Yhteenveto

Sekä hedelmällisyys että syntyvyys ovat Suomessa laskusuunnassa jo kahdeksatta vuotta peräkkäin. Rajusti laskevat syntyvyyslukemat ovat nousseet yhdeksi Suomen suurimmista tulevaisuuden kysymyksistä. Vähemmistön näkökulmasta katsottuna syntyvyysasia on luonnollisesti vielä hieman kiinnostavampi. Miltä suomenruotsalaisten syntyvyys näyttää?  Onko kieliryhmien välillä eroja?

Ajatushautomo Agenda on yhdessä Väestöliiton kanssa tarkastellut ruotsinkielisen Suomen syntyvyyttä. Pääpiirteissään suomenruotsalaisten käyrä kulkee samaan suuntaan kansallisen suuntauksen kanssa. Väestöliiton Anna Rotkirch ja Venla Berg ovat kuitenkin pystyneet osoittamaan muutamia kiinnostavia ja – suomenruotsalaisesta näkökulmasta – merkittäviä eroja.

Julkaisutiedot

Julkaisija Ajatushautomo Agenda
Kirjoittajat Anna Rotkirch, Venla Berg
ISBN 978-952-7273-07-4
Grafiikka Sebastian Dahlström
Käännös Pauhu Oy
Sivumäärä 39

Kirjoittaja(t)

Anna Rotkirch

Anna Rotkirch toimii tutkimusprofessorina ja tutkimusjohtajana Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksella. Rotkirch tutkii perhesuhteita ja syntyvyyttä. Hänen kirjansa Yhdessä – lastenkasvatus ei ole yksilölaji esitti popularisoivasti perhetutkimusta. Hän on myös viime aikoina toimittanut kirjat No time for children? Fertility rates and population decline sekä Grandfathers – Global perspectives

Venla Berg

Psykologian tohtori Venla Berg toimii tutkijana Väestöliitossa. Hän on erikoistunut tutkimuksessaan lastenhankintaan, vanhemmuteen ja persoonapsykologiaan.

Profiili Venla Berg

Esipuhe

Jäälautta kasvaa sittenkin

Sekä hedelmällisyys että syntyvyys ovat Suomessa laskusuunnassa jo kahdeksatta vuotta peräkkäin. Rajusti laskevat syntyvyyslukemat ovat nousseet yhdeksi Suomen suurimmista tulevaisuuden kysymyksistä. Vähemmistön näkökulmasta katsottuna syntyvyysasia on luonnollisesti vielä hieman kiinnostavampi. Miltä suomenruotsalaisten syntyvyys näyttää?  Onko kieliryhmien välillä eroja?

Ajatushautomo Agenda on yhdessä Väestöliiton kanssa tarkastellut ruotsinkielisen Suomen syntyvyyttä. Pääpiirteissään suomenruotsalaisten käyrä kulkee samaan suuntaan kansallisen suuntauksen kanssa. Väestöliiton Anna Rotkirch ja Venla Berg ovat kuitenkin pystyneet osoittamaan muutamia kiinnostavia ja – suomenruotsalaisesta näkökulmasta – merkittäviä eroja.

Kenties huomionarvoisinta on se, että vuonna 2017 ruotsinkielisten kokonaishedelmällisyys oli 1,61 lasta naista kohden, kun koko maassa lukema oli 1,49. Molempien kieliryhmien käyrät olivat tosin laskusuuntaisia, mutta suomenruotsalaisten ei laskenut aivan yhtä jyrkästi alaspäin.

Fjalar Finnäs, ruotsinsuomalaisen väestönkehityksen asiantuntija, korostaa lisäksi yhtä piirrettä syntyvyyskeskustelussa. Finnäs toteaa, että kielellinen sekoittuminen saa aikaan suomenruotsalaisten määrän kasvua, kun lapset rekisteröidään ruotsinkielisiksi.

Pääkaupunkiseudulla kielellinen sekoittuminen on niin suurta, että vain kolmasosalla ruotsinkielisistä lapsista on kaksi ruotsinkielistä vanhempaa. Uhatusta vähemmistöasemastaan huolimatta lapset rekisteröidään yhä useammin ruotsinkielisiksi ja jos lähtökohtana pidetään lasten kieltä, ruotsinkielisten naisten hedelmällisyys nousee yli 40 prosenttia. Alhaisesta hedelmällisyystasosta huolimatta ruotsinkielisen väestön syntyvien lasten määrä vastaa hedelmällisyyslukua 2,1.

Nämä luvut on hyvä pitää mielessä, kun suomenruotsalaiset tuomiopäivän profeetat raakkuvat. Luonnollisesti on äärimmäisen tärkeää, että ruotsinkieliset rakenteet ovat kunnossa vähemmistön jatkuvuutta ajatellen. Mutta vähintään yhtä tärkeää on, että jälkikasvua syntyy. Tässä raportissa esitettyjen lukujen valossa tulevaisuus näyttää valoisalta ruotsinkielistä Suomea ajatellen. Suomenruotsalaisten jäälautta ei pienene, vaan kasvaa sittenkin.

