Norjassa ja Tanskassa korvaustaso vastaa 100 % aikaisemmista ansiotuloista.

Suomessa ansiosidonnaisten perhevapaiden korvaustaso on Pohjoismaista matalin, korkeintaan noin 70 % edeltävistä ansiotuloista. Korvausprosentti alenee, kun vuositulot ylittävät noin 37.100 euron rajan. Äitiysvapaan ensimmäiseltä 56 päivältä korvaustaso on kuitenkin 90 % (Taulukko 2). Päivärahan taso oli Suomessa 80% edeltäneistä ansiotuloista vuodesta 1982 (jolloin vanhempainpäiväraha sidottiin ansiotuloihin ja päivärahat tulivat veronalaisiksi) 1990-luvun alun lamavuosiin asti. Lamavuosina tehtyjen leikkausten jälkeen päivärahan korvaustaso on jäänyt selvästi muita Pohjoismaita alemmalle tasolle.

Vuosina 2007–2015 sekä äidille että isälle maksettiin Suomessa vanhempainpäivärahakauden alkujaksolta jonkin verran korkeampaa korvausta. Tavoitteena oli erityisesti kannustaa isiä käyttämään perhevapaita. Vuoden 2016 alusta vanhempainpäivärahakaudelta maksettavan korvauksen taso laski Suomessa kuitenkin 70 prosenttiin koko kaudelta (pois lukien äidille äitiysvapaan ensimmäiseltä 56 päivältä maksettava korkeampi korvaus). Samalla myös isälle maksettavasta korkeammasta korvaustasosta vapaan ensimmäisen 30 päivän ajalta luovuttiin.

Päivärahan korvaustason asteittainen aleneminen on käytössä vain Suomessa, muissa Pohjoismaissa etuudelle on asetettu katto. Ruotsissa tulojen ylittäessä 447.600 SEK/vuosi (n. 47.400 e/v) päivärahan määrä ei enää kasva (vuonna 2017). Päivärahan maksimimäärä on noin 3100 e/kk. Ansiosidonnaisen vanhempainvapaan jälkeen perheille on tarjolla vielä 90 päivää vanhempainvapaata, mutta korvaus tältä ajalta maksetaan vähimmäismääräisen päivärahan mukaan. Islannissa päivärahakorvauksen maksimimäärää korotettiin huomattavasti lokakuussa 2016, ja tällä hetkellä (2017) maksimikorvaus on 500.000 ISK/kuukausi (n. 4200 e/kk). Maksimipäivärahamäärän saavuttaa noin 63.000 euron vuosituloilla. Ennen tasokorotusta maksimimääräinen korvaus oli Islannissa runsaat 3000 euroa kuukaudessa, ja tuloraja Tanskan ohella Pohjoismaiden matalimpia.

Norjassa ja Tanskassa perhevapaan ajalta maksettavan korvauksen taso on 100 % ansiotuloista määrättyyn tulorajaan asti. Norjassa tuloraja on ollut Pohjoismaiden korkein, vuonna 2017 555.456 NOK/ vuosi (n. 62.500 e/v). Maksimikorvausmäärä on siten noin 5200 euroa/ kk, jonka jälkeen korvaustaso ei enää nouse. Tanskassa tuloraja on huomattavasti matalammalla kuin muissa Pohjoismaissa, maksimikorvaus on 18.395 DKK/kuukausi (n. 2500 e/kk).1

Kuviossa 1 on verrattu toisiinsa ansiosidonnaisen perhevapaan ajalta saatua bruttomääräistä korvausta Suomessa ja muissa Pohjoismaissa eri tulotasoilla. Norjassa Tanskassa maksettava päiväraha on 100% tuloista määrättyyn rajaan saakka (Norjassa maksimikorvaus n 5200 e/kk, ja Tanskassa noin 2500 e/kk). Kuviossa ei ole otettu huomioon Suomessa äidille äitiysvapaan alussa maksettavan korkeamman korvaustason vaikutusta. Suomeen verrattuna päivärahan taso on merkittävästi korkeampi Ruotsissa minimipäivärahaa saavilla, sekä 30.000–60.000 euroa vuodessa ansaitsevilla. Tuloraja leikkaa kuitenkin suurituloisten päivärahoja Ruotsissa. Myös Islannissa korvauksen määrä on selvästi Suomea korkeampi jo keskituloisten tuloryhmistä alkaen (20.000 e/vuosi), ja tulorajan korotuksen jälkeen korkeimmat päivärahat ovat selvästi suurempia kuin Suomessa. Päivärahan taso on merkittävästi korkeampi myös Norjassa ja Tanskassakin keskituloisten (36.000 e/vuosi) ryhmään asti. On kuitenkin huomattava, että vanhempainpäiväraha on kaikissa Pohjoismaissa verotettavaa tuloa, joten nettomääräiset päivärahat jäävät pienemmiksi kuin bruttomääräiset. Siten esimerkiksi Norjan ja Ruotsin keskimäärin Suomea korkeampi verotus merkitsee todennäköisesti sitä, että erot päivärahan määrissä näiden maiden välillä tasoittuvat ainakin jossain määrin, jos tarkasteltaisiin nettomääräisiä päivärahoja.

Kuvio 1. Perhevapaan ajalta maksettava korvaus vuonna 2017, euroa kuukaudessa (bruttomääräinen). Suomessa korvaustaso on korkeintaan 70% edel- lisistä ansiotuloista, Ruotsissa 77.6% ja Islannissa 80%. Norjassa ja Tanskassa korvaustaso on 100% edellisistä ansiotuloista määrättyyn rajaan asti.

Lähde: Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos (omat laskelmat). Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin valuuttakurssit 15.2.2017 

Kaikissa Pohjoismaissa maksetaan vapaan ajalta tukea myös niille vanhemmille, joilla ei ole ollut ansiosidonnaiseen vapaaseen oikeuttavaa työsuhdetta, riittävää työssäolojaksoa, palkkatuloja tai yrittäjätuloja ennen vapaalle jäämistä (Taulukko 3). Korvaustasot ja -tavat vaihtelevat maittain. Tanskassa oikeus vanhempainrahaan koskee vain työllisiä tai työttömiä vanhempia, opiskelijoiden ja ei-työssä olevien vanhempien tuki on järjestetty opintotuen tai kunnallisen toimeentulotuen kautta. Muissa Pohjoismaissa kaikki vanhemmat ovat oikeutettuja vähimmäismääräiseen päivärahaan tai kertakorvaukseen (Norja) työtilanteesta riippumatta.

Taulukko 3. Niille vanhemmille maksettavan minimipäivärahan tai vastaavan korvauksen suuruus, jotka eivät ole oikeutettuja ansiosidonnaiseen päivärahaan, 2017

a Suomi: Minimipäivärahan määrä (23.73 e/arkipäivä) on muutettu kuukauden ajalta mak- settavaksi summaksi niin, että 1 kk = 25 päivärahapäivää

b Ruotsi: Minimipäivärahan määrä (250 SEK/päivä) on muutettu kuukauden ajalta makset- tavaksi summaksi niin, että 1 kk = 30 päivärahapäivää

c Norja: Norjassa maksetaan kertakorvauksena 61.120 NOK (n. 6900 euroa) niille vanhemmille, joilla ei ole ansiosidonnaiseen vapaaseen oikeuttavia tuloja. Taulukossa summa on jaettu 49 viikon ajalle kuukausittaiseen summan.

Lähde: KELA:n (Suomi), Fösäkringskassan:in (Ruotsi), borger.dk:n (Tanska), NAV:in (Nor- ja) ja Islannin työvoimahallinnon perhevapaita koskevat (faedingarorlof.is) sivustot (helmi-

kuu 2017). Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin valuuttakurssit 15.2.2017.

Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Suomessa monilla aloilla on toimialakohtaisia sopimuksia, joiden perusteella työnantajat maksavat perhevapaalla olevalle työntekijälle palkkaa joko täysimääräisenä tai osittain, koko perhevapaan ajalta tai vain osalta aikaa. Norjassa enemmistö isistä saa palkkaa synnytyksen yhteydessä pidettävän 2 viikon isyysvapaan ajalta (Brandth & Kvande 2015). Myös Tanskassa valtaosa isistä saa työehtosopimusten perusteella palkkaa synnytyksen yhteydessä pidettävän isyysvapaan ajalta.

Tanskassa monilla aloilla on myös sovittu joko täydestä tai osittaisesta palkanmaksusta äitiys- ja vanhempainvapaan ajalta. Palkanmaksu voi kattaa joko koko vapaan tai tavallisimmin vain osan aikaa (Bloksgaard & Rostgaard 2016). Tarkempia kartoituksia siitä, kuinka laajasti työntekijät ovat Tanskassa palkallisen perhevapaan piirissä, ei tiettävästi ole tehty. Mikäli työnantaja maksaa vanhemmalle palkkaa vapaan ajalta, päiväraha maksetaan työnantajalle. Työnantajat voivat saada korvausta päivärahan ylittävästä palkanmaksusta erillisestä työnantajien rahoittamista rahastoista.

Ruotsissa useimmilla aloilla työnantajat maksavat työntekijöille, sekä isille että äideille, palkan ja päivärahan välisen erotuksen perhevapaan ajalta joko täysimääräisenä tai osittain (föräldrapenningtillägg; föräldralön). Monilla aloilla päivärahan ja työnantajan maksaman palkan yhteenlaskettu summa vastaa noin 90 prosenttia edeltävistä ansioista. Palkallinen ajanjakso voi ulottua yhdestä useampaan kuukauteen (Socialförsäkringsrapport 2011). Esimerkiksi LO:n (suurimpia työntekijäliittoja) yhdessä työnantajaliiton kanssa tekemän työehtosopimuksen mukaan sopimuksen piiriin kuuluville työntekijöille maksetaan vanhempainpäivärahan lisää työmarkkinaosapuolien rahoittamasta vakuutuksesta enintään kuuden kuukauden ajalta (Svenskt Näringsliv 2015).

Suomessa sosiaali- ja terveysministeriön Vanhempainvapaatyöryhmän selvityksen mukaan (STM 2011) äitiysvapaa oli joko kokonaan tai osittain palkallinen kunta- ja valtiosektorin työpaikoilla, ja yksityisellä sektorilla yli 96 prosenttia työntekijöistä kuului tuolloin (vuonna 2011) palkallisen äitiysvapaan piiriin. Synnytyksen yhteydessä pidettävän isyysvapaan palkallisuus oli harvinaisempaa, hieman yli 60 prosenttia yksityisen sektorin työntekijöistä kuului selvityksen mukaan palkallisen isyysvapaan piiriin. Sekä yksityisellä että julkisella sektorilla isyysvapaan palkallisuus koski useimmiten vain ensimmäistä viikkoa, äitiysvapaan aikana useimmilla sektoreilla maksettiin palkkaa kolmen kuukauden ajalta. Palkallisen jakson ajalta vanhempainpäivärahat maksetaan työnantajille.

Perhevapaiden käytön joustavuudella on suuri merkitys sille, miten pitkään vanhemmat voivat hoitaa lastaan kotona kohtuullisen tuen turvin. Pohjoismaista varsinkin Ruotsi sekä Tanska ja Norja tarjoavat varsin suuria joustomahdollisuuksia vanhempainvapaiden käyttämiselle. Näin perheet pystyvät halutessaan pidentämään vanhempainvapaakauttaan merkittävästi. Joustavuus näyttää vaikuttavan jossain määrin myös siihen, missä määrin isät ovat käyttäneet perhevapaita. Tanskassa äitiysvapaan sekä synnytyksen yhteydessä pidettävän lyhyenisyysvapaanpitämiseenliittyy rajoituksia. Äidille korvamerkitty vapaa on yhteensä 18 viikkoa. Siitä 4 viikkoa on pidettävä ennen lapsen syntymää, ja 14 viikkoa synnytyksen jälkeen. Synnytyksen yhteydessä pidettävä isyysvapaa on 2 viikkoa, ja ne on pidettävä yhdessä jaksossa äitiysvapaan (14 viikkoa) aikana. Sen sijaan vanhempien vapaasti jaettavaa vanhempainvapaajaksoa, joka on 32 viikkoa, on mahdollista pitää melko joustavasti. Vapaasta 8–14 viikkoa voidaan jättää käytettäväksi myöhemmin, ennen lapsen 9. ikävuotta. Vanhemmat voivat olla halutessaan vapaalla yhtä aikaa haluamansa ajanjakson. Vapaajakson voi myös ulottaa 46 viikkoon jolloin korvaustaso koko vanhempainvapaan ajalta alenee suhteessa pidennettyyn aikaan (tämä koskee vain työssäkäyviä vanhempia).

Lisäksi kumpi tahansa vanhemmista voi pitää vapaata osa-aikaisena ja yhdistää sen osa-aikatyöhön, jolloin vanhempainvapaa pitenee. Esimerkiksi puolipäivätyön ja osa-aikaisen vanhempainvapaan yhdistelmässä vapaajakson voi ulottaa 64 viikkoon. (Bloksgaard & Rostgaard 2016; borger.dk (barselsorlov) 2017.)

Norjassa äidille korvamerkitystä jaksosta on pidettävä kolme viikkoa ennen synnytystä, ja vähintään kuusi viikkoa synnytyksen jälkeen. Loput äidille korvamerkitystä vapaasta, 4 viikkoa, voi pitää vapaasti ennen kuin lapsi täyttää kolme vuotta (oikeus vapaan siirtämiseen koskee vain kokoaikatyössä käyviä äitejä). Isälle korvamerkittyä vapaata ei voi käyttää yhtä aikaa äidille merkityn kuuden synnytyksen jälkeisen viikon aikana kuin poikkeustapauksissa (esimerkiksi monikkoraskaus). Muutoin isä voi pitää 10 viikon korvamerkityn jaksonsa vapaasti ennen kuin lapsi täyttää kolme vuotta (koskee vain kokoaikatyössä käyviä isiä). Vapaasti vanhempien kesken jaettavan vanhempainvapaan pituus on 26 viikkoa. Vanhempainvapaan keston voi ulottaa pidemmälle, yhteensä 59 viikkoon, matalammalla korvaustasolla (80 % ansiotuloista), mutta tämä on valittava vapaan alussa. Vaikka vanhempainvapaa on lähtökohtaisesti sukupuolineutraali, isän mahdollisuuksia käyttää vanhempainvapaata on käytännössä rajoitettu sitomalla se äidin työssäkäyntiin: isä voi pitää vanhempainvapaata vain jos äiti on työssä tai opiskelee. Isäkiintiön suhteen tätä rajausta ei ole. Isällä ei kuitenkaan ole oikeutta isälle korvamerkittyyn vapaaseen silloin kun äidillä ei ole oikeutta ansiosidonnaiseen vapaaseen. Vanhempainvapaan voi käyttää ennen kuin lapsi täyttää kolme vuotta, mutta tämä oikeus siirtämiseen on vain kokoaikatyössä käyvillä vanhemmilla. Kumpi tahansa vanhemmista voi pitää vanhempainvapaata myös osa-aikaisena, jolloin vapaan kesto pitenee. Vanhemmat voivat tehdä osa-aikatyötä ja pitää koko- tai osa-aikaista vanhempainvapaata myös yhtä aikaa. Yhtä aikaa pidettävän vapaan rajoituksena on, ettei perheelle maksettavan päivärahan määrä ylitä 150 %, toisin sanoin kumpikin vanhempi ei voi saada täysimääräistä päivärahaa yhtä aikaa pidettävän vapaan ajalta. (Brandth & Kvande 2015; nav.no (foreldrepermisjon) 2017.)

Islannissa äidin vapaasta kaksi viikkoa on sidottu synnytyksen yhteyteen. Loput äidille korvamerkitystä vanhempainvapaasta voi pitää ennen kuin lapsi täyttää 2 vuotta. Myös isän on käytettävä 3 kuukauden pituinen korvamerkitty vapaansa ennen lapsen 2-vuotispäivää. Vanhemmat voivat pitää haluamansa määrän vapaata yhtä aikaa. Kolmen vapaasti jaettavan vanhempainvapaakuukauden vanhemmat voivat jakaa keskenään haluamallaan tavalla, mutta vapaa on käytettävä ennen lapsen 2-vuotispäivää.Vapaiden pitäminen useammassa jaksossa on mahdollista, pidettävän jakson on kuitenkin oltava vähintään 2 viikkoa. Vanhempi voi pitää vapaata myös osa-aikaisena, mutta osa-aikaisuus ei pidennä vapaan kokonaiskestoa. (Eydal & Gislason 2016; faedingarorlof.is 2017.)

Ruotsin vanhempainvapaajärjestelmä tarjoaa muita Pohjoismaita selvästi joustavammat mahdollisuudet sovittaa vanhempainvapaa perheen tarpeisiin. Järjestelmän joustavuus perustuu siihen, että vanhempainvapaan ajalta maksettava korvaus, päiväraha, ei ole sidottu vapaaseen. Siten perheet voivat melko vapaasti käyttää joko päivärahapäiviä tai pitää vapaapäiviä ilman että vapaapäivältä mak- setaan päivärahaa. Äidille korvamerkitystä vapaasta kaksi viikkoa on pidettävä synnytyksen yhteydessä, mutta äiti voi päättää vapaan sijoittumisesta. Vanhemmat voivat saada päivärahaa yhtä aikaa pidettäviltä päiviltä enintään 30 päivän ajalta. Yhteensä vanhemmat voivat saada ansiosidonnaista päivärahaa 390 päivältä ja tämän lisäksi 90 päivän ajalta maksetaan peruspäivärahaa. Päivärahan voi kuitenkin ottaa joko kokonaisena (100 %), tai osittaisena (75%–50%–25%–15%), jolloin päivärahapäiviä on tarjolla pidemmän aikaa. Lisäksi vanhemmat voivat käyttää päivärahapäiviä joustavasti viikon aikana. Melko tavanomaista on esimerkiksi käyttää viisi päivärahapäivää viikon aikana, jolloin kahdelta päivältä ei makseta päivärahaa (ISF Duvander 2013). Tällöin viikon ajalta maksettava korvaus on 5/7*0.776 päivärahan perusteena olevista ansiotuloista. (Haas & Hwang 2016; forsakringskassan.se (föräldraledighet) 2017.)