 

Helsingissä 12.6.2018

Mattias Fagerholm
toiminnanjohtaja
Ajatushautomo Agenda

Pääpointit

– Ruotsinkielisten suomalaisten hedelmällisyysluku oli 1.61 vuonna 2017, kun se koko maan osalta oli 1.49.
– Vuodesta 1987 ruotsinkielisten hedelmällisyys on ollut suurempi kuin koko Suomen, poikkeuksena 1999–2006.
– Yleinen trendi on molemmissa kieliryhmissä sama ja lapsettomien suomalaisten määrä kasvaa erityisesti nuoremmassa ikäluokassa.
– Ruotsinkieliset saavat lapsia vähän vanhempina, mutta heistä tulee vanhempia hieman useammin kuin suomenkielisistä.
– Ruotsinkielisillä on ollut useammin suurperheitä, joihin on kuulunut kolme tai neljä lasta, mutta suurperheiden määrä vaikuttaa nyt vähenevän nopeammin ruotsinkielisten joukossa.

Tausta

Sekä hedelmällisyys että syntyvyys laskevat Suomessa jo kahdeksatta peräkkäistä vuotta. Lapsia syntyy vähemmän ja niitä syntyy myös vähemmän naista kohti. Lasku johtuu erityisesti siitä, että ensisynnyttäjiä on entistä vähemmän. Yhä suurempi osa nuorista aikuisista lykkää perheen perustamista, koska haluaa saada lapsia vanhempana tai ei halua lapsia lainkaan. Myös toisia ja kolmansia lapsia syntyy vähemmän verrattuna vuosituhannen vaihteeseen.

Vastaava muutos on käynnissä myös muissa Pohjoismaissa, joissa Ruotsia lukuun ottamatta on havaittu selvä syntyvyyden lasku 2010-luvulla (Kuvio 1). On kiinnostava, että myös Islannissa, jossa 2000-luvun alussa kokonaishedelmällisyys oli yli 2 lasta, ollaan vauhdilla menossa kohti syntyvyyttä, joka alittaa esimerkiksi Ruotsin lukuja. Myös Norjassa syntyvyyden kehitys on ollut vastaavaa kuin Suomessa, siitä huolimatta että Norjassa talous ei ole kärsinyt merkittävästi, kun taas meillä vuonna 2008 alkanut taloudellisen epävarmuuden aika on leimannut kokonaista sukupolvea. Ruotsissa kehitys on maltillisempaa mutta trendi sama.

Kuvio 1. Syntyvyys (kokonaishedelmällisyys) Pohjoismaissa 2006-2017.

Lähde: Väestöliitto, A. Rotkirch ja maiden tilastokeskukset.

Vaikuttaakin siltä, että etenkin kaikkein vauraimmissa länsimaissa kehitys kulkee kohti yhä myöhäisempää ja alhaisempaa syntyvyyttä, myös 2008 alkaneen talouskriisin jälkeen. Ihmisten haluttomuus saada lapsia, niin sanottu ”baby bust” -ilmiö herättää keskustelua myös brittiläisessä ja pohjoisamerikkalaisessa mediassa (ks. esimerkiksi Friedman 2013).

Kuten havainnollistetaan Kuviossa 2, useissa Euroopan maissa talouden kriisi vaikutti kokonaishedelmällisyyteen, joka sitten toipui kriisin ollessa ohi. Silti Pohjoismaissa ja muissa vauraissa maissa syntyvyyden lasku on jatkunut myös talouden toipumisen jälkeen. Koko Euroopassa on vuodesta 2008 lähtien syntynyt vähemmän lapsia naista kohti 20–29-vuotiaiden ikäryhmässä ja enemmän lapsia 30–39-vuotiaiden naisille. Lasten saamisen lykkääminen näkyy selvimmin 35–39-vuotiaiden naisten ikäryhmän aikaisempaa korkeammassa syntyvyydessä (Kuvio 2d).

Kuvio 2a–d. Muutokset kokonaishedelmällisyydessä ennen taloudellista kriisiä 2008, sen aikana ja sen jälkeen eri maissa, %.

Lähde: Kansaneläkelaitos, A. Miettinen ja Eurostat.

Yleisellä syntyvyystrendillä on erityinen merkitys Suomessa, jossa sekä lapsettomien määrä että monilapsisten vanhempien määrä on ollut pitkään suuri. Vaikka Pohjoismaiden kehityssuunta on samanlainen, Suomen luvut ovat viime vuosina olleet matalimmat; toki emme vielä tiedä lopullista syntyvyyttä ja vahvatkin heilahtelut ovat kokonaishedelmällisyydessä mahdollisia (Kuvio 1).

Suomessa lapsettomien määrän uskotaan kasvavan ja suomalaisista suurperheistä tulee yhä harvinaisempia, jos nykyinen kehitystrendi jatkuu. (Rotkirch et al. 2017; Berg 2018). Suurperheiden väheneminen on paitsi vääjäämätön seuraus lastensaannin lykkäämisestä, jolloin monet eivät enää ehdi saada kovin montaa lasta, heijastelee myös suomalaisten tämänhetkisiä toiveita. Yhä harvempi suomalainen haaveilee kolmesta tai useammasta lapsesta, ja yhä useampi suomalainen pitää ihanteenaan lapsettomuutta (Berg 2018).

Entä kielelliset erot?

Minkälaista syntyvyys sitten on Suomen ruotsinkielisen väestön keskuudessa? Ruotsinkielisten suomalaisten syntyvyydessä on eri aikoina ollut jonkin verran eroavaisuuksia valtaväestöön nähden. Kieliryhmien välillä ei 1970-luvun alussa ollut syntyvyyseroja, mutta hieman selkeämpi ero oli havaittavissa 1970-luvun puolivälissä, jolloin ruotsinkielisillä syntyvyys oli hieman alempi kuin suomenkielisillä (Finnäs 1987). Kehityksestä viime vuosien aikana ei ole esitetty tarkempaa tietoa.

Esittelemme tässä ensin tuoreita, julkaisemattomia viime vuosia koskevia tilastoja. Lisäksi tarkastelemme kieliryhmien välisiä eroja miesten ja naisten lapsiluvussa eri ikäryhmissä sekä koulutustason mukaan. Kielellä viitataan tässä ainoastaan äidin virallisesti rekisteröityyn kieleen. Se tarkoittaa, että tosiasiallista kieliryhmään kuulumista, monikielisyyttä tai kielen vaihtamista ei ole voitu huomioida näissä tuloksissa. Osassa analyyseistä mukana on myös joitakin Ruotsissa syntyneitä ruotsinkielisiä henkilöitä. On myös muistettava että tässä tarkastellaan yksilöitä, ei pareja. Aiemmasta tutkimuksesta tiedämme, että esimerkiksi avioeroriski ja lapsikuolleisuus vaihtelevat sen mukaan, onko kyseessä pariskunta, jonka molemmat osapuolet ovat suomen- tai ruotsinkielisiä tai sekakielisestä liitoista (Saarela & Finnäs 2014; Finnäs & Saarela 2014; Saarela et al. 2016). Näitä eroja emme siis tässä selvityksessä pysty ottamaan huomioon.

Ruotsinkielisten syntyvyys Suomessa, 1987–2017

Kokonaishedelmällisyysluku kuvaa sitä, kuinka monta lasta nainen keskimäärin saisi elämänsä aikana, jos hän saisi lapsia siihen tahtiin kuin hedelmällisessä iässä olevat naiset tiettynä vuonna lapsia ovat saaneet. Suomen ruotsinkielisillä kokonaishedelmällisyys on 1980-luvun lopulta lähtien seurannut koko maan hedelmällisyyskehitystä, mutta kehityksessä on ollut joitakin mielenkiintoisia eroja (Kuvio 3). Ensinnäkin hedelmällisyys on ollut ruotsinkielisten keskuudessa jonkin verran suurempi kuin koko maassa lähes koko ajanjakson ajan. Tilanne on samanlainen uusimmissa tilastoissa: vuonna 2017 ruotsinkielisten yhteenlaskettu hedelmällisyys oli 1,61 lasta naista kohden, kun hedelmällisyysluku koko maan osalta oli 1,49. Toiseksi vuosituhannen vaihteessa, vuosien 1999–2005 välillä, oli jakso jolloin ruotsinkielisten hedelmällisyys oli sama tai alempi kuin suomenkielisten. Tämä voi viitata esimerkiksi siihen, että ruotsinkieliset naiset joko aikaistivat lastensaantiaan 1990-luvun lopulla tai lykkäsivät lasten hankintaa myöhempään 2000-luvun alussa, verrattuna muuhun Suomeen.

2000-luvun alkupuolella hedelmällisyys kasvoi ruotsinkielisten keskuudessa hieman hitaammin mutta jyrkemmin kuin suomenkielisten, kun taas nykyinen laskeva trendi on ollut hieman loivempi ruotsinkielisillä.

Kuvio 3. Kokonaishedelmällisyysluku koko Suomen ja Suomessa asuvien ruotsinkielisten osalta 1987–2017.

Lähde: Väestöntutkimuslaitos, A. Rotkirch; Väestömuutokset 2014; Tilastokeskus Tietokannat ja T. Nikander, julkaisematon tilasto.

2000-luvun alussa syntyi vuosittain noin 2700 lasta äideille, jotka oli rekisteröity ruotsinkielisiksi. Viime vuosina syntyneitä on vuositasolla ollut noin 2500 lasta. Vuosi 2009 oli toistaiseksi tämän vuosituhannen ennätysvuosi ruotsinkielisten syntyvyydessä. Tuona vuonna ruotsinkielisille (Suomessa syntyneille) äideille syntyi yli 2800 lasta ja kyseisen väestönosan hedelmällisyysluku oli yli 1.9. (Väestömuutokset 2015; Tilastokeskuksen julkaisematon tilasto.) 2000-luvulla on vuosittain syntynyt 55–90 lasta ruotsinkielisille äideille, jotka eivät ole syntyneet Suomessa, keskimäärin 69 lasta vuodessa.