Vanhempainvapaata voi Ruotsissa pitää aina siihen asti kunnes lapsi on 18  kuukauden  ikäinen. Tämä  on mahdollista riippumatta siitä, maksetaanko vanhemmalle tuolta ajalta päivärahaa vai ei. Tämän jälkeen vanhemmat voivatvielä käyttää päivärahapäiviä ja saada kyseiset päivät vapaaksi aina siihen asti kunnes lapsi täyttää 12 vuotta. Päivärahapäivien ’säästämistä’ myöhemmin käytettäväksi on kuitenkin Ruotsissa rajoitettu niin, että sen jälkeen kun lapsi on täyttä- nyt neljä vuotta, päivärahaan oikeuttavia päiviä voi pitää enintään 96.

Lisäksi lapsen 1-vuotispäivän jälkeen päivärahapäivien käyttö vaikuttaa ansiotuloperustaisten etuuksien tasoon: mikäli päivärahapäiviä käytetään lapsen 1-vuotispäivän jälkeen vähemmän kuin viisi viikossa, sairauspäivärahan perusteena oleva tulotaso (sjukpenninggrundad inkomst, SGI) jää pienemmäksi ja vaikuttaa etuuksien määrään (esimerkiksi sairauspoissaolon ajalta tai tilapäisen hoitovapaan ajalta maksettaviin ansiosidonnaisiin korvauksiin). Ennen lapsen 1-vuotispäivää pidettävät päivärahapäivät eivät vaikuta sairauspäivärahan perusteena olevaan ansiotuloon.

Vanhempainvapaasta tai työajan lyhentämisestä johtuvan matalamman tulotason vaikutusta eläketurvan kertymiseen on Ruotsissa lievennetty niin kutsutulla lapsivuosien eläkeoikeudella (pensionsrätten för barnår). Oikeus koskee lapsen syntymää seuraavaa neljän vuoden aikaa. Eläkettä kertyy tuolta ajalta vähintään noin 75 % maan keskipalkkatasosta. (ISF Duvander 2013; Haas & Hwang 2016; forsak- ringskassan.se 2017; pensionsmyndigheten.se 2017.)

Vanhempainrahan ja -vapaan välisen kytköksen joustavuus heijastuu myös perhevapaan kestoon. Ruotsin sosiaaliministeriön alla toimivan tutkimuslaitoksen Inspektionen för socialförsäkringen ISF teettämän selvityksen mukaan ruotsalaisäidit ja -isät pitivät keskimäärin selvästi pidempään vanhempainvapaata kuin mihin maksettavien päivärahapäivien perusteella olisi ollut mahdollisuus (ISF Du- vander 2013). Mikäli vanhempainvapaa pidettäisiin päivärahapäivien mukaan niin että päivärahaa otettaisiin 7 päivältä viikossa, perheillä olisi mahdollisuus pitää vapaata noin 56 viikkoa. ISF:n selvityksen mukaan vuonna 2006 lapsen saaneiden äitien pitämien vapaiden yhteenlaskettu pituus ennen lapsen 4. ikävuotta oli kuitenkin yhteensä 66 viikkoa ja isien lähes 21 viikkoa, eli yhteensä 87 viikkoa. Sen lisäksi lapsen 4. ikävuoden jälkeen mutta ennen lapsen 8. ikävuotta äidit olivat käyttäneet vanhempainvapaita vielä keskimäärin yhteensä noin 11 viikkoa, ja isät 5 viikkoa eli yhteensä 16 viikkoa. Äitien pitämien vanhempainvapaiden yhteenlaskettu pituus ennen lapsen 8. ikävuotta oli näin 77 viikkoa, ja isien 26 viikkoa.

Jaksottamalla päivärahapäiviä ja pitämällä vapaapäiviä ilman korvausta monet ruotsalaiset perheet pystyvät siis pitämään vanhempainvapaata ainakin siihen saakka, kunnes lapsi on noin 1.5-vuotias. On kuitenkin huomattava, ettei ISF:n selvityksessä voitu tarkastella sitä, käyvätkö vanhemmat esimerkiksi töissä niinä päivinä, joilta päivärahaa ei otettu.Vanhempainvapaan ulottaminen pidemmälle aikavälille mutta vastaavasti matalammalla korvaustasolla on ISF:n selvityksen mukaan ollut tyypillisempää korkeammin koulutettujen ja hyvätuloisten vanhempien keskuudessa. Pienituloiset ja matalan koulutustason saaneet vanhemmat ovat puolestaan tyypillisemmin käyttäneet enemmän päivärahapäiviä lapsen ensimmäisen elinvuoden aikana, ja pitäneet vähemmän ei-korvattuja vapaapäiviä. (ISF Duvander 2013.)

Suomessa vanhempainvapaiden joustomahdollisuudet ovat huomattavasti rajallisemmat kuin muissa Pohjoismaissa. Vanhempainrahan maksamista koskevat säädökset rajoittavat käytännössä vapaiden pitämistä, sillä vapaajaksojen pitäminen on sidottu päivärahan maksamista koskeviin ajanjaksoihin. Äitiysvapaasta vähintään 30 arkipäivää (n. 1.2 kk) sijoittuu ennen laskettua synnytysaikaa ja loput äitiysvapaasta on pidettävä synnytyksen jälkeen. Vanhempainrahakausi ja sen mukaisesti vanhempainvapaa alkaa heti äitiysrahakauden päätyttyä, ja sen voi pitää korkeintaan kahdessa jaksossa, jakson pituus on kuitenkin vapaasti valittavissa. Vanhempainvapaan jaksottaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vanhempi voisi siirtää vapaata pidettäväksi myöhemmin, vaan vanhempainrahakausi (ja vapaa) päättyy kun lapsi on noin 9 kuukauden ikäinen. Jos isä pitää oman kiintiönsä heti vanhempainvapaan jälkeen, lapsi on noin 11 kuukauden ikäinen, kun ansiosidonnaiset vapaat päättyvät. Vanhemmat voivat kyllä vuorotella keskenään vapaan pitämisessä.

Isyysvapaan pitämisen suhteen joustavuutta on Suomessa tarjolla hieman enemmän kuin äitiys- tai vanhempainvapaan suhteen: isä voi halutessaan käyttää osan isyysvapaastaan (korkeintaan 3 viikkoa) lapsen syntymän yhteydessä 1–4 jaksossa yhtä aikaa äidin vapaan kanssa. Loput isälle kiintiöidystä vapaasta on mahdollista käyttää aina siihen asti kunnes lapsi täyttää kaksi vuotta, vanhempainrahakauden jälkeen kuitenkin enintään kahdessa erillisessä jaksossa. Isän päivärahaoikeus oli kuitenkin maaliskuuhun 2017 asti sidottu siihen, että isä eli avio- tai avoliitossa lapsen äidin kanssa. Maaliskuusta 2017 alkaen myös etäisällä on oikeus isyys- ja vanhempainrahaan mikäli hän vastaa lapsen hoidosta. (KELA Lapsiperheet-sivusto 2017.)

Myös Suomessa vanhempainvapaan voi pitää osa-aikaisena, mutta osa-aikaisuus edellyttää sitä, että kumpikin vanhemmista on lyhentänyt työaikaansa ja pitää vanhempainvapaata osa-aikaisena. Osa-aikaisen vanhempainvapaan ajalta maksetaan osittaista vanhem- painrahaa, joka on aina puolet täysimääräisestä vanhempainrahasta riippumatta siitä, mikä on työajan lyhennyksen määrä. Osa-aikaisuus ei myöskään pidennä vanhempainvapaan kestoa. Todennäköisesti näiden jäykkyyksien vuoksi osa-aikainen vanhempainvapaa on ollut hyvin vähän käytetty etuus: vuonna 2015 osittaista vanhempainrahaa sai vain runsaat 100 henkilöä (KELA Lapsiperhe-etuustilasto 2015). Taulukossa 4 on kuvattu perhevapaisiin liittyviä erilaisia joustomahdollisuuksia Pohjoismaissa.

Taulukko 4. Vanhempainvapaisiin liittyvät joustomahdollisuudet 2017

Lähde: Haas & Hwang 2016 ja forsakringskassan.se (Ruotsi); Bloksgaard & Rostgaard 2016 ja borger.dk (Tanska); Brandth & Kvande 2015 ja nav.no (Norja); Eydal & Gislason 2016 ja faedingarorlof.is (Islanti); KELA (Lapsiperheet-sivusto) 2017.

Millä tavoin joustomahdollisuudet sitten vaikuttavat vanhempien mahdollisuuteen hoitaa lasta kotona päivärahan turvin? Kuviossa 2 on kuvattu vanhempainvapaan kesto Pohjoismaissa lapsen syntymän jälkeen kahdella tavalla: ’Perusmalli’ esittää vanhempainvapaiden (äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaa) pitämistä yhtäjaksoisesti maksi- mikorvaustason mukaisesti, ja ’Joustava malli’ niin, että mahdollisuus ulottaa vapaa pidemmälle aikavälille (mutta matalammalla korvaustasolla) on otettu huomioon niin, että vapaa pidetään yhtäjaksoisesti ja kokoaikaisena. Kuviossa ei ole tarkasteltu sellaista vaihtoehtoa, jossa vapaa pidettäisiin osa-aikaisena.

Pisimpään on lasta mahdollista hoitaa ansiosidonnaisen tuen turvin Ruotsissa, jossa mahdollisuus ottaa vanhempainpäivärahaa vähemmältä määrältä päiviä kuin mitä vapaata pidetään antaa mahdollisuuden pidentää tuetun vapaan kestoa. Kuviossa joustavan mallin mukainen vanhempainvapaan kokonaiskesto Ruotsissa on arvioitu sen mukaan, että kotona oleva vanhempi (isä tai äiti) käyttää viikon aikana 5 päivärahapäivää 7 päivän sijasta. Tällä tavoin arvioituna vapaa ulottuu Ruotsissa lähes siihen saakka kun lapsi on 1.5-vuotias. Mallissa ei ole laskettu mukaan 3 kuukauden jaksoa, jonka ajalta maksetaan vähimmäismääräistä päivärahaa. Jos tämä vähimmäistasoon korvattu 3 kuukauden jakso lisätään ansiosidonnaisen vapaan päälle, niin ruotsalaislapset on mahdollista hoitaa kotona lähes 2-vuotiaaksi asti vanhempainvapaan turvin. Tanskassa ja Norjassa vapaan pitäminen matalammalla korvaustasolla (80 % korvaustaso) antaa mahdollisuuden ulottaa vapaa yli lapsen 1-vuotispäivän.

Kuvio 2. Lapsen syntymän jälkeen pidettävän ansiosidonnaisen vanhem- painvapaan kesto (äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaa) perusmallin mukaan sekä joustavan mallin mukaan

Perusmalli = kun vapaat käytetään 100 % tai enimmäismääräisen korvauksen mukaisesti. Joustava malli = vapaan ajalta korvaus noin 55 % (Ruotsi) – 80 % (Tanska, Norja) edeltävistä ansiotuloista.

Lähde: Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos (omat laskelmat).

Kuviossa ei ole otettu huomioon myöskään sellaisia joustomahdollisuuksia, jotka antavat vanhemmille mahdollisuuden jakaa vapaajaksoja pienempiin osiin ja vuorotella niitä keskenään. Tässä suhteessa Suomen malli on jäykin: vapaasti jaettavan vanhempainvapaan voi kyllä periaatteessa jakaa 4 jaksoon (2 jaksoa kummallekin vanhemmalle), mutta vapaan käytön takaraja (vanhempainrahakauden päättyminen siinä vaiheessa kun lapsi on noin 10 kuukauden ikäinen) asettaa käytännössä rajoituksia sille, missä määrin vanhemmat voivat hyödyntää tätä mahdollisuutta vapaan joustavoittamiseen.

Islannissa vapaiden jakaminen useampaan jaksoon on mahdollista, mutta vanhempainvapaiden lyhyt kokonaiskesto vähentää todennäköisesti perheiden halukkuutta käyttää tätä mahdollisuutta. Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa vapaiden jakaminen useampaan jaksoon on joustavampaa, ja se, että vanhempainvapaata ja päivärahapäiviä on mahdollista ulottaa pidemmälle aikavälille, voi lisätä vanhempien välisen vuorottelun houkuttelevuutta.

Islannissa ja Tanskassa vanhemmilla on oikeus pitää vanhempainvapaata vielä korvatun jakson jälkeenkin. Islannissa ansiosidonnaisen vanhempainvapaan jälkeen vanhemmat voivat kumpikin jäädä neljän kuukauden vapaalle eli perheellä on siis mahdollisuus yhteensä 8 kuukauden vapaaseen. Vapaan ajalta ei kuitenkaan makseta korvausta. Tämän lisäksi kummallakin vanhemmalla on mahdollisuus ottaa 13 viikkoa palkatonta vapaata alle 8-vuotiaan lapsen hoidon järjestämiseksi. Tanskassa kummallakin vanhemmalla on oikeus 32 viikon vanhempainvapaaseen (yhteensä 64 viikkoa), mutta korvausta maksetaan vain 32 viikon ajalta. Tietoja siitä, kuinka paljon näitä korvauksettomia jaksoja käytetään, ei ollut saatavilla.

Isälle korvamerkitty vapaa tuli ensimmäisenä käyttöön Norjassa vuonna 1993, kun isälle osoitettiin 4 viikkoa tuolloin yhteensä 42 viikon pituisesta vanhempainvapaasta. Ns. isäkiintiö otettiin sittemmin käyttöön myös Ruotsissa vuonna 1995 ja Islannissa vuonna 2001. Tanskassa isälle kiintiöity ansiosidonnainen vapaa oli voimassa vuosina 1998–2002, mutta vapaajakso (2 viikkoa) oli selvästi lyhempi kuin muissa Pohjoismaissa. Tällä hetkellä osa tanskalaisisistä on oikeutettu ansiosidonnaiseen korvamerkittyyn vapaaseen toimialakohtaisten työehtosopimusten perusteella. Tämä oikeus koskee esimerkiksi valtiolla työssä olevia isiä (Bloksgaard & Rostgaard 2016).

Suomessa isälle kiintiöity vapaajakso otettiin käyttöön viimeisenä Pohjoismaista, vuonna 2003. Ensivaiheessa isä sai 2 viikkoa ylimääräistä ansiosidonnaista vapaata, mikäli hän käytti vanhempainvapaasta 2 viikkoa. Isäkiintiö lisäsi siis käytännössä perheen ansiosidonnaisen vapaan kokonaispituutta kahdella viikolla.

Isälle kiintiöityä jaksoa on kaikissa Pohjoismaissa Tanskaa lukuun ottamatta pidennetty useampaan otteeseen 2000-luvulla (Taulukko 5). Norjassa tosin sekä isälle että äidille korvamerkittyjen vapaiden pituutta lyhennettiin 14 viikosta 10 viikkoon vuonna 2014, mutta ansiosidonnaisen vapaan kokonaispituus säilyi muuttumattomana. Tällä hetkellä (vuonna 2017) isille kiintiöidyt jaksot ovat pisimmät

– 3 kuukautta – Ruotsissa ja Islannissa. Norjassa ja Suomessa isälle korvamerkittyä vapaata on hieman yli 2 kuukautta.

Taulukko 5. Isälle korvamerkityn vanhempainvapaan kehitys Pohjoismaissa, 2000–2016

a Suomi: 2vkoa+2vkoa tarkoittaa, että isä sai 2 lisäviikkoa vapaata, mikäli hän käytti van- hempainvapaasta 2 viikkoa. 2010 tämän ’bonusvapaan’ pituus kasvoi 4 viikkoon.

Lähde: Haas & Rostgaard 2011; Beskæftigelsesministeriet 2013; Bloksgaard & Rostgaard 2016; Brandth & Kvande 2015; Eydal & Gislason; KELA (Lapsiperheet-sivusto) 2017.

Pohjoismaiset vertailut isien pitämistä perhevapaista nojaavat yleensä korvattujen päivärahapäivien perusteella tehtyihin arvioihin. Niiden mukaan isät pitävät perhevapaita selvästi runsaammin Islannissa ja Ruotsissa kuin muissa Pohjoismaissa (Kuvio 3). On kuitenkin huomattava, että useimmissa Pohjoismaissa (isän) vanhempainrahapäiviä voi käyttää esimerkiksi lapsen 2. tai 3. ikävuoteen asti. Siten osa isien pitämistä vapaista ei näy saman kalenterivuoden aikana. Joustomahdollisuuksien lisääntyminen vapaan pitämisen suhteen voi lyhyellä aikavälillä näkyä esimerkiksi siten, että isien pitämien vapaapäivien määrä laskee, vaikka todellisuudessa osa isistä vain siirtää vapaajaksojaan pidettäväksi myöhemmin. Lisäksi maiden välillä on eroja sen mukaan, onko syntymän yhteydessä pidetty parin viikon mittainen isyysvapaa laskettu mukaan isän pitämiin vapaisiin vai ei (kts. Haataja 2009).