Seuraavaksi esitämme myös naisten kokonaishedelmällisyyden kehitystä vertailemalla vain suomalaistaustaisia naisia äidinkielen (suomi vai ruotsi) mukaan (Kuvio 4). Tulos on samankaltainen kuin edeltävässä, eri tavalla tehdyssä vertailussa.

Kuvio 4. Kokonaishedelmällisyys suomalaistaustaisilla suomen- ja ruotsinkielisillä naisilla, 2000–2016.


Lähde: Väestöliitto, V. Berg ja Tilastokeskus.

 

Lasten lukumäärä ruotsin- ja suomenkielisten keskuudessa eri ikäryhmissä

Syntyvyys on alentunut Suomessa kaikissa ikäryhmissä, mutta eniten nuorimmilla, mikä heijastelee lastensaannin ajoituksen jatkuvaa myöhentymistä. Emme kuitenkaan vielä pysty ennustamaan, missä määrin nykyinen syntyvyyden lasku peilaa suomalaisten lopullista lapsilukua tulevaisuudessa eli sitä, kuinka moni vielä saa (lisää) lapsia ja missä iässä. Suomen kaltaisissa maissa, joissa syntyvyys on matala tai erittäin matala, on odotettavissa, että kokonaishedelmällisyyden kehitys on epätasaista ja ”sahaavaa” (Sobotka 2017): lastensaannin ajoittamisen vaihtelut vaikuttavat vuosittain laskettavaan kokonaishedelmällisyyslukuun, mutta eivät välttämättä lopulliseen saavutettuun lapsimäärään. Tarkastelemme seuraavaksi suomalaisten lapsimääriä (0, 1, 2, 3 ja 4 lasta tai enemmän), kieli- (Suomessa syntyneet ruotsinkieliset ja suomenkieliset) ja ikäryhmien mukaan vuosina 2006 ja 2016. (Kuviot 5a-b).

Kuten kokonaishedelmällisyys, myös lapsimäärät ovat hiukan korkeampia ruotsinkielisillä kuin suomenkielisillä suomalaisilla (Kuvio 5a).  Hedelmällisen iän loppupuolella ruotsinkieliset ovat suomenkielisiä harvemmin lapsettomia. Nuoremmissa ikäryhmissä ruotsinkieliset taas ovat suomenkielisiä useammin lapsettomia, koska ruotsinkieliset saavat lapsia keskimäärin hieman vanhempina. 25–29-vuotiaiden naisten joukossa vuosien 2006 ja 2016 välillä on kuitenkin tapahtunut muutos (Kuvio 5b). Tässä ikäryhmässä suomenkielisten lapsettomien naisten osuus on kasvanut enemmän kuin ruotsinkielisillä, ja lapsettomien osuudet ovat heillä nykyään lähes yhtä suuret (sama tulos koskee niitä ikäryhmiä, joita ei näytetä tässä, 30–34- ja 40–44-vuotiaat). Molemmissa kieliryhmissä ja kaikissa ikäryhmissä lapsettomien määrä on kasvanut muutamalla prosenttiyksiköllä kymmenessä vuodessa. Poikkeuksena ovat ainoastaan 35–39-vuotiaat ruotsinkieliset miehet, joiden parissa lapsettomuus on yhtä yleistä nyt kuin vuonna 2006.

Lapsettomuuden lisääntymisen lisäksi kymmenessä vuodessa myös sellaisten vanhempien määrä, joilla lapsia on 3, 4 tai enemmän, on vähentynyt. Kolmilapsisten miesten ja naisten osuudet ovat pienentyneet merkittävästi molemmissa kieliryhmissä, naisilla yli kymmenen prosenttia. Nelilapsisten osuudet sen sijaan ovat pysyneet suomenkielisillä suunnilleen samoina, mutta ruotsinkielisillä pienentyneet noin neljänneksellä. Aiemmista vuosikymmenistä poiketen ruotsinkieliset saavat nykyään harvemmin neljä lasta tai enemmän verrattuna suomenkielisiin vanhempiin (tämä koskee myös 40–44-vuotiaita vuonna 2016, ei kuviota).

Kuvio 5a. Lasten määrä eri kieli- ja ikäryhmissä 2006 ja 2016, miehet.


Lähde: Tilastokeskus

Kuvio 5b. Lasten määrä eri kieli- ja ikäryhmissä 2006 ja 2016, naiset.

Lähde: Tilastokeskus.

Koulutus, lasten lukumäärä ja kieliryhmään kuuluminen

Lopuksi tarkastelemme lasten lukumäärää 35–39-vuotiailla vuosina 2006 ja 2016 kieliryhmän, sukupuolen ja koulutuksen mukaan. Kaikissa pylväspareissa suomenkieliset ovat vasemmalla ja ruotsinkieliset oikealla. Huomaa, että keskimmäinen sarake, alimman korkeakoulutuksen (ns. opistotaso) saaneet suomalaiset, edustaa huomattavasti pienempää kansanryhmää kuin muut ryhmät, erityisesti vuonna 2016, jolloin tämän tasoinen koulutus oli Suomesta jo käytännössä loppunut.