Muihin Pohjoismaihin verrattuna ruotsalaisisät pitivät suuremman osan perhevapaista jo ennen isille korvamerkittyjä vapaita koskevia uudistuksia (Haas & Rostgaard 2011; Haataja 2009). Islannin vuonna 2001 voimaan tulleen perhevapaauudistuksen seurauksena islantilaisisien pitämä osuus perhevapaista nousi Pohjoismaiden kärkeen: isät pitävät Islannissa nykyään lähes kolmanneksen perhevapaista. Yhtenä syynä isien pitämien perhevapaiden suureen osuuteen Islannissa on vapaan lyhyt kokonaiskesto. Perheille on tarjolla yhteensä 9 kuukauden ansiosidonnainen vapaa, josta kummallekin vanhemmille on kiintiöity 3 kuukautta. Vapaan verraten lyhyen keston ja päivähoitojärjestelyjen puutteiden vuoksi monet perheet ovat halunneet käyttää ansiosidonnaiset vapaat, myös isän kiintiön, täysimääräisesti. Myös muissa Pohjoismaissa isille osoitetut kiintiöt ovat kasvattaneet isien osuutta pidetyistä vapaista, joskin selvästi Islantia hitaammin.

Norjassa isän kiintiön pidennys sekä kiintiön irrottaminen äidin työssäkäynnin edellytyksestä olivat todennäköisesti syynä siihen, että isien osuus perhevapaista on kasvanut selvästi vuoden 2010 jälkeen.

Kuvio 3. Isille maksettujen päivärahapäivien osuus kaikista vanhempain- päivärahapäivistä 1995–2015, %

35

Tanska

30

Ruotsi

25

Norja

20

Islanti

15

Suomi

10

5

0

Lähde: OECD Family database 2017; NOSOSCO 2013; Haataja 2009

Vapaajaksojen perusteella tehdyt arviot isien pitämistä perhevapaista antavat hieman erilaisen kuvan isien ja äitien osallistumisesta kuin päivärahapäivien perusteella tehdyt arviot (ISF Duvander 2013). Pidettyjen vapaajaksojen perusteella arvioituna isien osuus pidetyistä perhevapaista jää jonkin verran alhaisemmaksi kuin jos osuutta arvioidaan päivärahapäivien perusteella. Edellä mainitun ISF:n selvityksen mukaan vuonna 2006 syntyneen lapsen äidit pitivät keskimäärin   66 viikkoa vanhempainvapaata, isät noin 21 viikkoa ennen lapsen 4.

ikävuotta. Isien osuus yhteenlasketuista vanhempainvapaista oli siten noin 24 %, kun päivärahapäivien perusteella se oli noin 26 prosenttia. Isät pitivät perhevapaitaan myös useammassa jaksossa kuin äidit, ja siirsivät isomman osan vapaistaan kuin äidit lapsen myöhempään ikävaiheeseen (ISF Duvander 2013).

Suomessa ja Tanskassa isien osuus perhevapaista on kasvanut selvästi hitaammin kuin Ruotsissa, Norjassa tai Islannissa. Tanskassa isälle kiintiöity vapaa oli käytössä vain vuosina 1998–2002. Vaikka isistä suuri joukko käytti tuolloin tarjottua mahdollisuutta jäädä perhevapaalle, isälle korvamerkityn jakson lyhyys (2 viikkoa) vaikutti siihen, että isän osuuden kasvu ei merkittävästi näkynyt perhevapaiden jakaantumista koskevissa tilastoissa (Rostgaard & Lausten 2015). Suomessa isälle osoitettu kiintiö otettiin käyttöön vuonna 2003, mutta sen vaikutukset isien osuuteen perhevapaiden käytöstä jäivät alkuun vähäisiksi. Syynä tähän lienee ollut ainakin se, että isälle korvamerkit- ty vapaa oli alkuvaiheessa sidottu vanhempainvapaan käyttämiseen, lisäpäivien määrä oli melko pieni eikä joustomahdollisuuksia vapaan sijoittamisen suhteen ollut. Valtaosa äideistä on halunnut käyttää vanhempainvapaan jälkeen hoitovapaata ainakin jonkin aikaa, ja isän vapaan sijoittuminen äidin vanhempainvapaan ja hoitovapaan väliin vähensi todennäköisesti perheiden halukkuutta käyttää isän vapaata (Salmi ym. 2009). Vasta isälle kiintiöityjen päivien lukumäärän lisäys ja niiden sijoittamisen joustavuuden lisääminen vuodesta 2013 alkaen (isä voi pitää korvamerkityn vapaansa aina siihen asti kunnes lapsi täyttää 2 vuotta) näyttää lisänneen isien osallistumista perhevapaiden pitämiseen (Kela Lapsiperhe-etuustilasto 2015).

Pohjoismaiden kokemukset osoittavat, että mikäli isille on kiinti- öity osa vanhempainvapaasta, he myös käyttävät tätä korvamerkittyä osuuttaan runsaasti (Saarikallio-Torp & Haataja 2016; Rostgaard & Lausten 2015; Haas & Rostgaard 2011; Lammi-Taskula 2007). Samansuuntaisia tuloksia on saatu myös muista maista, joissa isälle korvamerkittyjä vapaita on otettu käyttöön tai perheille on luotu kannustimia, mikäli isä pitää perhevapaata. Esimerkiksi Saksassa perhe saa ’bonuskuukausia’, mikäli isä käyttää osan vanhempainvapaasta. Tämä lisäsi huomattavasti saksalaisisien osallistumista perhevapaiden käyttöön. Ennen uudistusta vuonna 2006 vain noin 3 prosenttia saksalaisisistä piti vanhempainvapaata, mutta vuonna 2013 jo lähes kolmasosa isistä piti vanhempainvapaata ainakin jonkin aikaa – usein kuitenkin vain sen 2 kuukautta, joka oikeutti perheen bonuskuukausiin (Blum ym. 2016). Isät myös hyödyntävät perhevapaiden joustomahdollisuuksia enemmän kuin äidit. Sekä Ruotsissa että Islannissa isät pitivät vapaita erillisissä jaksoissa useammin kuin äidit (ISF Duvander 2013; Gislason 2007). Myös Tanskassa joustomahdollisuuksien lisääntyminen edisti isien perhevapaiden käyttöä: kun toimialakohtaisissa sopimuksissa vapaan käytön joustavuutta lisättiin, isien perhevapaiden käyttö kasvoi (Bloksgaard & Rostgaard 2016). Tosin on arvioitu, että mikäli isät käyttävät vapaita vain hyvin lyhyissä jaksoissa, hoitovastuu lapsesta ei välttämättä siirry isälle samalla tavalla kuin jos isä pitäisi pidemmän perhevapaan (Eydal ym. 2015).

Vapaan ajalta saatavan korvauksen taso vaikuttaa osaltaan isien halukkuuteen käyttää perhevapaita: mitä korkeampi korvaustaso on, sitä herkemmin isät pitävät perhevapaita (ISF Johansson & Duvander 2012; Lammi-Taskula 2007). Toisaalta vaikka ansiosidonnaisuus on tärkeä edellytys sille, että isät pitävät perhevapaita, ei vapaasti jaettava vanhempainvapaa ole juuri houkutellut isiä niissäkään maissa, joissa korvaus vapaan ajalta on samalla tai lähes samalla tasolla kuin edeltävät ansiotulot. Esimerkiksi Norjassa, jossa päivärahakorvaus on 100 % ansiotuloista ja maksimikorvauksen tuloraja on melko korkealla, isät eivät juuri ole käyttäneet vanhempainvapaita omaa kiintiötään enempää.

Isien osuus vapaasti jaettavasta vanhempainvapaasta on voinut jopa laskea isälle kiintiöidyn jakson pidentyessä (Brandth & Kvande 2015; Haataja 2009). Myös Suomessa isälle korvamerkityn jakson pite- neminen näyttää vähentäneen isien pitämää osuutta vapaasti jaettavasta vanhempainvapaasta (KELA Lapsiperhe-etuustilasto 2015). Islannissa puolestaan talouskriisin arvioitiin vaikuttaneen siihen, että isien osuus perhevapaista laski vuoden 2009 jälkeen merkittävästi (Borchorst 2013). Keskeinen tekijä isän perhevapaiden käytön kannalta on myös se, missä määrin isällä tai lapsen toisella huoltajalla on äidistä riippumaton oikeus pitää perhevapaita. Ruotsissa vanhempainvapaaoikeus on kummallakin lapsen huoltajalla riippumatta siitä, asuvatko vanhemmat yhdessä vai eivät, tai onko toinen vanhempi töissä toisen pitäessä perhevapaata. Norjassa isän on mahdollista käyttää vapaasti jaettavaa vanhempainvapaata vain jos äiti on töissä tai opiskelee. Isäkiintiötä tämä äidin työssäkäyntiä koskeva rajaus ei koske. Isälle korvamerkityn jakson käyttämisen edellytys on kuitenkin äidin oikeus perhevapaaseen: mikäli äidillä ei ole oikeutta ansiosidonnaiseen vapaaseen, isä ei voi käyttää korvamerkittyä osuuttaan. (forsakringskassan.se 2017;nav.no 2017; Eydal ym. 2015).

Suomessa vuoteen 2017 asti isän tuli olla avio- tai avoliitossa lapsen äidin kanssa saadakseen oikeuden isyys- tai vanhempainrahaan. Maaliskuusta 2017 alkaen isät ovat oikeutettuja isyys- ja vanhempainrahaan riippumatta siitä, ovatko he avio- tai avoliitossa lapsen äidin kanssa. Näin myös etäisät tulivat vanhempainrahaoikeuden piiriin. Vuoteen 2013 asti isän tuli myös sopia äidin kanssa vanhempainvapaan loppuosan käytöstä, jotta hän pystyi pitämään itselleen korvamerkityn vapaajaksonsa vanhempainvapaan jatkeeksi. Vuodesta 2013 eteenpäin isälle korvamerkitty jakso on myös Suomessa isän itsenäinen oikeus. (KELA Lapsiperheet 2017; Saarikallio-Torp & Haataja 2016.)

Muihin isien perhevapaiden käyttöön vaikuttaviin tekijöihin kuuluu muun muassa vanhempien koulutustaso; korkeammin koulutetut isät ja korkeammin koulutettujen äitien puolisot käyttävät muita enemmän perhevapaita. Sosioekonomisen aseman tai tulojen vaikutus on samansuuntainen, niin että alemman sosiaaliluokan tai pienituloisten talouksien isät käyttävät perhevapaita vähemmän kuin suurituloisten talouksien tai ylempiin sosiaaliluokkiin kuuluvat isät. Isät näyttävät myös olevan valmiimpia pitämään vapaita ensimmäisen lapsen kohdalla kuin seuraavien lasten kohdalla. (Lammi-Taskula ym. 2017; Saarikallio-Torp & Haataja 2016; Rostgaard & Lausten 2015; ISF Duvander 2013; ISF Johansson & Duvander 2012; Fougner 2012; Gislason 2007; Lammi-Taskula 2007.)

Suomalaistutkimuksen mukaan isien vapaiden pitäminen on tyypillisempää julkisella sektorilla töissä olevien isien keskuudessa, työntekijämääriltään suuremmilla työpaikoilla sekä sukupuolijakaumaltaan tasapainoisilla tai naisvaltaisilla aloilla (Saarikallio-Torp & Haataja 2016). Lähes viidesosa isistä ei kuitenkaan käyttänyt lainkaan perhevapaita. Näissä isissä oli muita runsaammin työttömiä tai yrittäjiä, tai sellaisia isiä, joiden puolisot olivat olleet työttöminä.

Isät olivat jättäneet perhevapaat käyttämättä muita useammin myös niissä talouksissa, jotka kuuluivat alimpaan tuloviidennekseen. (Saarikallio-Torp & Haataja 2016.)

Korvamerkittyjen kiintiöiden lisäksi isien osallistumista on yritetty lisätä erilaisin taloudellisin kannustimin. Ruotsissa otettiin vuonna 2008 käyttöön ns. tasa-arvobonus (jämställdhetsbonus), jossa perhevapaita tasaisemmin jakaville perheille tarjottiin ensi vaiheessa veronkevennystä. Verotuksen kautta annettavaa bonusta arvosteltiin kuitenkin muun muassa siitä, etteivät sen vaikutukset olleet perheille kovin selviä, eikä etuus siten houkutellut perheitä (Försäkringskassan 2010). Myöhemmin etuus muutettiin suoraan perheille maksettavaksi tueksi. Tuen suuruus määräytyi sen mukaan, kuinka tasan perheet jakoivat vapaasti jaettavan vanhempainvapaan. Etuutta maksettiin kummallekin vanhemmalle 50 SEK/päivä, enimmäiskorvaus (koko vapaan ajalta) oli 13.500 SEK (n. 1420 euroa), jos vapaat puolitettiin täysin lukuun ottamatta korvamerkittyjä jaksoja. Tutkimusten mukaan tasa-arvobonus ei ole kuitenkaan edistänyt perhevapaiden tasa-arvoisempaa jakautumista odotetulla tavalla. Enemmistölle maksettiin etuutta 1–60 ’bonuspäivästä’. Niiden lasten osuus, joiden vanhemmille maksettiin etuutta, lisääntyi tosin jonkin verran siinä vaiheessa, kun tuki muutettiin suoraksi rahalliseksi korvaukseksi (Socialdepartementet 2015a).

Suomessa vuosina 2007–2015 kummankin vanhemman oli mahdollista saada korotettua päivärahaa vanhempainvapaan ensimmäiseltä 30 päivältä – korkeamman korvaustason toivottiin toimivan kannustimena isien suuntaan niin, että useampi isä pitäisi vanhempainvapaata. Vaikutukset olivat kuitenkin vähäisiä, eikä isien osuus pidetyistä vapaapäivistä juuri kohonnut korvaustason korotuksesta huolimatta.

On mahdollista, että isän kiintiön käyttämiseen liittyvän jäykkyyden (vapaa oli pidettävä ennen kuin lapsi on 18 kuukauden ikäinen) vähensi sen houkuttelevuutta siinä määrin, ettei korkeampi korvaustaso riittänyt kompensoimaan tätä.

Ansiosidonnaisen tai matalan korvaustason vanhempainvapaan jälkeen vanhemmille on erilaisia vaihtoehtoja lasten hoidon järjestämiseen. Pohjoismaista Suomi ja Norja ovat muita laajemmin tarjonneet mahdollisuutta lasten kotihoitoon kunnallisen päivähoidon rinnalla. Kotihoidontukijärjestelmiin suhtautuminen on koko niiden olemassaoloajan ollut kaksijakoista. Niitä on puolustettu toisaalta perheiden valinnanvapauden ja toisaalta vanhempien toiveiden mukaisten vaihtoehtojen tarjoamisen näkökulmasta. Kriittisemmät arviot ovat puolestaan kohdistuneet siihen, että tukien matala taso vahvistaa perinteistä työnjakoa perheissä, kun hoitotukia käyttävät valtaosin äidit. Tukien on lisäksi katsottu kannustavan äitejä pois työmarkkinoilta – huolen kohteena ovat erityisesti olleet maahan- muuttajaäidit ja yksinhuoltajat, joille hoitorahasta on voinut tulla houkutteleva vaihtoehto työllistymisen rinnalle (Duvander & Ellingsæ- ter 2016; Haataja 2016; Ellingsæter 2012; Repo 2009). Sekä Norjassa että Suomessa kotihoidontukijärjestelmien luomisen taustalla oli alkuun myös puute päivähoitopaikoista. Pula etenkin alle 2-vuotiaiden lasten hoitopaikoista on vaikuttanut siihen, että yksittäiset kunnat Tanskassa ja Islannissa ovat tarjonneet perheille tukea lasten kotihoitoon 2000-luvulla.

Varsinaista kotihoidontukea (cash-for-care) on perheille tarjolla Suomessa, Norjassa ja vuoteen 2016 asti myös Ruotsissa. Kotihoidontukijärjestelmä otettiin ensimmäisenä Pohjoismaista käyttöön Suomessa vuonna 1985 (täyteen laajuuteen vuonna 1990), ja Norjassa runsas kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 1998.

Ruotsissa perheille oli tarjolla kotihoidon tukea (vårdnadsbidrag) 1–2-vuotiaan lapsen hoidon järjestämiseksi vuosina 1994–1995 sekä uudelleen vuosina 2008–2015. Verovapaata tukea sai enimmillään 3000 SEK/kuukausi (n. 314 euroa/kk). Edellytyksenä oli, että lasta ei viedä kunnalliseen päivähoitoon. Tukea ei kuitenkaan maksettu perheille, joissa vanhempi tai vanhemmat olivat työttöminä tai saivat kotoutumistukea. Kotihoidon tuen tarjoaminen oli kuntien päätettävissä; enimmillään runsaat sata kuntaa (n. 39 % kunnista) tarjosi kotihoidon tukea (Socialförsäkringsrapport 2013:5). Järjestelmä lakkautettiin helmikuussa 2016.

Suomessa hoitovapaa ulottuu lapsen kolmanteen ikävuoteen ja sen ajalta maksetaan hoitorahaa (kotihoidontukea) sekä tulosidonnais- ta hoitolisää. Oikeus palata entiseen työhön säilyy hoitovapaan ajan. Hoitovapaa lasketaan myös eläkettä kerryttäväksi ajaksi, eläke-etuuden tason perusteena on laskennallinen tulotaso: vuonna 2017 se on noin 727 euroa kuukaudessa.

Suomen kotihoidontuki on sidottu kunnallisen päivähoidon käyttämiseen: tukea voi saada vain, jos perheen alle 3-vuotias lapsi ei ole kunnallisessa päivähoidossa. Etuus on perhekohtainen ja muista perheen kotona hoidettavista alle kouluikäisistä lapsista maksetaan niin sanottua sisaruslisää. Tukea voi saada myös silloin, kun vanhempi saa samaan aikaan vanhempainpäivärahaa toisesta lapsesta, mutta sitä maksetaan vain hoitorahan ja vanhempainrahan välisen erotuksen verran. Isyysraha vaikuttaa hoitorahaan samalla tavalla. Hoitoraha on tällä hetkellä (vuonna 2017) 338 euroa kuukaudessa, hoitolisää maksetaan enintään 181 euroa kuukaudessa. Etuus on veronalaista. Kunnat voivat lisäksi maksaa niin sanottua kuntalisää, jonka saamisen ehdot ja euromäärät vaihtelevat kunnittain. Kuntaliiton tekemän selvityksen mukaan kuntalisää maksoi vuonna 2016 60 kuntaa (Lahtinen & Selkee 2016). Keskimääräinen kuntalisä (vuonna 2016) alle 3-vuotiaan lapsen hoidosta oli 160 euroa kuukaudessa (emt.).

Norjassa kotihoidontuki (kontantstøtte) on samoin kuin Suomessa yhteydessä julkisten päivähoitopalvelujen käyttöön. Norjassa tukea on kuitenkin mahdollista sovittaa yhteen osa-aikaisen päivähoidon kanssa niin, että kotihoidon tuen määrä alenee sen mukaan, kuinka monta tuntia lapsi on päivähoidossa. Tukea on tarjolla lapsen 1-vuotispäivästä siihen asti, kunnes lapsi täyttää 2 vuotta. Etuus on lapsikohtainen, eli sitä on mahdollista saada kaikista kotona hoidettavista alle 2-vuotiaista lapsista. Vuosina 1998–2011 kotihoidontukea oli tarjolla siihen asti kunnes lapsi täytti kolme vuotta. Vuodesta 2012 alkaen tuki (ja hoitovapaa) rajattiin alle 2-vuotiaisiin lapsiin. Tuki on verotonta, ja sitä maksetaan samansuuruisena kaikille perheen tulostasosta riippumatta.

Jos lapsi on kokonaan hoidossa kotona, tukea voi saada 6000 NOK/ kk (n. 671 euroa/kk). Jos päivähoidossa vietetty aika jää alle 20 tuntiin viikossa, tuen määrä on 3000 NOK (n. 335 euroa/kk) (vuonna 2017). Jos lapsi on päivähoidossa 20 tuntia viikossa tai enemmän, tukea ei makseta. Elokuusta 2017 kotihoidontuen määrä nousee jonkin verran. Aivan samoin kuin Suomessakin, myös Norjassa hoitovapaajakso oikeuttaa eläketurvaan. Alle 6-vuotiaan lapsen hoidon ajalta kertyy eläketurvaa laskennallisen tulon mukaan (4.5 kertaa ns. perustason tulon (grunnbeløp) määrä), mikäli lasta hoitavan vanhemman tulot jäävät alle tuon tulotason (nav.no 2017; Brandth & Kvande 2015; Ellingsæter 2012)

Tanskassa kunnat ovat voineet vuodesta 2002 alkaen tarjota rahallista tukea perheille lasten kotihoitoon (tilskud til pasning af børn i hjemmet). Kunnat päättävät itse, missä määrin ja minkälaisin edellytyksin tukea tarjotaan – tuen enimmäismäärä riippuu kuitenkin kunnallisen päivähoidon maksuista ja vähimmäismääräisen työttömyysturvan tasosta (Socialförsäkringsrapport 2013:5). Kunnallista kotihoidontukea saaneiden perheiden määrä vuositasolla on jäänyt alle 1000 perheen (Danmarks Statistik, Mottagere af tilskud/pasning af egne born 2017a). Myös Islannissa muutamat kunnat ovat voineet tarjota kotihoidontukea perheille, jotka eivät olleet saaneet lapselleen päivähoitopaikkaa (Socialförsäkringsrapport 2013:5)

Perheet ovat sekä Norjassa että Ruotsissa voineet käyttää kotihoidontukea ostaakseen lastenhoitopalvelua yksityisiltä markkinoilta. Suomessa yksityisten lastenhoitopalvelujen käytön tuki on kanavoitu perheille suoraan: perheet ovat voineet hakea yksityisen hoidon tukea (n. 172 euroa/kk/lapsi, sekä tulossidonnaista hoitolisää enintään 145 e/kk/lapsi) (vuonna 2017), mikäli he ovat halunneet käyttää yksityisiä päivähoitopalveluja tai palkata hoitajan itse. Kotihoidontuesta poiketen yksityisen hoidon tukea on mahdollista saada kaikista alle kouluikäisistä lapsista. Tuki maksetaan suoraan palvelun tarjoajalle. Viime vuosina noin 13.000 perhettä on käyttänyt yksityisen hoidon tukea vuosittain (Kela Tilastollinen vuosikirja 2015).

Kotihoidon suosio on kaikissa muissa Pohjoismaissa ollut selvästi vähäisempää kuin Suomessa. Kotihoidon tuen käyttö on Ruotsissa ollut koko järjestelmän olemassaolon ajan verraten vähäistä, alle 4 prosenttia 1–3-vuotiasta lapsista oli saanut kotihoidon tukea jonkin aikaa niissä kunnissa, joissa tuki oli tarjolla (Heggeman 2014). Norjassa kotihoidontuen suosio laski huomattavasti sitä mukaa kun päivähoitopalvelujen tarjonta kasvoi (Socialförsäkringsrapport 2013:5).

Suomessa kotihoidontuki on sen sijaan ollut suosittu tapa järjestää pienten lasten hoito. KELA:n etuustilastojen mukaan lähes 90 prosenttia perheistä käyttää ainakin jonkin aikaa kotihoidon tukea, valtaosa siihen asti, kunnes lapsi on 1.5–2-vuotias (KELATilastollinen vuosikirja 2015). Viime vuosina kotihoidontuen saajien lukumäärä on laskenut (Kuvio 4). Yhtenä tekijänä kotihoidontukea saavien perheiden määrän laskuun on syntyneiden lasten määrän aleneminen. Myös äitien parantunut työllisyystilanne on voinut osaltaan vähentää kotihoidontuen käyttöä. Toisaalta samanaikaisesti kotihoidontuki on voinut muuttua houkuttelevammaksi etuudeksi, mikäli kunnat ovat lisänneet kuntalisän tarjoamista hillitäkseen päivähoitopalvelujen kysyntää. Kuntalisää koskevan selvityksen perusteella näyttää kuitenkin siltä, että kuntalisää tarjoavien kuntien määrä on viime vuosina vähentynyt (vuonna 2016 kuntalisää maksoi 60 kuntaa, vuonna 2014 85 kuntaa, Lahtinen & Selkee 2016).

Kuvio 4. Kotihoidontukea, osittaista hoitorahaa tai joustavaa hoitorahaa saaneet perheet kalenterivuoden lopussa Suomessa.

100000

Kotihoidon tuki

Osittainen hoitoraha

Joustava hoitoraha

80000

60000

40000

20000

0

(Joustavan hoitorahan ja osittaisen hoitorahan saajien lukumäärät vuosina 2014–2016 vai- htelevat n. 8000–8700 perheen välillä).

Lähde: KELATilastollinen vuosikirja 2015 ja KELASTO (2016).

Kotihoidontukea käyttävät muita pitempään vähiten koulutetut äidit, maahanmuuttajaäidit sekä ne äidit, joilla ei ole ollut työsuhdetta, johon palata (Tervola 2016; Haataja & Juutilainen 2014; Salmi ym. 2009). Samansuuntaisia tutkimustuloksia on saatu Norjasta ja Ruotsista, jossa varsinkin maahanmuuttajataustaisten naisten osuus kotihoidontuen käytöstä on ollut suuri (Socialförsäkringsrapport 2013:5; Ellingslæter 2012).

Muista Pohjoismaista poiketen vanhempien on mahdollista saada Suomessa tukea osa-aikatyön ja lastenhoidon yhdistämiseen. Kokoaikaisen kotonaolon ja kotihoidontuen sijaan perheet ovat voineet valita osittaisen hoitovapaan ja vuodesta 2014 alkaen joustavan hoitorahan alle 3-vuotiaan lapsen hoidon järjestämiseksi, tai osittaisen hoitorahan 1–2-luokkalaisen hoidon järjestämiseksi. Osittaisen hoitovapaan edellytyksenä on, että vanhempi tai kumpikin vanhemmista lyhentää työaikaansa enintään 30 tuntiin viikossa. Jaksolta maksetaan joko joustavaa hoitorahaa (alle 3-vuotiaan lapsen vanhemmille) tai osittaista hoitorahaa (1–2-luokkalaisen vanhemmille).

Alle 3-vuotiaan lapsen vanhemmille suunnattu joustava hoitoraha on määrältään suurempi, ja sidottu työajanlyhennyksen määrään. Jos työaika lyhenee enintään 22.5 tuntiin viikossa, joustavan hoitorahan suuruus on 241 euroa kuukaudessa (vuonna 2017), ja jos työaika on 22.5–30 tuntia viikossa, hoitorahan suuruus on 161 euroa kuukaudessa. Osittaisen hoitorahan (1–2-luokkalaisen hoitoon) suuruus on 97 euroa kuukaudessa ja sitä maksetaan jos vanhempi lyhentää työaikaansa enintään 30 tuntiin viikossa. Osittainen hoitovapaan suosio on koko järjestelmän olemassaoloajan (vuodesta 1989) ollut melko vähäistä – etuutta ei juuri ole käytetty alle 3-vuotiaiden lasten hoidon järjestämiseksi (ks. Kuvio 4 yllä). Etuuden tason korottaminen vuonna 2014 samalla kun joustava hoitoraha erotettiin osittaisesta hoitorahasta näyttää kuitenkin hieman lisänneen sen käyttöä: runsaat 8000 perhettä sai joustavaa hoitorahaa vuoden 2016 lopussa. Vuodesta 2004 alkaen 1–2-luokkalaisten vanhemmille suunnattu osittainen hoitoraha on ollut suositumpi ja etuutta on käyttänyt vuosittain runsaat 8000 perhettä. (Kela Tilastollinen vuosikirja 2015; Kelasto 2016.)

Kaikissa Pohjoismaissa alle kouluikäisille lapsille on tarjolla julkisin varoin järjestettyä varhaiskasvatusta. Vanhempainvapaan päättyessä vanhemmilla on oikeus kaikissa Pohjoismaissa Islantia lukuun ottamatta saada lapselle päivähoitopaikka. Tanskassa oikeus päivähoitopaikkaan alkaa lapsen ollessa kuuden kuukauden ikäinen, Norjassa ja Ruotsissa lapsen 1-vuotispäivästä.

Suomessa oikeus päivähoitoon alkaa vanhempainrahakauden päättyessä. Päivähoito-oikeutta on voitu kuitenkin rajata sen mukaan, onko vanhemmilla työ- tai opiskelupaikka vai ei. Suomessa oikeus päivä- hoitopaikkaan tuli voimaan asteittain vuosina 1990–1996 niin että sen piiriin tulivatensinkaikkialle 3-vuotiaat lapset, javuonna 1996 kaikki alle kouluikäiset lapset vanhempien työtilanteesta riippumatta. Subjektiivi- sen päivähoito-oikeuden ulottaminen kaikkiin alle kouluikäisiin lapsiin riippumatta siitä, olivatko vanhemmat töissä tai eivät, oli poikkeuksellista jopa muihin Pohjoismaihin verrattuna, vaikka päivähoitomahdollisuuk- sien tarjoaminen perheille on ollut keskeinen perhepolitiikan väline jo useamman vuosikymmenen ajan kaikissa Pohjoismaissa.

Vuoden 2016 elokuusta alkaen alle kouluikäisten lasten oikeutta kokoaikaiseen päivähoitoon rajattiin Suomessa kuitenkin niin, että kotona olevien vanhempien tai vanhemman lapsella on lähtökohtai- sesti oikeus saada enintään 20 tuntia viikossa varhaiskasvatusta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että vanhempainvapaalla tai hoitovapaalla olevien tai työttömänä olevien vanhempien lapset ovat oikeutettuja osa-aikaiseen päivähoitopaikkaan. Kunnat voivat itse ratkaista, miten tai mihin kellonaikaan osa-aikainen hoito järjestetään. Osa kunnista ei ole kuitenkaan soveltanut rajausta, vaan tarjoaa kokoaikaista varhaiskasvatusta kaikille lapsille.

Varhaiskasvatuslain uudistamisen yhteydessä päivähoitomaksuihin tehtiin muutoksia ja maksut alenivat hieman vuoden 2017 alusta erityisesti pieni- ja keskituloisilla perheillä. Korkeimpaan maksuun ei kuitenkaan tehty muutoksia, vuonna 2017 korkein päivähoitomaksu on 290 euroa kuukaudessa, toisen päivähoidossa olevan sisaruksen maksu on 90 % ensimmäisen lapsen maksusta, ja seuraavien sisarusten 20 %. Korkeintaan 20 viikkotunnin osapäivähoidon maksu on enintään 60 % kokoaikaisen maksun määrästä. Nelihenkinen perhe maksaa korkeinta päivähoitomaksua, jos perheen yhteenlasketut bruttotulot ylittävät 5700 euroa kuukaudessa.

Norjassa vuodesta 2009 asti voimassa ollut oikeus päivähoito- paikkaan koskee kaikkia vanhempia työssäkäynnistä riippumatta. Julkista päivähoitotarjontaa lisättiin maassa voimakkaasti 2000-luvulla ja päivähoidon maksuja alennettiin, mikä on näkynyt lasten kotihoidon suosion vähenemisenä ja päivähoidossa olevien lasten määrän kasvuna. Enimmäismaksu päivähoidossa olevasta lapsesta on 2730 NOK/kuu- kaudessa (n. 300 euroa/kk) (vuonna 2017). Jos perheellä on useampia lapsia päivähoidossa, sisaruksista perittävään päivähoitomaksuun on mahdollista saada alennusta 30 %–50 % (www.udir.no).

Ruotsissa päivähoito-oikeus koskee kaikkia lapsia, mutta oikeutta on kuitenkin rajattu niin, että ei-työssäkäyvien vanhempien lapsella on lähtökohtaisesti oikeus saada vain osa-aikainen hoitopaikka (15 tuntia viikossa). Osa kunnista, muun muassa Tukholman kunta (vuonna 2017), tarjoaa kuitenkin kaikille lapsille kokoaikaisen hoitopaikan. Kolmannen ikävuoden syksystä alkaen lapsilla on oikeus saada ilmaista varhaiskasvatusta 525 tuntia vuodessa. Vuodesta 2002 käyttöön otettu ns. maxtaxa (maksukatto) alensi perheiden päivähoi- tomaksuja merkittävästi (Skolverket 2007). Korkein päivähoitomaksu on 1362 SEK/kk (n. 143 euroa/kk) (vuonna 2017), useammista lapsista maksettava päivähoitomaksu alenee lasta kohden.

Tanskassa kunnan on tarjottava lapselle päivähoitopaikka vanhemman työtilanteesta riippumatta siitä lähtien kun lapsi on 6 kuukauden ikäinen. Valtaosa lapsista on kokoaikaisessa päivähoidossa. Päivähoitomaksut vaihtelevat kunnittain ja lapsen iän mukaan, ja esimerkiksi Kööpenhaminassa alle 3-vuotiaan lapsen päivähoitomaksu on enimmillään 470 euroa kuukaudessa (vuonna 2017), mutta pieni- ja keskituloiset perheet (perheen vuositulot alle 70.000 euroa) voivat hakea maksuun alennusta tai vapautusta.

Islannissa kunnat pyrkivät tarjoamaan päivähoitopaikkoja, mutta kysyntä ylittää tarjonnan varsinkin siinä vaiheessa kun vanhempainvapaat päättyvät lapsen ollessa vielä alle 1-vuotias. Monet perheet turvautuvat yksityisiin vaihtoehtoihin (Eydal & Gislason 2016).

Vanhempainvapaan pituus ja mahdollisuus lasten kotihoitoon vanhempainvapaakauden jälkeen vaikuttavat siihen, missä määrin alle kouluikäiset lapset osallistuvat varhaiskasvatukseen eri Pohjoismaissa. Valtaosa 1-vuotiaista lapsista on varhaiskasvatuksen piirissä Norjassa, Islannissa ja Tanskassa, Suomessa alle kolmasosa ja Ruotsissa noin puolet (Kuvio 5). Suomea lukuun ottamatta muissa Pohjoismaissa 2-vuotiaista lähes 90 prosenttia ja 3–5-vuotiasta lähes 95 prosenttia on varhaiskasvatuksessa. Suomessa 2-vuotiaista runsas puolet ja 3–5-vuotiaista kolme neljästä osallistuu varhaiskasvatukseen. Kotihoidontuen suuri suosio Suomessa heijastuu siihen, että varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten osuus on Suomessa selvästi pienempi kuin muissa Pohjoismaissa erityisesti 1–2-vuotiaiden (Kuvio 6), mutta myös 3–5-vuotiaiden lasten osalta. Monet kotihoidontuen avulla alle 3-vuotiasta lastaan hoitavat vanhemmat hoitavat samalla lapsen sisaruksia kotona. Tähän kannustaa myös hoitorahan sisaruskorotus.