Kuvio 6a. Lapsimäärä 35–39-vuotiaiden miesten keskuudessa koulutustason ja kielen mukaan (suomi vasemmalla, ruotsi oikealla) vuonna 2006.

Lähde: Tilastokeskus.

Kuvio 6b. Lapsimäärä 35–39-vuotiaiden miesten keskuudessa koulutustason ja kielen mukaan (suomi vasemmalla, ruotsi oikealla) vuonna 2016.

Kuten kuviot 6a ja 6b havainnollistavat, miehillä koulutustaso on selkeässä käänteisessä yhteydessä lapsettomuuteen: lapsettomien miesten osuus pienenee koulutustason noustessa. Lapsettomuus on kasvanut muutamalla prosenttiyksiköllä vuosina 2006–2016 useimmissa ryhmissä, eniten vähän koulutettujen ja ruotsinkielisten alemman korkeakoulututkinnon suorittaneiden miesten keskuudessa. Kaikissa koulutusluokissa ruotsinkieliset ovat harvemmin lapsettomia kuin suomenkieliset, ja erot ovat selvimpiä korkeimmin koulutettujen miesten joukossa.

Suurperheiden isien (3+ lasta) määrä on vähentynyt selvästi viime vuosikymmenen aikana kaikissa koulutusluokissa, ja ruotsinkielisten joukossa vielä enemmän kuin suomenkielisten joukossa. Erityisen paljon suurperheellisten miesten osuus on pienentynyt alemman korkeakoulutuksen saaneiden ruotsinkielisten miesten joukossa. Naisten vastaavat luvut ovat tarkasteltavissa Kuvioissa 7a  ja 7b.

Kuvio 7a.  Lapsimäärä 35–39-vuotiaiden naisten keskuudessa koulutustason ja kielen mukaan (suomi vasemmalla, ruotsi oikealla) vuonna 2006.

Lähde: Väestöliitto, Venla Berg ja Tilastokeskus.

Kuvio 7b. Lapsimäärä 35–39-vuotiaiden naisten keskuudessa koulutustason ja kielen mukaan (suomi vasemmalla, ruotsi oikealla) vuonna 2016.


Lähde: Väestöliitto, Venla Berg ja Tilastokeskus.

35–39-vuotiailla naisilla koulutus ei ole niin vahvasti yhteydessä lapsettomuuteen kuin miehillä. Vuonna 2006 lapsettomuus oli suomenkielisillä yleisintä ylemmissä koulutusluokissa ja ruotsinkielisillä sekä matalimmin että korkeimmin koulutetuilla. Tässä on huomattava, että sellaisten suomalaisten naisten määrä, joilla on perustason tai tuntematon koulutus, on vähäinen koko väestössä. Ruotsinkielisillä naisilla lapsettomuus oli harvinaisempaa kuin suomenkielisillä, erityisesti korkeammissa koulutusluokissa.

Kymmenessä vuodessa lapsettomuus lisääntyi selvästi alemmissa koulutusluokissa, mutta jopa hieman väheni korkeammin koulutettujen naisten keskuudessa. Erot suomen- ja ruotsinkielisten naisten välillä säilyivät, paitsi matalimmin koulutettujen joukossa. Tässä ryhmässä ruotsinkielisten naisten lapsettomuus on noussut niin paljon, että heidän osuutensa on tällä hetkellä suurempi kuin vastaavassa suomenkielisessä ryhmässä.

Kuten miehillä, niiden 35–39-vuotiaiden naisten osuus, joilla on kolme tai enemmän lapsia, on vähentynyt kymmenessä vuodessa molemmissa kieliryhmissä. Ruotsinkielisillä pudotus on ollut jyrkempää ja koskee kaikkia koulutusluokkia, kun taas suomalaisilla merkittävä pudotus koskee ainoastaan korkeimmin koulutettuja. Vuonna 2006 suurperheellisten suomenkielisten naisten osuus oli matalissa koulutusluokissa suurempi kuin ruotsinkielisten ja korkeakoulutettujen joukossa taas pienempi. Vuoteen 2016 tultaessa erot korkeakoulutettujen suomen- ja ruotsinkielisten suurperheellisten naisten osuuksissa olivat pienentyneet lähes olemattomiksi.

Pohdinta

Aikaisempi tutkimus on osoittanut, että ruotsinkielisillä on suomenkielisiä suomalaisia vähemmän avioeroja, parempi terveys, pidempi elinikä, vähemmän työttömyyttä ja korkeampi koulutustaso (Finnäs 1986; Saarela & Finnäs 2003; Saarela & Finnäs 2014; Saarela, Cederström & Rostila 2016). Saarela ja Finnäs (2014) arvelevat, että vahvempi sosiaalinen integraatio voi selittää avioliittojen vakauden ruotsinkielisten parien keskuudessa. Myös subjektiivinen tyytyväisyys parisuhteeseen on suurempi suomenruotsalaisten keskuudessa suomenkielisiin verrattuna (Kontula 2013).