Kuvio 5. Varhaiskasvatukseen (päivähoito) osallistuvien lasten osuus ikä- ryhmästään Pohjoismaissa 2015, 1–5-vuotiaat lapset (%)

100

90

80

70

60

50

40

30

20

10

0

1-vuotiaat

2-vuotiaat

3-vuotiaat

4-vuotiaat

5-vuotiaat

Ruotsi Norja Islanti Suomi Tanska

Lähde: Nordic statistics 2017.

Kuvio 6. Varhaiskasvatukseen osallistuvien 1–2-vuotiaiden lasten osuus kaikista 1–2-vuotiaista Pohjoismaissa, 1990–2015 (%)

100

90

80

70

60

50

40

30

20

10

0

Ruotsi Norja Islanti Suomi Tanska

Lähde: Nordic statistics 2017.

Merkille pantavaa on, että Ruotsissa perhevapaalla olevat vanhemmat vievät vanhemman sisaruksen päivähoitoon useammin kuin Suomessa. Vuonna 2012 tehdyn selvityksen mukaan lähes 16 prosenttia päivähoidossa olevista 1–5-vuotiasta ruotsalaislapsista oli sellaisia, joiden vanhempi oli kotona perhevapaalla (Skolverket 2012). Osa kunnista on kuitenkin rajoittanut lapsen päivähoito-oikeuden 15 tuntiin viikossa, jos lapsen vanhempi ei käy töissä tai ole opiskelemassa.

Suomessa ei ajantasaista tietoa ollut saatavilla siitä, kuinka monella päivähoidossa olevalla lapsella oli vanhempi(a)kotona.Vuonna2004tehdyn kuntakyselyn perusteella noin 3 prosenttia kokoaikaisessa päivähoidossa olevista lapsista oli sellaisia, joilla oli perhevapaalla oleva vanhempi kotona (Väinölä 2004). Vantaan kaupungin vuonna 2009 tekemän selvityksen mukaan noin 6 prosentilla kaikista päivähoidossa olevista lapsista toinen vanhempi oli kotona perhevapaalla (Vantaan kaupunki 2009).

Päivähoitoon osallistumista koskevat tiedot muista Euroopan maista kuin Pohjoismaista ovat epäluotettavampia järjestelmien erilaisuuden ja tilastoinnin puutteiden vuoksi. OECD:n tilastojen mukaan EU-maissa keskimäärin noin 31.5 % alle kolmevuotiaista lapsista on varhaiskasvatuksen piirissä, 3–5-vuotiaista lapsista noin 85

% (EU-maiden keskiarvoa kuvaavat tiedot ovat peräisin EU-SILC-ai- neistosta; OECD Family database 2017).

Kotihoidontuki on herättänyt koko etuuden voimassaoloajan vahvoja kannanottoja sekä puolesta että vastaan. Kotihoidontuki on Suomessa ollut suosittu tapa järjestää pienten lasten hoito, ja enemmistö lapsiperheistä käyttää tukea ainakin jonkin aikaa. Seuraavaksi selvitämme, minkälaisia näkemyksiä suomalaisilla perheillä itsellään on kotihoidontuen pituudesta: tulisiko hoitovapaan olla lyhempi vai pidempi, vai pidetäänkö sen pituutta sopivana? Väestöliiton perhebarometrissa 2014 tiedusteltiin 20–50-vuotiaiden suomalaisten näkemyksiä kotihoidontuesta sekä sitä, kuinka pitkään he haluaisivat olla kotona hoitamassa lastaan. Kysymyksen johdannossa kerrottiin nykymuotoisen hoitovapaan kestävän siihen asti kunnes lapsi täyttää kolme vuotta.

Kuviossa 7 on esitetty 20–50-vuotiaiden suomalaisten näkemys hoitovapaan pituudesta vuonna 2014.Vähintään nykyisen mittainen, lapsen

3. ikävuoteen ulottuva vapaa sai eniten kannatusta. Lähes 53 prosenttia oli sitä mieltä, että hoitovapaan pituus onsopiva. Runsasviidesosa oli valmis jopa pidentämään vapaan kestoa, eniten tätä kannattivat vähiten koulutetut miehet ja naiset. Hoitovapaan lyhentämistä tai sen poistamista kokonaan kannatti keskimäärin joka kymmenes vastaaja. Lyhentämistä kannatettiin eniten ylemmän korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden keskuudessa. Nykymuotoinen kotihoidontuki sai runsaasti kannatusta kaikissa väestöryhmissä sekä vuonna 2014 että aikaisemmassa, vuonna 2010 tehdyssä tutkimuksessa. Erityisen voimakasta kannatus on ollut pienten lasten vanhempien keskuudessa (Lainiala 2014; Lainiala 2010).

Kuvio 7. 20–50-vuotiaiden naisten ja miesten näkemys hoitovapaan pituu- desta, 2014.

perusaste keskiaste

alempi/alin korkea-aste ylempi korkea-aste

perusaste keskiaste

alempi/alin korkea-aste ylempi korkea-aste

Kaikki

0         20         40         60         80        100

En osaa sanoa                                             Hoitovapaa tulisi poistaa kokonaan Hoitovapaan tulisi olla lyhyempi                                                                     Hoitovapaan kesto on sopiva Hoitovapaan tulisi olla pidempi

Lähde: Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos Perhebarometri 2014.

Minkä ikäisenä lapset ovat suomalaisten mielestä valmiita menemään kodin ulkopuoliseen hoitoon? Myös tätä tiedusteltiin Väestöliiton Perhebarometrissa 2014. Kun tämä sama kysymys esitettiin seitsemän vuotta aikaisemmin, vuonna 2007, sopivana ikänä pidettiin tuolloin keskimäärin noin kahta vuotta. Kolmasosa vastaajista oli tuolloin sitä mieltä, että lapsen olisi hyvä olla vähintään kolmevuotias ennen kuin hän menee kodin ulkopuolisen hoidon (Miettinen 2012).

Mihin suuntaan lapsen päivähoitoikää koskevat mielipiteet ovat muuttuneet seitsemässä vuodessa? Näyttää siltä, että mielipi- de sopivasta päivähoidon aloittamisiästä ei ole ainakaan laskenut: vuonna 2014 noin 38 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että lapsi oli valmis aloittamaan päivähoidon vasta kolmevuotiaana tai jopa tätä myöhemmin. Keskiarvo sijoittui hieman yli kahden ikävuoden. 1-vuotiaana – jolloin vanhempainvapaa päättyy – tai tätä aikaisemmin päivähoidon aloittamista piti sopivana joka kymmenes vastaaja (Kuvio 8). Koska kysymyksenasettelu erosi hieman vuonna 2007 toteutetusta, vastauksia ei voi täysin verrata keskenään. Joka tapauksessa kovin pientä lasta ei olla valmiita viemään päivähoitoon.

Korkeammin koulutetut vastaajat olivat valmiimpia viemään lapsen päivähoitoon jonkin verran aikaisemmin kuin vähemmän koulu- tetut vastaajat, mutta korkeasti koulutetuistakin yli kolmasosa katsoi, että lapsen tulisi olla vähintään 2.5-vuotias aloittaessaan päivähoidon. Korkea-asteen koulutuksen saaneiden vastaajien keskiarvo lapsen sopivasta iästä päivähoitoon viemiselle oli 27 kuukautta, korkeintaan keskiasteen koulutuksen saaneiden keskiarvo 31 kuukautta.

Kuvio 8. Minkä ikäisenä lapsi on valmis menemään kodin ulkopuolelle hoitoon? 20–50-vuotiaat naiset ja miehet, 2014 (%)

Prosenttia

1 kuukauden ikäisenä

2-3 kuukauden ikäisenä

4-6 kuukauden ikäisenä

7-9 kuukauden ikäisenä

10-12 kuukauden ikäisenä

1-1.5-vuotiaana 1.6-2-vuotiaana 2.5-vuotiaana 3-vuotiaana

4-vuotiaana 5-vuotiaana

6-vuotiaana tai ei lainkaan

0,5

0,7

1,1

2,1

3,3

4,8

6,8

9,8

8,7

19,6

20,5

22,1

0                5               10              15             20              25

Lähde: Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos Perhebarometri 2014.

Entä kuinka kauan äidit ja isät haluaisivat tai olisivat halunneet sitten itse olla kotona hoitamassa lastaan, jos he olisivat voineet vapaasti valita sopivan ajanjakson työ- tai elämäntilanteestaan riippumatta? Kuvioon 9 on kuvattu vuoden 2014 barometrikyselyyn vastanneiden vanhempien näkemys siitä, kuinka pitkään he olisivat halunneet olla tai haluaisivat olla kotona hoitamassa lastaan. Äideistä valtaosa, yli 60 prosenttia, olisi halunnut olla kotona vähintään 1.5 vuotta, 40 prosenttia olisi halunnut olla kotona 2 vuotta tai pidempään. Isistä sen sijaan harva olisi halunnut jäädä kotiin hoitamaan lasta kovin pitkäksi aikaa: vain noin 15 prosenttia olisi valmis olemaan kotona 1.5 vuotta tai kauemmin. Suuri osa (40 %) isistä haluaisi tai olisi halunnut olla kotona hoitamassa lasta korkeintaan muutaman kuukauden ajan. Isien toiveiden mukainen kotonaolojakso on kuitenkin selvästi pidempi kuin mitä isille korvamerkitty jakso tällä hetkellä on, tai kuinka pitkään isät keskimäärin ovat perhevapaalla.

Epävarmassa työmarkkina-asemassa olevat (työttömät, opiskelemassa tai kotona olevat) äidit ja isät olivat hieman muita valmiimpia olemaan pitempään kotona kuin työssäkäyvät vanhemmat. Korkeintaan keskiasteen koulutuksen saaneet äidit – ja ehkä hieman yllättävästi myös saman koulutusryhmän isät – olisivat voineet olla kotona jonkin verran pidempään kuin korkea-asteen koulutuksen saaneet vanhemmat.

Suhteellisen pitkä lapsen kotihoito näyttää siis saavan vahvaa kannatusta suomalaisvanhempien mielipiteissä. Tulokset ovat samansuuntaisia kuin Kelan ja THL:n tekemässä Perhevapaat-kyselyssä, jossa parivuotiaiden lasten vanhemmilta tiedusteltiin näkemyksiä perhevapaiden kehittämisestä. Tässä kyselyssä vapaasti jaettavan vanhempainvapaan pidentäminen sai runsaasti kannatusta, ja hoitovapaan puolittamista isän ja äidin kanssa kannatti vain hieman useampi kuin joka kymmenes vastaaja (Salmi & Närvi 2017; Juutilainen ym. 2016). On kuitenkin syytä huomata, että kotihoidon vahvan kannatuksen taustalla voi olla muitakin tekijöitä kuin näkemys siitä, että pienen lapsen paras paikka on kotona. Se, että kannatus on erityisen voima- kasta esimerkiksi pienituloisten ryhmässä voi kertoa myös siitä, että kotihoidontuki muodostaa näissä ryhmissä suhteellisen merkittävän tulolähteen suhteessa työmarkkinoilta saatavaan ansiotuloihin. Myös vanhempien hankalat työajat tai epävarma työtilanne voivat osaltaan selittää kotihoidontuen ja hoitovapaan vetovoimaa. Samoin epäluulo päivähoitopalvelujen laatua kohtaan kasvattaa lasten kotihoidon kannatusta (THL Perhevapaakyselyn tuloksia 2015).

Kuvio 9. 20–40-vuotiaiden äitien ja isien näkemys siitä, kuinka pitkään he haluaisivat olla tai olisivat halunneet olla kotona hoitamassa omaa lastaan, 2014 (%).

En lainkaan 1-3 viikkoa

1-2 kuukautta

3-4 kuukautta

5-6 kuukautta

7-9 kuukautta

10-12 kuukautta

1-1.5 vuotta

1.5-2 vuotta

2-2.5 vuotta

2.5-3 vuotta

yli 3 vuotta En osaa sanoa

0              5             10            15           20            25

Äidit

En lainkaan 1-3 viikkoa

1-2 kuukautta

3-4 kuukautta

5-6 kuukautta

7-9 kuukautta

10-12 kuukautta

1-1.5 vuotta

1.5-2 vuotta

2-2.5 vuotta

2.5-3 vuotta

yli 3 vuotta En osaa sanoa

0                 5                 10               15              20

Isät

Lähde: Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos Perhebarometri 2014. 20–40-vuotiaat äidit ja isät (vastaajalla alle 18-vuotiaita lapsia).

Vuoden 2010 jälkeen perhevapaita koskevia uudistuksia on tehty Suomen lisäksi Norjassa ja Ruotsissa. Kaikissa näissä maissa vanhempainvapaauudistukset ovat koskeneet isille korvamerkittyjen jaksojen muutoksia, jotka sekä Norjassa että Suomessa ovat myös pidentäneet ansiosidonnaisten vapaiden kokonaiskestoa. Korvamerkittyjä jaksoja koskevan uudistuksen lisäksi Ruotsissa luovuttiin vanhempainvapaan tasaisempaa jakoa edistämään tarkoitetusta tasa-arvobonuksesta ja lakkautettiin kotihoidontukijärjestelmä.

Ruotsissa vuoden 2016 alusta voimaan tulleen vanhempainvapaauudistuksen yhteydessä kummankin vanhemman korvamerkittyyn vapaaseen lisättiin yksi kuukausi, mutta vapaan kokonaispituus ei muuttunut. Ruotsin sosiaaliministeriön arvioiden mukaan tämän uudistuksen ei juuri oletettu kasvattavan yhteiskunnalle aiheutuvia menoja. Arvion mukaan kustannukset saattavat jopa hieman laskea, kun kaikki isät eivät käytä täysimääräisesti heille kiintiöityjä vapaitaan, jolloin osa päivärahamenoista säästyy. Lisäksi arvioitiin, että tasa-arvobonuksen (jämställdhetsbonus) menoja säästyy jonkin verran. (Socialdepartementet 2015b.)

Tasa-arvobonuksen (jämställdhetsbonus) lakkauttamisen vuoden 2017 alusta arvioitiin puolestaan vähentävän menoja vuositasolla noin 320–380 milj. SEK (n. 39 milj. euroa) (Socialdepartementet 2015a). Kotihoidontukijärjestelmän lakkauttamisen arvioitiin lisäävän pä- ivähoitopalvelujen kysyntää jonkin verran kunnissa samalla kun kotihoidontuen menot pienenevät, mutta koska hoitotuen käyttö on ollut verraten vähäistä, kustannusvaikutukset arvioitiin suhteellisen vähäisiksi (Socialdepartementet 2015c).

Norjassa toteutettiin vuonna 2012 vanhempainvapaauudistus, jossa isälle korvamerkityn jakson pituus kasvoi 10 viikosta 12 viikkoon samalla kun vanhempainvapaiden kokonaispituus kasvoi yhdellä viikolla. Uudistuksen vuosittaisiksi kustannusvaikutuksiksi arvioitiin noin 340 miljoonaa NOK (n. 44 milj euroa) (Prop. 92 L 2010-2011). Vuonna 2013 tehdyn vanhempainvapaauudistuksen arvioitiin nostavan vanhempainvapaamenoja vuositasolla noin 600 miljoonaa NOK (n. 82 milj. euroa)2 (Prop. 79 L 2012-2013). Vanhempainvapaan koko- naispituus kasvoi tuolloin 47 viikosta 49 viikkoon, ja samalla isille ja äideille korvamerkittyjen jaksojen osuutta kasvatettiin 14 viikkoon. Suomessa STM:n vanhempainvapaatyöryhmää varten tehdyn arvion mukaan isyysvapaan uudistaminen niin, että isälle korvamerkityn jakson pituus, ja samalla ansiosidonnaisen vapaan kokonaispituus kasvoi noin kuukaudella, lisäisi vanhempainvapaakustannuksia vuositasolla noin 54–109 miljoonalla eurolla sen mukaan, kuinka suuri osa isistä käyttäisi etuutta (STM 2011).

2 Rahasummat on käännetty euroiksi kyseisen päätöksen toimeenpanovuoden valuuttakurssien mukaisesti.

Perhevapaiden ja varsinkin kotihoidon tuen uudistamista on Suomessa perusteltu etenkin sillä, että hedelmällisyysikäisten naisten työssäkäynti on Suomessa Pohjoismaiden alhaisimpia. 25–39-vuotiaiden naisten kohdalla näin näyttää ensi silmäyksellä olevankin: tämän ikäryhmän naisten työvoima-aste jää enimmillään lähes 10 prosenttiyksikköä alemmas kuin Ruotsin tai Islannin vastaavat luvut (Kuvio 11).

40–59-vuotiaiden ikäryhmässä suomalaisnaisten työvoima-aste on kuitenkin sitten jo Ruotsin ja Islannin rinnalla Pohjoismaiden korkeimpia. Nuorten naisten (25–39-vuotiaat) työvoima-aste on Suomessa lähes samalla tasolla kuin EU-maissa keskimäärin, ja 40–59-vuotiaiden kohdalla jo selvästi korkeammalla kuin muissa EU-maissa. Työssäkäyn- nin vähäisyys nuorten suomalaisnaisten keskuudessa johtuu pitkälti kotihoidontuesta ja pitkistä hoitovapaista.

Maiden välisen vertailun tekee kuitenkin haasteelliseksi se, että perhevapaalla olevien äitien ja isien tilastointi työlliseksi työvoimaksi tai työvoiman ulkopuolella oleviksi vaihtelee eri maiden välillä (Pärnä- nen & Kambur 2017). Mikäli perhevapaalla olevat tilastoidaan työllisiksi, nostaa se ikäryhmän työllisyysastetta, vaikka tosiasiallisesti henkilöt eivät olisikaan töissä. Suomessa yli 3 kuukautta vanhempainvapaalla tai hoitovapaalla olevat naiset ja miehet tilastoidaan työvoiman ulko- puolella oleviksi, mutta esimerkiksi Ruotsissa perhevapaalla olevat näkyvät tilastoissa työllisinä (Pärnänen & Kambur 2017). Pärnäsen ja Kamburin (emt.) arvion mukaan alle 1-vuotiaiden lasten äitien työllisyysaste kasvaisi lähes 15 prosenttiyksikköä, ja alle 3-vuotiaiden lasten äitien lähes 6 prosenttiyksikköä, jos vanhempainvapaalla olevat äidit laskettaisiin työllisiin.

Pohjoismaisten naisten kesken on myös merkittäviä eroja sen suhteen, missä määrin naiset tekevät osa-aika- tai kokoaikatyötä. Osa-aikatyö on Suomessa harvinaisempaa kuin muissa Pohjoismais- sa sekä miesten että varsinkin naisten kohdalla, kun tarkastellaan 25–54-vuotiaita (Kuvio 12). Tässä ikäryhmässä työssäkäyvistä suoma- laisnaisista noin 14 prosenttia on osa-aikatyössä, kun osuus muissa Po- hjoismaissa on 25–32 prosenttia (Eurostat 2015). Työssäkäyvillä äideillä osa-aikatyö on jonkin verran yleisempää, mutta esimerkiksi vuonna 2013 alle kouluikäisten lasten työssäkäyvistä äideistä alle viidesosa teki osa-aikatyötä lasten hoidon järjestämisen vuoksi. Alakouluikäisten lasten äideistä osa-aikatyötä teki noin 13 prosenttia. (Sutela 2015.)

Kuvio 11. Naisten ja miesten työvoima-aste ikäryhmittäin, Pohjoismaat ja EU-28, 2015

100

90

80

70

60

50

40

30

20

10

0

SUOMI

Miehet Naiset

100

90

80

70

60

50

40

30

20

10

0

RUOTSI

Miehet

Naiset

100

90

NORJA

  Miehet

TANSKA

100                                                                                                                                                                          Miehet

90

80                                                                                                                                                                             Naiset        80

70                                                                                                                                                                                                             70

60                                                                                                                                                                                                              60

50                                                                                                                                                                                                              50

40                                                                                                                                                                                                             40

30                                                                                                                                                                                                             30

20                                                                                                                                                                                                              20

10                                                                                                                                                                                                             10

0                                                                                                                                                                                                                 0

Naiset

ISLANTI

100                                                                                                                                                                      

90

Miehet

EU-28

100                                                                                                                                                                       

Miehet

90

80                                                                                                                                                                             Naiset        80

70                                                                                                                                                                                                             70

60                                                                                                                                                                                                              60

50                                                                                                                                                                                                              50

40                                                                                                                                                                                                             40

30                                                                                                                                                                                                             30

20                                                                                                                                                                                                              20

10                                                                                                                                                                                                             10

0                                                                                                                                                                                                                 0

Naiset

Lähde: OECD Labour Force Statistics 2015.

Kuvio 12. Osa-aikatyötä tekevien osuus 25–54-vuotiaista työllisistä naisista ja miehistä, Pohjoismaat ja EU-28, 2015.

35                                                                                                                     Miehet

30

25

20

15

10

5

0     EU-28

Suomi

Tanska

Islanti

Norja

Ruotsi

Naiset

Lähde: Eurostat LFS Main indicators 2015.

Osa-aikatyön vaikutusta naisten työllisyysasteeseen voidaan arvioida tarkastelemalla niin sanottua kokoaikatyöastetta, joka ottaa huomioon paitsi työssäkäyvien määrän myös keskimääräisen viikkotyöajan. Kokoaikatyöaste mittaa tavallaan todellista työpanosta, kun erot kokoaikaista ja osa-aikaista työtä tekevien osuuksissa on huomioitu. Tällä tavoin arvioituna 15–64-vuotiaiden suomalaisnaisten työpanos on lähes samalla tasolla kuin ruotsalaisnaisten, ja korkeammalla kuin norjalaisten tai tanskalaisten naisten. Euroopan ja OECD-maiden naisten suurin työpanos kokoaikatyöasteella mitattuna löytyy Islannista (Kuvio 13).

Kuvio 13. Naisten työllisyysaste ja kokoaikatyöaste 2014, OECD-maat (15–64-vuotiaat naiset)

2014-FTE

80

70

60

50

40

30

20

10

0

2014-E

E = työllisyysaste, FTE = kokoaikatyöaste. Kokoaikatyöaste on laskettu työllisyysasteen ja keskimääräisen työajan perusteella.

Lähde: OECD Employment indicators 2014.

Suomalaisnaisten työpanoksesta saadaan siten erilainen kuva sen mukaan, mitä mittaria käytetään työpanoksen arvioimisessa. On kuitenkin selvää, että pitkät hoitovapaat merkitsevät väistämättä sitä, että pienten lasten äitien työllisyysaste on ainakin hetkellisesti mata- lammalla kuin muissa ikäryhmissä tai muissa maissa. Silti useimmat äidit palaavat kokoaikatyöhön lastenhoitovuosien jälkeen. Pitkällä aikavälillä – työuraa koko elinkaaren ajalta arvioituna – vaikutukset työpanokseen voivat jäädä vähäisemmiksi. Toisaalta äitien töistä poissaololla voi olla heidän myöhemmän ura- tai palkkakehityksen kannalta kielteisiä vaikutuksia (Kellokumpu & Napari 2007). Pitkät kotihoidon jaksot näkyvät aikanaan myös heikompana eläketurvana, joskin hoitovapaan ajalta eläkettä karttuu nykyisin laskennallisen tulotason mukaan (Koskenvuo 2016).

Tarvitsemme lapsi- ja perheystävällistä perhevapaauudistusta

Esa Iivonen, johtava asiantuntija, lapsi- ja perhepoliittinen vaikuttaminen ja lasten oikeuksien edistäminen, Mannerheimin Lastensuojeluliitto.

Perhevapaiden uudistaminen on noussut lyhyessä ajassa yhdeksi merkittävimmäksi yhteiskunnalliseksi kysymykseksi. Keskustelussa lasten ja perheiden hyvinvoinnin näkökulma on kuitenkin jäänyt sivurooliin. Keskustelua ovat hallinneet tavoitteet jakaa perhevapaat tasaisemmin vanhempien kesken ja saada äidit palaamaan nykyistä no- peammin työmarkkinoille. Tasa-arvo- ja työllisyyspoliittiset tavoitteet hallitsevat keskustelua lapsi- ja perhepoliittisten tavoitteiden jäädessä taka-alalle. Väestöliiton selvitys paikkaa tätä puutetta ansiokkaalla tavalla. Selvitys nostaa esille Suomen vanhempainpäivärahojen mata- lan tason, vanhempainvapaiden joustamattomuuden ja äitien luultua korkeamman työpanoksen.

Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisesti lapsia koskevissa ratkaisuissa ensisijaisena harkintakriteerinä on oltava lapsen etu. Lapsen etu muodostuu lasten oikeuksien kokonaisuudesta. On pysähdyttävä kysymään, miten perhevapaita voitaisiin uudistaa lasten kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Lapsen etu toteutuu silloin, kun lapsen oikeudet toteutuvat parhaalla mahdollisella tavalla.

Perhevapailla ja perhevapaaetuuksilla turvataan monia lapsille tärkeitä oikeuksia. Perheellä ja vanhemmilla on oikeus tukeen. Perustuslaissa edellytetään, että julkinen valta tukee perheen mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu. Perheen ja työn yhteensovittaminen on yksi tärkeimpiä asioita, joka toteuttaa tätä oikeutta. Tämä edellyttää riittävän laajaa oikeutta perhevapaisiin ja riittävää korvausta perhevapaan aikaiselta ansionmenetykseltä.

Kuten selvityksestä ilmenee, vanhempainpäivärahojen taso on Suomessa Pohjoismaiden alhaisin. Tämä koskee sekä ansiosidonnaista että vähimmäispäivärahaa.Vanhempainpäivärahojen tason riittävyyttä arvioitaessa on huomioitava myös lapsen ja perheen oikeus sosiaaliturvaan ja riittävään elintasoon. YK:n lapsen oikeuksien komitea on kehottanut Suomea tehostamaan pyrkimyksiään tukea vähäosaisia perheitä sekä takaamaan kaikille lapsille oikeuden riittävään elintasoon. Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitea on puolestaan todennut, ettei Suomen vanhempainpäivärahojen vähimmäismäärä täytä Euroopan sosiaalisen peruskirjan edellyttämää perusturvan vähimmäistasoa. Lapsen kehityksessä varhaislapsuuden merkitys on erityisen suuri.

Perhevapaat mahdollistavat lapselle turvallisen hoivan saamisen sekä lapsen ja vanhemman välisen kiintymyssuhteen rakentumisen. Lapsen kehitystä edistetään myös varhaiskasvatuksella. On tärkeä pitää mielessä, että lasten tarpeet ja perheiden tilanteet ovat yksilöllisiä.Toiselle lapselle on hyvä ratkaisu mennä päiväkotiin aiemmin, kun taas toisen on hyvä olla pidempään kotona. Kotikasvatuksen ja varhaiskasvatuksen vastakkainasettelu on turhaa ja lasten oikeuksia vahingoittavaa.

Varhaiskasvatuspalveluiden saatavuudella ja laadulla sekä asiakasmaksujen edullisuudella on keskeinen merkitys työn ja perheen yhteensovittamisessa. Päiväkotipaikkojen vaikea saatavuuskohtuullisen matkan päästä, varhaiskasvatuksen heikko laatu ja korkeat asiakasmaksut muodostavat kynnyksen vanhemman työllistymiselle.Varhaiskasvatuksen keskeiset laatutekijät ovat riittävän pienet ja pysyvät lapsiryhmät, koulutettu ja sitoutunut henkilökunta, toiminnan pedagoginen sisältö sekä hyvä yhteistyö vanhempien kanssa.

Varhaiskasvatuksen laatua on heikennetty suurentamalla päiväkotien ryhmäkokoja. Varhaiskasvatuksen saatavuutta puolestaan on heikennetty rajaamalla kokoaikaista varhaiskasvatusoikeutta. Nämä molemmat ovat heikennyksiä lasten ja perheiden kannalta. Ne heikentävät myös työn ja perheen joustavaa yhteensovittamista.

”Kotikasvatuksen ja varhaiskasvatuksen vastakkainasettelu on turhaa ja lasten oikeuksia vahingoittavaa.”

– Esa Iivonen

Perhevapaajärjestelmän uudistamisessa on huomioitava perheiden monimuotoisuus. On tunnistettava erilaisten perheiden, kuten yksinhuoltaja-, adoptio-, monikko- ja sateenkaariperheiden tarpeet perhevapaiden kehittämisessä. On huomioitava, että monet pienten lasten vanhemmat eroavat ja monella lapsella on kaksi kotia. Perhevapaamalleja arvioitaessa on myös muistettava, että kaikissa perheissä ei ole kahta vakituisessa työsuhteessa olevaa vanhempaa eikä kaikilla vanhemmilla ole samanlaisia mahdollisuuksiajakaa perhevapaitavanhempienkesken. Onpaljonpienten lasten perheitä, joissa toinen tai molemmat vanhemmat ovat pois työstä esimerkiksi opiskelun, työttömyyden tai sairauden vuoksi. Myös näillä perheillä tuleeolla oikeusriittävääntoimeentuloonlastenhoidonaikana.Hyvän perhevapaa- ja etuusjärjestelmäntärkeäominaisuusonkinjoustavuus.Kuten selvityksessä tuodaan esille, muissa Pohjoismaissa vanhempainvapaiden joustomahdollisuudet ovat Suomea huomattavasti paremmat.

Vanhemmatvastaavatyhteisesti lapsenkasvatuksestajakehityksestä. Tämä toteutuu siten, että molemmat vanhemmat osallistuvat lapsen hoitoon ja kasvatukseen. Perhevapaat ovat tärkeää aikaa lapsen ja vanhemman suhteen rakentumiselle. Isien perhevapaiden käytön lisääminen voidaan toteuttaa pidentämällä ansiosidonnaista vanhempainvapaata. Sitä ei pidä tehdäleikkaamalla äidin käytössä olevaa vanhempainvapaata, kutenjoissain perhevapaamalleissa on esitetty.

Julkisen keskustelun perustella suomalaisten äitien osallistumisesta työelämään saa helposti virheellisenkäsityksen. Pienten lasten äitientyöllisyysasteei Suomessa ole niin matala kuin usein väitetään, sillä tilastointitapa on erilainen eri maissa. Esimerkiksi Ruotsi luokittelee vanhempainvapaalla olevat työlliseksi toisin kuin Suomi. Äitien työllisyysaste myös nousee Suomessa erittäin nopeasti lasten varttuessa. Äitien, joiden nuorin lapsi oli 3-6-vuotias, työllisyysaste oli 80 % vuonna 2015. Suomessa kokoaikatyötä tekevien äitien osuus on myös erittäinkorkea, kuten selvityksestä ilmenee. Perhevapaauudistus ei saa olla uusi pienten lasten perheisiin kohdistuva leikkaus. Siihen ei Suomella ole enää varaa. Nuorten heikentynyt asema työmarkkinoilla ja tulonjaossa on heikentänyt syntyvyyttä nopeasti ja jyrkästi Suomessa. Lasten hankintaa lykätään, lapsia hankitaan vähemmän kuin ennen ja aiempaa useampi jää lapsettomaksi.Vielä vuonna 2010 kokonaishedelmällisyysluku oli 1,87. Vuonna 2016 se oli enää 1,57. Viime vuonna syntyi 8166 lasta vähemmän kuin vuonna 2010.

Jos syntyvyyden aleneminen jatkuu nykyisenkaltaisena, vaikutukset ovat merkittävät. Talouskasvun edellytykset heikkenevät, työvoiman saatavuus vaikeutuu, vero- ja eläkemaksukertymä pienenee ja kestävyysvaje suurenee. Lapsiin ja perheisiin kannattaakin investoida. Lapsi- ja perheystävällisyys ei ole vain lasten ja perheiden vaan myös koko yhteiskunnan etujen mukaista. Väestöliiton selvityksen mukaan Suomessa investoinnit vanhempainvapaisiin jäävät lasta kohden selvästi jälkeen muista Pohjoismaista. Ero johtuu muitaPohjoismaita alemmastakorvaustasosta ja vapaan lyhyemmästäkestosta.Kunperhevapaitajaperhevapaaetuuksiauudistetaan, suunnan on oltava selkeä. Niitä on parannettava eikä heikennettävä.

Paremmat perhevapaat voisivat tukea syntyvyyttä ja vähentää aivovuotoa

Heidi Schauman, Aktian pääekonomisti

• Vanhempainvapaamalli Suomessa on huomattavasti joustamattomampi kuin muissa
• Keskustelu Suomessa on keskittynyt yksipuolisesti työllistymiseen ja tasa-arvoon.
• Perheiden hyvinvoinnin on oltava keskeisessä asemassa perhevapaista
• Enemmän joustavuutta tarvitaan perheiden tarpeiden kohtaami- seen ja jotta isät haluaisivat jäädä kotiin lasten
• Laskevaa syntyvyyttä tulisi muistaa
• Eri vanhempainvapaamalleja etuineen voitaisiin kehittää koeryhmissä tulevien vuosien

Korkea syntyvyys yhdistettynä naisten korkeaan työllistymisasteeseen on tärkeä osa pohjoismaista hyvinvointimallia. Anteliaat vanhempainvapaamallit ja laaja lasten päivähoito-oikeus tekevät tästä yhdistelmästä mahdollisen ja houkuttelevan perheille.

Suomen vanhempainvapaauudistuksen ympärillä käytävässä keskustelussa on kaksi pääasiallista kysymystä: 1) kuinka tasa-arvoa voidaan lisätä – kuinka isät saadaan osallistumaan enemmän lastenhoi- toon? ja 2) kuinka voimme lisätä pienten lasten äitien työllistymistä? Näitä kahta kysymystä ei ole aivan helppoa ratkaista samanaikai- sesti. Jos isät alkaisivat käyttää suuremman osan vanhempainvapaista, mutta mikään muu ei muuttuisi, voimme olettaa ettei kokonaistyömäärä myöskään merkittävästi kasvaisi. Jos sekä työllisyyttä että tasa-arvoa halutaan edistää, on vanhempien- ja hoitovapaat jaettava tasaisesti vanhempien välillä, mutta samalla olisi lyhennettävä vapai- den kokonaispituutta.

Keskustelu Suomessa on keskittynyt vahvasti tasa-arvoon ja työllisyyteen. Perheiden hyvinvointi on ollut keskusteluissa melko vaatimattomassa roolissa. Tämä on hieman yllättävää ottaen huo- mioon, että syntyvyys on pudonnut merkittävästi viime vuosien aikana. Taataksemme perhevapaauudistuksen onnistumisen olisi keskustelun keskiöön otettava perheiden hyvinvointi ja omat toiveet.