Näiden tulosten pohjalta ruotsinkielisten vähäisempi lapsettomuus ei ole yllättävää. Hieman yllättävänä voidaan sen sijaan ehkä pitää vuosituhannen vaihteen ”notkahdusta” ruotsinkielisten hedelmällisyydessä. Sen syyt ovat vielä tutkimatta. Suomessa on perinteisesti ollut eurooppalaisittain paljon niitä, joilla on kolme tai enemmän lasta. Siksi suurperheiden määrän väheneminen on odottamaton trendi. Suomenruotsalaisten keskimääräistä korkeampaa syntyvyyttä vasten on vielä odottamattomampaa, että tämä suurperheiden vähentyminen on kymmenessä viime vuodessa koskenut erityisesti ruotsinkielisiä suomalaisia. Tämänkin ilmiön syvempi ymmärtäminen vaatii lisätutkimusta, muun muassa tarkastelemalla erilaisia kieliyhdistelmiä parisuhteissa.

Kiitokset

Tutkimus on osa Familjeliv-tutkimushanketta jota on rahoittanut Svenska Kulturfonden.

Kiitämme myös Tilastokeskusta, erityisesti Timo Nikanderia, Matti Saarta ja Joni Rantakaria sekä Kansaneläkelaitoksen Anneli Miettistä yhteistyöstä.

Lähteet

Befolkningsförändringar 2014. Statistikcentralen. www.stat.fi/tup/julkaisut/tiedostot/julkaisuluettelo/yvrm_vamu_201400_2016_14246_net.pdf

Berg, V. (2018). Suomalaiset haluavat nykyään vähemmän lapsia kuin ennen. Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen Tietovuoto: http://www.vaestoliitto.fi/tieto_ja_tutkimus/vaestontutkimuslaitos/tietovuodot/touko-2018-tietovuoto/

Familjeliv, forskningsprojekt. http://www.vaestoliitto.fi/tieto_ja_tutkimus/vaestontutkimuslaitos/perhetutkimus/familjeliv/

Finnäs, F. (1986). Den finlandssvenska befolkningsutvecklingen 1950–1980: en analys av en språkgrupps demografiska utveckling och effekten av blandäktenskap. Svenska Litteratursällskapet i Finland.

Finnäs, F. & J. Saarela (2014). Infant mortality and ethnicity in an indigenous European population: Novel evidence from the Finnish population register. Scientific Reports, 4, 4214.

Kontula, O. (2013). Yhdessä vai erikseen? Tutkimus suomalaisten parisuhteiden vahvuuksista, ristiriidoista ja erojen syistä. Perhebarometri 2013. Väestöntutkimuslaitos – Katsauksia E 47/2013. Helsingfors: Väestöliitto.

Mäki, M. (2017). Finsk- och svenskspråkiga gifter sig allt oftare med varandra. Väestöntutkimuslaitos, Tietovuoto, marraskuu 2017. www.vaestoliitto.fi/tieto_ja_tutkimus/vaestontutkimuslaitos/tietovuodot/informationslacka-for- november-2/

Rotkirch, A., K. Tammisalo, A. Miettinen & V. Berg (2017). Miksi vanhemmuutta lykätään? Nuorten aikuisten näkemyksiä lastensaannista. Perhebarometri 2017. Väestöntutkimuslaitos Katsauksia E51. Helsinki: Väestöliitto.

Saarela, J., & Finnäs, F. (2003). Social background and education of Swedish and Finnish speakers in Finland. European Journal of Education, 38(4), 445–456.

Saarela, J., & Finnäs, F. (2014). Transitions within and from ethno-linguistically mixed and endogamous first unions in Finland. Acta Sociologica, 57(1), 77–92.

Saarela, J., A. Cederström, & M. Rostila (2016). Birth order and mortality in two ethno-linguistic groups: register-based evidence from Finland. Social Science & Medicine 158: 8–13.

Sobotka, T. (2017). Post-transitional fertility: the role of childbearing postponement in fuelling the shift to low and unstable fertility levels. Journal of Biosocial Science, 49(S1), S20–S45.

Fjalar Finnäs: ”Ruotsinkielisyydelle kuuluu hyvää”

Suomen ruotsinkieliset eroavat väestöllisesti monin tavoin suomenkielisistä. Kenties merkittävimpänä erona ovat selkeästi kauniimmat kuolleisuustilastot ja pienempi avioeroriski. Suomenruotsalaisten työttömyysluvut ja ennenaikaiselle eläkkeelle jääneiden määrät ovat nekin huomattavasti pienempiä. Kun ottaa huomioon nämä seikat sekä sen, että suomenruotsalainen asutus on keskittynyt rannikkoalueille, on jossakin määrin yllättävää, että kieliryhmien välillä ei ole sanottavia eroja syntyvyyden suhteen. Kuten kuvasta 1 (Rotkirch & Berg) käy ilmi, ruotsinkielisten naisten keskimääräinen lapsiluku on käytännöllisesti katsoen laskenut samalle tasolle kuin koko maassa viimeksi kuluneiden kolmenkymmenen vuoden aikana. Tässä mielessä ei siis näyttäisi olevan olemassa erityisesti suomenruotsalaista, koko väestöstä poikkeavaa käyttäytymismallia. Alueellisen jakautumisen ja syntyvyyslukujen alueellisten erojen valossa asiaa on kuitenkin perusteltua tarkastella lähemmin. Miltä näyttää tilanne esimerkiksi alueilla, joilla asuu sekä suomen- että ruotsinkielistä väestöä?

Onko kielellä vaikutusta?

Tilastokeskuksen julkaiseman tilaston perusteella laskettiin sekä ruotsinkielisten että suomenkielisten naisten keskimääräiset syntyvyysluvut alueittain vuosina 2013–15 (kuva 1). Kun tutkittiin pelkästään ruotsinkielisiä ja kaksikielisiä alueita, ruotsinkielisten naisten keskimääräinen lapsiluku oli 1,73, kun suomenkielisillä naisilla luku oli ainoastaan 1,44. Onko kielellä siis kuitenkin vaikutusta?

Kuva 1. Yhteenlaskettu syntyvyys alueittain ruotsin- ja kaksikielisillä alueilla naisten äidinkielen mukaan 2013–15.

Joitakin suoria havaintoja on mahdollista tehdä. Yhtenäistä, kaikki asuinalueet kattavaa ja suomenruotsalaisuuteen perustuvaa syntyvyysmallia ei ole havaittavissa, mutta sen sijaan voidaan nähdä merkittäviä alueellisia eroja. Ruotsinkielisillä naisilla on Turunmaan alueella keskimäärin 1,43 lasta, kun Pohjois-Pohjanmaalla luku on 2,25. Kuntatasolla jakauma on vieläkin selvempi: Luodossa syntyvyysluku on suurin, 3,4 lasta naista kohti. Keskiarvo 1,73 ei siis lopulta anna todellista kuvaa tilanteesta.

Yleisenä piirteenä voidaan havaita, että ruotsinkielisten syntyvyysluku laskee pohjoisesta etelämmäs siirryttäessä, mutta luku on myös pienempi asutuskeskuksissa kuin reuna-alueilla. Kaikkein pienimpiä luvut ovat Turunmaan alueella, jossa näkyy Turun ja pääkaupunkiseudun vaikutus. Osaltaan tämä selittyy sillä, että opiskelukaupungeissa on paljon nuoria naisia, jotka eivät vielä ole perustaneet perhettä, mutta jotka kuitenkin vaikuttavat syntyvyystilastoihin. Pohjois-Pohjanmaan ja erityisesti Luodon suuret syntyvyysluvut johtuvat siitä, että suuri osa väestöstä kuuluu lestadiolaiseen herätysliikkeeseen. Olisi mielenkiintoista tehdä luokittelu naisten synnyinpaikan eikä nykyisen asuinpaikan perusteella, jos tarvittavat tiedot vain olisivat käytettävissä.

Kieliryhmien vertailun vaikeutta kuvaa myös se, että vaikka syntyvyys näyttääkin olevan yhtä suurta koko maan lukuja tarkasteltaessa, tämä ei pidäkään enää paikkaansa, kun näkökulma rajataan pelkästään kaksikielisille alueille. Näillä alueilla suomenkielisten naisten lapsiluvun keskiarvo jäi alle 1,5:n.

Vielä merkittävämmin suomenkielisten naisten syntyvyyslukemien keskiarvoa pienentävät Turku ja Turunmaa sekä pääkaupunkiseutu; muilla alueilla syntyvyys naista kohden on lähempänä kahta. Ahvenanmaalla asuvien suomenkielisten naisten poikkeuksellisen korkeat luvut voivat olla tilastollinen sattuma, koska suomenkielisen väestön määrä Ahvenanmaalla on vähäinen, mutta todennäköinen syy voi olla se, että useimmat suomenkielisistä Ahvenanmaalla asuvista naisista ovat naimisissa tai avoliitossa.

Toisin kuin avioero- ja työttömyysriskin sekä kuolleisuuden suhteen, joiden kohdalla ruotsinkielisyydestä näyttäisi olevan etua riippumatta alueellisista tai muista jakoperusteista, kielellä ei näyttäisi olevan yleistä vaikutusta syntyvyyslukuihin. Kieliryhmien väliset erot eivät ole samanlaisia kaikilla alueilla, vaan vaihtelua on sekä suunnassa että laajuudessa. Yksiselitteisesti voidaan siis päätellä, että erityistä suomenruotsalaista syntyvyyskäyttäytymistä ei ole havaittavissa. Syitä eri vertailuryhmien välisiin eroihin ja yhteneväisyyksiin on siis haettava muualta kuin kielestä.

Kielten sekoittuminen lisää ruotsinkielisten lasten suhteellista määrää

Merkittävä tekijä suomenruotsalaisen väestörakenteen kehityksessä on myös parisuhteiden myötä syntyvä kielirajan ylittävä kielten sekoittuminen. Viimeksi kuluneiden vuosikymmenten aikana suurimmassa osassa uusista pariskunnista, joissa yksi osapuoli on ruotsinkielinen, toinen on puolestaan suomenkielinen. Yksi seuraus tästä on, että suomenruotsalaisen väestön syntyvyyden käsite muuttuu monimutkaiseksi etenkin, jos ei keskitytä erityisesti naisten syntyvyyskäyttäytymiseen, vaan tutkitaan yleisemmin kokonaisen väestöryhmän tilannetta syntyneiden lasten lukumäärän perusteella. Suomenruotsalaisuuden näkökulmasta jälkimmäinen on käytännön tasolla merkittävämpi tieto.