Meidän tulisi kysyä itseltämme: ”Kuinka perhevapaita voitaisiin muuttaa, jotta ne tukisivat perheitä paremmin, ja samanaikaisesti myös korjaisivat tasa-arvokysymystä ja lisäisivät pienten lasten äitien työllisyyttä?” Helppoja ratkaisuja ei ole, mutta voimme oppia paljon pohjoismaisilta naapurimailtamme.

Keskeinen ongelma suomalaisessa vanhempainvapaajärjestelmäs- sä on, että se on toistaiseksi merkittävästi joustamattomampi kuin muissa Pohjoismaissa, mikä ilmenee raportista selvästi.

Suomalainen järjestelmä kaipaa nykyisessä muodossaan erilaisia joustavuuden muotoja. Suomessa, kuten muissakin Pohjoismaissa on mahdollista ottaa osa-aikaista vanhempainvapaata. Mutta suomalainen järjestelmä edellyttää, että molemmat vanhemmat ovat osa-aikavapaalla eikä silloin ole oikeutta pidennettyyn vapaaseen, kuten monissa muissa maissa on. Suomessa osa-aikaisella vanhempainvapaalla voi olla noin puolen vuoden ajan, eli tämä joustavuus koskee Suomessa vain vanhempainvapaaksi kutsuttavaa aikaa, ei äitiys- tai isyysvapaata. Se, mikä näyttää paperilla joustavalta ei ole sitä kuitenkaan lapsiperheiden arjessa. Tulos onkin, että vain hyvin pieni osa vanhemmista hyödyntää mahdollisuutta. Tämä alleviivaa oikean ja myös arjessa toimivan joustavuuden merkitystä.

Vanhempainvapaajärjestelmää voitaisiin joustavoittaa monin tavoin. Osa-aikaisen vanhempainvapaan pitäisi olla Suomessa mahdollista lapsen ensimmäisestä elinpäivästä lähtien. Lisäksi vanhempien pitäisi voida saada valita päivänsä ja korvaustasonsa melko vapaasti ruotsalaisen mallin mukaisesti. Suomalainen järjestelmä on toistaiseksi melko kaukana vapaavalintaisuudesta.

Tulevaisuuden perhevapaat on vapautettava jäykistä vanhempainvapaamalleista ja niiden tilalle tulisi löytää toimiva ja joustava malli perheille, joka samalla edistää tasa-arvoa.

Joustavuus vaikuttaa myös siihen, paljonko isät käyttävät vapaita. Monet suomalaiset isät eivät pidä niin paljon vanhempainvapaita kuin mitä he haluaisivat ja järjestelmä sallii, koska on käytännössä vaikeaa yhdistää isien vapaita äidin hoitovapaisiin.

”Osa-aikainen vanhempainvapaa on oltava mahdollista heti lapsen syntymästä lähtien”

– Heidi Schauman

Toinentärkeä, muttavähälle huomiolle jäänytnäkökohtaon,millainen vaikutus vanhempainvapaiden uudelleenjaosta (ja lyhentämisestä) olisi syntyvyydelle.Vaikuttaisikovanhempainvapaamallin muutos syntyvyyteen myönteisesti vai kielteisesti? Tekisivätkö perheet päätöksen hankkia yhtä monta, enemmän tai vähemmän lapsia, jos isät esimerkiksi käyttäisivät puolet vanhempainvapaista?Tarvitsemme vastaukset näihin kysymyksiin ennen uudistusten toteuttamista.

Erilaisia vanhempainvapaamalleja etuineen voitaisiin kehittää koeryhmissä tulevien vuosien aikana, jotta saisimme tutkimustuloksia sekä mahdollisimman hyvät lähtökohdat tehtävälle uudistukselle.

Vanhempainvapaa on kilpailutekijä myös kilpaillessamme parhaasta työvoimasta. Nykyisin Suomesta virtaa ulos monia nuoria aikuisia. Aivovuoto on seuraus huonoista työmarkkinanäkymistä. Suomen näkökulmasta katsottuna olisi tärkeää saada edes jossain määrin houkuteltua nämä ihmiset takaisin.

Yksi tärkeimmistä vaiheista monien nuorten elämässä on ensimmäisen lapsen syntymä. Missä he haluavat kasvattaa lapsensa, missä pienen lapsen arki on toimivaa ja minne lapsi menee kouluun? Paljonko lapsen saaminen maksaa eri maissa?

Toimiva ja joustava vanhempainvapaajärjestelmä, jota koetaan perheystävällisemmäksi kuin muissa Pohjoismaissa, voisi täydentää korkealaatuista koulua sekä edullista ja korkealaatuista varhaiskasvatusta kamppailussa parhaista kyvyistä.

Kokeilukulttuuria perhevapaiden uudistamiseen!

Maria Kaisa Aula, entinen kansanedustaja ja lapsiasiavaltuutettu, Lapsi ja perhepalveluiden muutoshankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja sekä Väestöliiton puheenjohtaja.

Perhevapaiden Pohjoismainen vertailu antaa tietopohjaa sekä suhteellisuuden tajua Suomessa vauhdittuneeseen mutta varsin yksipuoliseen uudistuskeskusteluun. Kuten raportissa todetaan Suomen perhevapaakeskustelua hallitsevat työllisyysasteesta ja talouden tarpeista lähtevät argumentit. Kärjekkäimmin se ilmenee Elinkeinoelämän keskusliiton näkökulmissa, joissa sukupuolten tasa-arvolla puolletaan perhe-etuuksien tosiasiallista leikkaamista.

Hyvässä perhevapaiden uudistuksessa on otettava huomioon niin isien, äitien, tyttöjen, poikien sekä työnantajien että veronmaksajien kannalta olennaiset tavoitteet sekä toimintaympäristö, jossa perheet arkeaan elävät.

”Nyt voitaisiin testata uudenlaista valmistelua ja perustaa ratkaisut tietoon eikä mututuntumaan”

– Maria Kaisa Aula

Suhteellisuuden tajun kohentamisen kannalta raportista nostan esille seuraavat seitsemän näkökulmaa:

1.Useimmissa Pohjoismaissa sijoitetaan Suomea enemmän perhevapaisiin. Perhevapaan ajalta maksettavan etuuden vähimmäistaso on kaikissa Pohjoismaissa Suomea korkeampi sekä meitä enemmän pieni- ja keskituloisia suosiva. Siitä huolimatta monet viime aikojen uudistusehdotukset meillä joko pyrkivät vähentämään perhevapaiden kokonaiskustannuksia tai toimivat nollasummapelin tapaan: nykyiset voimavarat halutaan käyttää toisella tavalla. Intoa investoida lapsiin ja perheisiin on vähän.

2. Isälle kiintiöityjen perhevapaiden pituudet vaihtelevat Pohjoismaissa 0-3 Suomessa isäkiintiö on noin 2 kuukautta eli hyvää keskitasoa. Suomessa ei kuitenkaan ole pystytty houkuttelemaan kuin pieni osa isistä sen käyttäjiksi. Pelkkä kiintiöiden kasvattaminen ei siis riitä. Myös muu työelä- män toimintakulttuuri ja perheiden talouden ja arjen kokonaisuus vaikuttavat äitien ja isien valintoihin.

3.Ruotsissa pienten lasten vanhemmat pystyvät ”tuunailemaan” omaan elämäntilanteesensa sopivia perheen ja työn kokonaisuuksia ja hoitamaan lapsia tukien ja osa-aikatyön yhdistelmillä usein kahden vuoden ikään asti äiti-isä -tiimin yhteistyössä. Suomen järjestelmä työntää on-off ratkaisuihin joissa on joko oltava työssä tai

4.Pohjoismaat ovat aiemmin profiloituneet maina, jotka ovat kyenneet yhdistämään naisten korkean työllisyysasteen ja korkean syntyvyyden. Suomi on erottumassa joukosta korkean työllisyysasteen mutta alentuvan syntyvyyden Olemmeko sittenkin Euroopan Japani? Lapsilukutoiveet ovat alentuneet etenkin heikossa työmarkkina-asemassa olevilla sekä vähän koulutetuilla. Paremmissa sosioekonomisissa oloissa ensisynnyttäjien keski-ikä nousee, jolloin omissa toiveissa olevan lapsiluvun saavuttaminen vaikeutuu.

5.Työmarkkinatahojen sekä eräiden puolueiden parissa alle kolmevuotiaiden lasten kotihoihoidon tuki on huonossa maine- essa. Siitä halutaan päästä eroon koska sen koetaan rajoittavan naisten työhön osallistumista sekä tuottavan näin epätasa-arvoa työmarkkinoilla. Tasa-arvo –puheen ja ”kansan mielipiteen” välinen kuilu on Pienten lasten vanhemmat pitävät pienten lasten kotihoidon tukea edelleen hyvänä mahdollisuutena. Useimmat hyödyntävät sitä lapsen noin kahden vuoden ikään saakka. Tarpeet liittyvät lasten hyvinvointiin, lasten yksilöllisiin ominaisuuksiin sekä myös epäilyksiin päivähoidon laadusta.

6.Muissa Pohjoismaissa useammat lapset osallistuvat varhaiskasvatukseen enemmän kuin UNICEF:n vertailuissa on herättänyt ihmetystä se, miten Suomessa päästään tästä huolimatta niin hyviin oppimistuloksiin perusopetuksessa. Se onkin hyvä kysymys. Oppivelvollisuusikäkin on korkeampi kuin monissa muissa maissa sekä varhaiskasvatus luonteeltaan hoivan, leikin ja oppimisen yhdistävää. Tutkimukset kertovat, että vähemmän koulutettujen vanhempien sekä maahanmuuttajalasten kannalta osallistuminen olisi ilman muuta eduksi myös oppimisen kannalta.

7.Keskustelu varhaiskasvatuksenkin osalta on sekin Suomessa on-off – kärjistynyttä. Osa-aikaista ja avointa varhaiskasvatusta sekä kotihoitoa yhdistävistä vaihtoehdoista puhutaan kovin vähän. Silti ne juuri olisivat pienten lasten mieleen ja sopisivat hyvin silloin kun perheessä on useita alle kouluikäisiä lapsia. Tutkijanäkemyksetkin ovat jakautuneita. Psykologit kallistuvat puoltamaan pitkien kiintymyssuhteiden arvoa, kasvatustieteilijöitä innostaa institutionaalinen varhaiskasvatus.

Siis miksi emme sijoittaisi enemmän julkisia varoja lasten ja perheiden hyvinvointiin? Miten uudistaisimme työelämää sekä perheiden palveluita, mukaan lukien varhaiskasvatusta niin, että osa-aikatyö ja erilainen joustava perheen ja työn yhdistäminen on helppoa? Miten yhdistäisimme Suomen valinnanvapauden ja Ruotsin joustavuuden hyvät puolet niin, että erilaisissa sosioekonomisissa tilanteissakin pariskunnat voivat toteuttaa omia elämänsuunnitelmiaan nykyistä paremmin? Miten rohkaistaan perheitä toteuttamaan omat lapsilukutoiveensa? Miten tuetaan sekä lasten mielenterveyden kannalta tärkeitä varhaisia kiintymyssuhteita että vahvistetaan oppimisen tasa-arvoa? Suomessa keskustelu perhevapaiden uudistamisesta on mennyt erilaisten Islannin (3+3+3) vanhempainvapaamallista sovellettujen kuukausiyhdistelmien esittämiseksi (6+6+6, 5+5+5, 4+4+4, jne…). Kuitenkin isien ja äitien kannalta perheen ja työn sujuvassa yhdistämisessä niin, että omat lapsilukutoiveet voisivat toteutua ja elämään voisi olla tyytyväinen, on kyse paljosta muustakin. Kyse on työpaikan luonteesta (pätkätyö, yrittäjätyö, vuorotyö, yötyö, matkatyö, pysyvä työsuhde vai työttömyys), elämäntilanteesta (opiskelu, terveydentila, ikävaihe), päivähoidon vaihtoehtojen monipuolisuudesta, mieluisuudesta sekä esimerkiksi asumisen kustannuksista. Äidit ja isät ovat erilaisia ja myös lapset ovat erilaisia. Kaikille ei sovi sama koko.

Selvitys tuo hyvin esille Ruotsin vahvuuden eli joustavuuden. Ruotsin (3+2/3+10) mallissa perheellä on lähestulkoon oma henkilökohtainen perhevapaabudjettinsa. Osa-aikatyötä tehdään ja halutaan tehdä Suomea enemmän. Työpaikkojen kulttuuri on vanhemmuutta arvostavaa. Samalla ruuhkavuosien asumiskustannukset ovat mm. pitkien asuntolainojen seurauksena Suomea alemmat. Vähemmälläkin siis voi Ruotsissa pärjätä.

Perhevapaiden uudistamisessa kansantaloudellinen kilpailukyky ja työllisyysaste ovat yksi tärkeä mutta eivät suinkaan ainoa näkökulma. Yksipuolisin argumentein tehty uudistustyö voi johtaa ojasta allikkoon. Kansakuntien vahvuutta ei enää mitata pelkästään BKT-kasvulla vaan myös ihmisten onnellisuudella, mikä edellyttää mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäänsä ja soveltaa omia arvolähtökohtiaan.

Perhevapaiden uudistamisessa on tasapainotettava monia erilaisia, osin ristiriitaisia yhteiskunnallisia tavoitteita. Huomioon on otettava talouskasvun ohella lapsen oikeudet ja hyvinvointi, miesten ja naisten tasa-arvon tavoitteet, sosiaalisen ja taloudellisen eriarvoisuuden vähentämisen tavoitteet, ihmisten mahdollisuudet toteuttaa elämänsuunnitelmiaan sekä perheiden monimuotoistuminen ja yhdenvertaisuus. Kyse on enemmän perhepolitiikasta kuin työmarkkinapolitiikasta.

Samalla on toki tunnistettava työmarkkinoiden muuttunut lu- onne sekä 24/7- talouden perheille tuomat paineet. Suomessa pienten lasten vanhemmat tekevät jo nyt vuoro- ja yötyötä enemmän kuin monessa muussa maassa. Järjestelmiä ei voi tehdä pitkien työsuhteiden tai kahdeksasta neljään – työn ehdoilla.

Suomessa ei ole vahvaa perinnettä policy-tutkimuksesta, jossa erilaisten vaihtoehtoisten ratkaisujen vaikutuksia tutkittaisiin etukäteen ja koetettaisiin ennakoida miten ihmiset oikeasti käyttäytyvät. Yleisempi valmistelumalli meillä on, että tehdään (työmarkkina) poliittinen kompromissi, jossa on jokaiselle eturyhmälle jotakin.

Perhevapaauudistuksessa voitaisiin testata uudenlaista valmistelua ja perustaa ratkaisut tietoon eikä mututuntumaan. Voisimme hyödyntää OECD:n piirissä kehitettyä ns. ”Behavioral Insights” – lähestymistapaa päätöksenteon tueksi sekä eri tieteenalojen asi- antuntemusta.

Siksi kannatan Heidi Schaumanin ehdotusta kokeilukulttuurin soveltamisesta perhevapaiden uudistamisessa. Isät ja äidit itse pitää ottaa mukaan tutkijoiden kanssa kehittämään joustavia perheiden arkeen sopivia malleja. Aloitetaan perhevapaauudistus siis kuuntelemalla perheiden arjen asiantuntijoita!

Varhaiskasvatuksen merkittävyys

Jarkko Lahtinen, erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitossa.

Päivähoito lakkasi olemasta sosiaalipalvelu valtakunnallisesti vuoden 2013 alusta. Päivähoitolakia muutettiin siten, että päivähoito siirtyi sosiaali- ja terveysministeriön vastuulta opetus- ja kulttuuri- ministeriön vastuulle. Kotihoidon ja yksityisen hoidon tukeen liittyvät asiat jäivät edelleen sosiaali- ja terveysministeriön alaisuuteen. Suurimmassa osassa kuntia päivähoito oli kuitenkin hallinnollisesti siirretty osaksi opetustoimialaa jo aiemmin. Kunnissa yleisesti myös kotihoidon ja yksityisen hoidon tuki kuuluvat samaan toimialaan varhaiskasvatuspalvelun kanssa.

Elokuun alusta 2015 laki lasten päivähoidosta muuttui varhaiskasvatuslaiksi. Laissa määritellään mitä varhaiskasvatuksella tarkoitetaan. Lisäksi varhaiskasvatuslain mukaisesti kaikilla lapsilla on oikeus saada varhaiskasvatusta. Entisen päivähoitolain mukaan vanhemmilla oli oikeus saada lapselleen päivähoitopaikka. Ajattelutavan muutos on merkittävä.

Maarit Alasuutarin (2003) tutkimuksen mukaan pienten lasten vanhemmilla on vahva käsitys siitä, että heidän lapsilleen on suotuisaa osallistua varhaiskasvatukseen. Varhaiskasvatukseen osallistuminen eri puolilla Suomea on kuitenkin hyvin erilaista. Perhevapaiden käyttö ja lapsen osallistuminen varhaiskasvatukseen siis vaihtelee syistä, joita emme välttämättä vielä tunnista. 1-6 vuotiaiden lasten osallistuminen varhaiskasvatukseen suurimmissa kaupungeissa on jo nyt kohtuullisen korkealla tasolla (Turku 73,4 %, Espoo 71,9 %, Vantaa 71 %, Helsinki 70,8 %, Tampere 70,5 %, Oulu 67,9 %; Kuuden suurimman kaupungin lasten päivähoidon palvelut ja kustannukset vuonna 2015 – raportti). Toisaalta maakunnittaiset erot vaihtelevat merkittävästi Keski-Pohjanmaan 52,2 prosentin ja Uusimaan 72,7 prosentin välillä (Varhaiskasvatus 2015 –tilastoraportti, THL).

Eri tutkimusten mukaan näyttää kuitenkin selvältä, että varhaiskasvatuksella voidaan ehkäistä syrjäytymistä ja tasoittaa lapsen oppimisen polkuja. Varhaiskasvatuksella on siis merkitystä. Nykyinen perhevapaamallimme osaltaan vaikuttaa siihen, millaisia ratkaisuja perheet tekevät lapsen varhaiskasvatukseen osallistumisen suhteen. Kotihoidon tuesta on muodostunut joillekin perheille toimeentulotuen kaltainen tuki. Tällöin on ymmärrettävää, että taloudellisista syistä lapsen vieminen varhaiskasvatukseen ei ole perheelle mahdollista. Asiaa ei kuitenkaan voida ratkaista ainoastaan perhetukia tutkimalla, vaan tulisi miettiä koko tukijärjestelmää laajemmin. Arvioitavaksi tulisi ottaa niin toimeentulotuki kuin asumisen tuen mallitkin.

Varhaiskasvatuksen osalta toiminnan laatuun tulisi kiinnittää entistä enemmän huomiota. Varhaiskasvatuksen tulee olla palvelu, johon perheet ensisijaisesti haluavat lapsensa tuoda, mahdollisten tukien menettämisestä huolimatta. Varhaiskasvatukseen on kuitenkin lyhyessä ajassa tullut paljon muutoksia. Emme vielä tiedä millä tavalla muutokset tulevat toimintaa muuttamaan ja muuttuuko varhaiskas- vatus entistä houkuttelevammaksi kaikkialla Suomessa. Tällä hetkellä monet tahot keskittyvät nostamaan varhaiskasvatuksen järjestämisessä olevia epäkohtia. Varhaiskasvatuksesta muodostetaan mielikuvaa, että palvelu nykymuodossa on huonoa. Näin ei kuitenkaan yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta taida olla. On hienoa, että palvelua käyttävät vanhemmat ja lapset enimmäkseen pitävät varhaiskasvatusta suorastaan erinomaisena.

On hyvä tiedostaa, ettei varhaiskasvatuksella ratkaista kaikkea perheiden elämään liittyviä ongelmia. Laadukkainkaan varhaiskasvatus ei korjaa kaikkea sitä mikä yhteiskunnassamme pienten lasten elämässä on rikki. Julkiseen keskusteluun on nostettu lasten osallistumisen lisäämiseksi maksuton varhaiskasvatus. Osin tavoitellaan työllisyyden parantamista, osin halutaan lasten osallistuvan enemmän varhaiskasvatukseen. Asia ei ole kuitenkaan ongelmaton. Ratkaisu on yhteiskunnallemme kallis, emmekä voi olla varmoja, että ratkaisu olisi edes oikea.

”Perheiden koko tukijärjestelmää on mietittävä laajemmin”

– Jarkko Lahtinen

Haastavaa on ollut aina, ja on edelleenkin, saada ne lapset mukaan varhaiskasvatukseen ketkä tutkimuksellisestikin hyötyvät siitä eniten. Tämä ongelma ei ole ratkaistavissa pelkästään maksuttomuudella, koska varhaiskasvatus on monille jo nyt maksutonta. Mikäli varhais- kasvatukseen halutaan panostaa lisää, tulee pohtia, onko rahojen sijoittaminen palvelun maksuttomuuteen ratkaisuna oikea. Mielestäni panostusta voisi suunnata nykyistä enemmän henkilöstön osaamisen ja lastentarhanopettajien määrän lisäämiseen.

Asiat eivät kuitenkaan ole yksinkertaisia ja yhtä oikeaa ratkaisua ei ole olemassa. Uudistuksissa tarvitaan rohkeutta. Työllisyyden ja tasa-arvon osalta tulisi koko perhevapaa ja perheiden tukijärjestelmää arvioida kokonaisuutena ja samalla pitää varhaiskasvatus mukana keskustelussa.

Vanhempainvapaiden rahoitusmalleista tarvitaan lisää tietoa

Markus Jäntti, kansantaloustieteen professori Tukholman yliopistossa.

Vanhempainvapaiden uudistaminen on ainakin tämän eduskuntakauden aikana ollut useasti keskustelun kohteena. Keskusteluun on tuotu kansalaisjärjestöjen, poliittisten puolueiden ja myös työmarkkinajärjestöjen toimesta eri malleja. Useasti esityksen tavoitteena on edistää vanhempainvapaiden joustavuutta ja isien vanhempainvapaiden käyttöä. Anneli Miettisen pohjoismaisia vanhempainvapaita vertaileva raportti on tervetullut lisä tähän keskusteluun.

Alempana kommentoin lyhyesti raportin valossa pääosin sitä, mitä vielä ainakin itse haluaisin pohjoismaisen vertailun valossa vanhempainvapaista tietää. Siksi on syytä heti aluksi todeta, että vaikkei raportti vastaa kaikkiin minua kiinnostaviin kysymyksiin, on se varsin arvokas ja hyvin laadittu lisäys vanhempainvapaita koskevaan keskusteluun.

Raportissa tarkastellaan vanhempainvapaiden nykytilaa eri Pohjoismaissa, katsotaan erikseen isille korvamerkittyjä vapaita ja isien vapaiden käyttöä, ja myös miten pienten lasten hoito on eri maissa järjestetty. Kattamiensa teemojen osalta raportti on selkeä ja informatiivinen.

Erityisen huomionarvoinen on tietenkin raportin viimeinen (kuudes) luku, jossa kyseenalaistetaan kolme vanhempainvapaitamme koskevaa myyttiä: että korvaustasomme ovat korkeita; että vanhempainvapaamme voi joustavasti jakaa vanhempien kesken; ja että pienten lasten äitien työpanos jää selvästi muista pohjoismaista jälkeen.

Olisi ehkä ollut paikallaan hieman näiden myyttien esiintymistä dokumentoida, mutta varsinkin viimeksi mainittu ansaitsee saada kriittistä lisävalaistusta. Erityisen tärkeä suomalaiseen keskusteluun on huomio siitä, että vanhempainvapaalla olevien määrittely työvoimatutkimuksissa joko työllisiksi tai työvoiman ulkopuolella oleviksi vaihtelee maittain. Esimerkiksi Ruotsissa työsuhteesta vanhem- painvapaalla oleva on työllinen, mutta Suomessa 2008 jälkeen ei; jos Suomessa noudatettaisiin Ruotsin käytäntöä olisi äitien työvoima-aste huomattavasti korkeampi kuin nykykäytännöllä.

Pohjoismainen vertailu on paikallaan, miellämmehän Suomen pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi (vaikkei meillä välttämättä ole kovin tarkkaa käsitystä siitä, mitä pohjoismainen hyvinvointivaltio tarkasti ottaen on). Vertailukohteiden valintaa voisi kuitenkin perustella paremmin. Ei vähiten siksi, että maiden väliset erot – sekä “myyttiset” eli kuvitellut että tosiasialliset – ovat mielenkiintoisia. Samoin olisi ollut hyvä, jos raportissa olisi tarkemmin ruodittu van- hempainvapaajärjestelmän poliittista historiaa, eli miten eri maissa päädyttiin eri (ja osittain samoihin) ratkaisuihin.

On sekä järkevää että ymmärrettävää, että epäpoliittisena asiantuntijaorganisaationa pidetty Väestöliitto ei kovin laajalta pohdi vanhempainvapaiden eroihin liittyviä poliittisia taustoja ja strategioita. Raportin luvussa 4.4 raportoidaan Väestöliiton tekemän Perhebarometrin 20–50-vuotiaille suomalaisille tehdyn lasten koti- ja päiväkotihoitoa koskevan kysely tuloksia. Olisi ollut informatiivista, jos vastaavia tuloksia olisi ollut saatavilla myös muista Pohjoismaista.

Raportin lukija ei kuitenkaan voi välttyä pohtimasta miten selittää erot vanhempainvapaiden ehdoissa ja pienten lasten hoidossa eri Pohjoismaissa. Niin ehdoissa kuin pienten lasten hoitomuodoissa on osin hätkähdyttävän isoja eroja. Olisi hyvä tietää miksi.

Kansallisten instituutioiden muotoutuminen on monimutkaisten prosessien tulosta. Kehitteillä olevat tai muutosten kohteena olevat instituutiot ja niitä koskeva julkinen keskustelu todennäköisesti vaikuttavat ihmisten näkemyksiin. Toisaalta äänestäjien mieltymykset ja uskomukset varmaankin vaikuttavat instituutioita koskevaan päätöksentekoon. Myös erilaisten eturyhmien tavoitteet ja institutionaalinen inertia ovat tärkeitä tekijöitä.

Raportti keskittyy tarkastelemaan vanhempainvapaita niiden käyttäjän eli vanhempien ja lasten näkökulmasta. Suomalaista van- hempainvapaata koskevaa keskustelua seuraava ei kuitenkaan voi välttyä toivomasta myös vanhempainvapaan rahoitusjärjestelyjä koskevaa selvitystä. Teemaa sivutaan pohdittaessa vanhempainvapaiden palkallisuutta. Työnantajan velvoitteita sivutaan myös pohdittaessa vapaiden joustavuutta. Mutta niistä ei, ehkä yllättäen, keskustella siinä osassa, missä tarkastellaan vanhempainvapaamenoja ja uudistusten kustannuksia.

Vanhempainvapaiden kustannukset työnantajille (ja myös vanhempainvapaiden joustavuuteen liittyvät, työnantajia koskevat velvoitteet) ovat tärkeitä pohdittaessa sitä, miten vapaiden muuttaminen vaikuttaa niin työntekijöihin kuin työpaikkoihin, ei vähiten sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta. Sukupuolten väliset erot vanhempainvapaissa ja lasten hoitovastuissa saattavat vaikuttaa monin tavoin työnantajien käyttäytymiseen niin rekrytoinneissa kuin urakehityksessä tarjotuissa vaihtoehdoissa.

Vanhempainvapaiden kustannukset työnantajille ja seuraukset työntekijöille selittänevät, miksi Suomessa työmarkkinajärjestöt ovat olleet asiassa aktiivisia.

Teema, jota hieman yllättäen en raportista löytänyt, on (ansiosidonnaisen) vanhempainvapaan työssäoloehto. Tätäkin aihetta sivutaan selostettaessa niiden henkilöiden vanhempainvapaiden korvaustasoja, jotka eivät ansiosidonnaisen ehtoja täytä, mutta itse ehtoja en paikantanut. Jos työsuhteiden epävarmuus kohdistuu kovin eri tavoin miehiin ja naisiin (ja jopa jos se kohdistuu samalla tavalla), ansiosidonnaisiin etuuksiin liittyvät ehdot saattavat vaikuttaa eriar- voisuuteen miehillä ja naisilla eri tavoin.

”Miten selittää Pohjoismaiden hätkähdyttävän isoja eroja?”

– Markus Jäntti

Vanhempainvapaan kustannukset koostuvat suorien menojen lisäksi laajasta joukosta muita kustannuksia. Esimerkkejä näistä ovat kustannukset työnantajille ja, varsin tärkeänä mutta aniharvoin huo- miota saavana, äitien vanhempainvapaan johdosta alentuneet tulot. Jos äidin myöhemmän työuran aikaiset tulot jäävät pitkän hoitovapaan vuoksi alle sen, minkä hän olisi saanut lyhyemmän hoitovapaan ja/ tai vähäisemmän lasten hoitovastuun vuoksi, tästä voi kertyä koko työuran ajalta varsin mittava kustannus. Tämä kustannus ei tietenkään näy menotilastoissa, mutta niiden näkymättömyys ei tee niistä vähemmän todellista.

Elinkeinoelämä kannattaa perhevapaiden uudistamista

Penna Urrila, johtava ekonomisti, Elinkeinoelämän Keskusliitto.

Väestöliiton ja ajatushautomo Agendan selvitys pohjoismaisista perhevapaajärjestelmistä on kattava kuvaus eri maiden tilanteesta ja niiden eroista. Selvitys nostaa esille sen, että Suomen perhevapaamalli poikkeaa monessakin suhteessa muista Pohjoismaista.

Tarve Suomen perhevapaajärjestelmän uudistamiseksi on noussut viime vuosina voimakkaasti julkiseen keskusteluun. Vuosina 2016−2017 eri puolueet ja etujärjestöt esittelivät omia mallejaan perhevapaiden uudistamiseksi. Myös Elinkeinoelämän keskusliitto EK esitteli helmikuussa 2017 oman ehdotuksensa perhevapaareformiksi.

Useimmissa ehdotetuissa malleissa on keskenään paljon yhteistä, kuten pyrkimys vapaiden tasaisempaan jakautumiseen vanhempien kesken sekä työstä poissaolojaksojen lyhentämiseen.

Suomen perhevapaajärjestelmän tilanne on elinkeinoelämälle tärkeä, sillä se vaikuttaa työpaikkojen arkeen ja työehdoista sopimiseen. Työnantajat ja työntekijät myös rahoittavat yhdessä sairausvakuutusmaksuillaan vanhempainrahat lähes kokonaan.

Suomen nykyisen perhevapaamallin ongelmia

Tällä hetkellä pienten lasten hoitovastuu jakautuu Suomessa varsin epätasaisesti. Miehet käyttävät vain 1-3 prosenttia niistä vanhempainvapaista, joita voi käyttää valinnaisesti kumpikin vanhemmista, ja yhteensä isien osuus vanhempainpäivärahapäivistä on vain noin 10 prosenttia. Osuus on selvästi alempi kuin muissa Pohjoismaissa

(Tanskaa lukuun ottamatta), ja toiveista huolimatta se on kasvanut vain hyvin hitaasti.

Tämä epäsuhta on heikentänyt naisten asemaa työmarkkinoilla, hidastaen palkkatasa-arvon etenemistä ja vaikeuttaen uralla etenemistä. Työllisyysaste Suomessa on selkeästi alempi kuin muissa Pohjois- maissa, mikä on keskeinen syy julkisen talouden rahoitusongelmiin. Erityisesti nuorten naisten työllisyysaste jää matalammaksi kuin Ruotsissa.

Mikäli Suomessa olisi 25−45-vuotiailla naisilla sama työllisyysaste kuin Ruotsissa, työllisyytemme olisi noin 50 000 henkeä korkeampi. Ruotsalaisten äitien korkea työllisyysaste selittyy vain osin osa-aikatyön yleisyydellä. Lisäksi työmarkkinoiden tasa-arvon näkökulmasta osa-aikainenkin työ on selvästi parempi vaihtoehto kuin pitkä täydellinen poissaolo työelämästä.

”Osa-aikainenkin työ on parempi kuin pitkä poissaolo työelämästä”

– Penna Urrila

Lasten osallistuminen varhaiskasvatukseen on Suomessa selvästi Pohjoismaiden vähäisintä, kaikissa ikäryhmissä 1−5 vuoden välillä. Osallistumisen laadukkaaseen varhaiskasvatukseen on todettu ehkäisevän lasten syrjäytymistä ja tasoittavan perhetaustasta johtuvia eroja. Perhevapaajärjestelmän ohella Suomen tilanteeseen voi vaikuttaa myös päivähoitomaksujen verrattain korkea taso etenkin Ruotsiin nähden. Korkeat päivähoitomaksut vähentävät osaltaan lapsiperheiden vanhempien työllisyyttä. Ensi vuonna toteutettava päivähoitomaksujen osittainen alentaminen onkin myönteinen suunta.

Suuntaviivoja Suomen tulevalle uudistukselle

Elinkeinoelämän näkökulmasta on erittäin myönteistä, että Suomen hallitus on päättänyt aloittaa työn perhevapaiden uudistamiseksi. Uudistuksen kantavina tavoitteina tulee olla perhevapaiden käytön tasaisempi jakautuminen, työmarkkinoiden tasa-arvon ja naisten työmarkkina-aseman paraneminen sekä työllisyysasteen nousu. On myös selvää, että uudistuksessa tulee huomioida erilaiset perhemuodot.

Julkisuudessa on ollut esityksiä, joiden mukaan perheiden valinnanvapauteen perhevapaiden käytössä ei tulisi tässä yhteydessä puuttua. Vaihtelevien perhetilanteiden joustava huomiointi on jat- kossakin tärkeää, mutta vaikuttaa epätodennäköiseltä, että nykyistä oleellisesti tasa-arvoisempaan perhevapaiden jakautumiseen voitaisiin päästä ilman edes jonkinlaista rajausta nykyiseen valinnanvapauteen. Perhevapaiden ja -etuuksien ohella pitäisi samalla tarkastella myös varhaiskasvatusta ja sen joustavaa järjestämistä sekä päivähoitomaksujen tasoa.

Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa ei ole mahdollista toteuttaa reformeja, jotka johtaisivat menotason olennaiseen nousuun. Varhaiskasvatuksen laadun kehittäminen ja lisäpanostukset ovat kuitenkin mahdollisia, jos uudistusten kokonaisuudella pystytään nostamaan työllisyysastetta. Korkeampi työllisyys vahvistaisi valtion, kuntien ja sosiaalivakuutusrahastojen rahoituksen kestävyyttä merkittävästi.