Seurauksena on, että kaksikielisten perheiden lasten äidinkieli ei määräydy automaattisesti äidin kielen mukaan. Kaikkien ruotsinkielisten äitien lapsista ei siis tule ruotsinkielisiä[1], mutta toisaalta ruotsinkielisten isien lapsista voi tulla ruotsinkielisiä, vaikka äiti olisikin suomenkielinen. 1970-luvulla muodollisesti kaksikielisten perheiden lapsista tuli pääosin suomenkielisiä, mutta ruotsin kielen asema on vahvistunut, ja vuosituhannen vaihteen jälkeen kahdesta kolmasosasta kaksikielisten perheiden lapsista on tullut ruotsinkielisiä. Ruotsinkielisten osuus siis kasvaa.

Kun vuonna 2016 ruotsinkielisille naisille syntyi 2 571 lasta ja alle vuoden ikäisiä ruotsinkieliseksi ilmoitettuja lapsia oli vuodenvaihteessa 3 116, voidaan päätellä, että kyse ei ole täysin marginaalisista eroista. Kyseessä ovat lisäksi alustavat tiedot lasten kielestä, ja kuvaa tarkentaa tieto, että vuoden 2017 alussa yksivuotiaita ruotsinkielisiä lapsia oli 3 215[2]. Ruotsinkielisten lasten lukumäärä oli siis neljäsosan suurempi kuin ruotsinkielisille naisille syntyneiden lasten määrä.

Tämä merkitsee sitä, että jos ruotsinkielisten syntyvyyslukujen lähtökohdaksi otetaan lapsen kieli, saadaan merkittävästi suurempi luku kuin varsinaisista syntyvyystilastoista (kuva 2). Suomenruotsalaisen väestön syntyvyys on siis tosiasiallisesti vuosien ajan ollut suurempi kuin ilmoitettu syntyvyyslukema 2,1. Aivan viime vuosina luku on yleistä suuntausta mukaillen ollut selvässä laskussa.

[1] Kielen problematiikkaan ei tässä syvennytä enempää, vaan ruotsin- tai suomenkielisyys määritellään henkilön rekisteröidyn kielen perusteella eikä varsinaisen kielellisen taidon tai kielenkäytön mukaan.

[2] Lapsen äidinkieli ilmoitetaan, kun lapsi liitetään väestörekisteriin, mikä tapahtuu usein kastamisen yhteydessä. Tieto vuoden lopulla syntyvän lapsen äidinkielestä ei välttämättä ehdi mukaan saman vuoden väestötilastoihin, ja näiden lasten kohdalla ilmoitetaan väliaikainen kielitieto äidin kielen perusteella. Äidinkielitieto merkitään korjattuna seuraavan vuoden tilastoihin.

Kuva 2. Yhteenlaskettu syntyvyys 19752015. Ruotsinkielisten äitien luvut ja ruotsia äidinkielenään puhuvien lasten määrä omina käyrinään.

Äidin ja lapsen kieltä koskevia syntymätilastotietoja ei ole julkaistu, mutta Tilastokeskuksen julkaisemissa väestön kokonaistietoja koskevissa taulukoissa on ilmoitettu syntyneiden ruotsinkielisten lasten määrä. Alle yksivuotiaista saatujen vuodenvaihteen tietojen avulla voidaan niin ikään arvioida syntyneiden määrä ja sitä kautta lapsen kielen mukaiset syntyvyysluvut. Vuosina 2013–15 ruotsinkielisten yhteenlaskettu lapsen kieleen perustuva syntyvyyslukema nousi 2,12:een (kuva 3). Pääkaupunkiseudulla kielten sekoittuminen on niin yleistä, että ainoastaan kolmasosalla ruotsinkielisistä lapsista on kaksi ruotsinkielistä vanhempaa. Vähemmistöasemasta huolimatta lasten kieleksi merkitään usein ruotsi, ja lapsen kielen perusteella ruotsinkielisten naisten syntyvyysluku nousee yli 40 prosenttia. Alhaisesta syntyvyystasosta huolimatta ruotsinkieliselle väestölle syntyy niin paljon ruotsinkielisiksi rekisteröityjä lapsia, että syntyvyyslukema vastaa tasoa 2,1. On merkille pantavaa, että kielten sekoittuminen tasoittaa alueellisia eroja. Voimakkaasti ruotsalaispainotteisilla alueilla kaksikielisiä pariskuntia on vähemmän, eikä ruotsinkielisten lasten määrän suhteellinen määrä näin voi kasvaa kovin suureksi.

Kuva 3. Ruotsinkielisille äideille vuosina 2013–15 syntyneiden lasten määrä alueittain sekä arvioidut luvut syntyneiden ruotsinkielisten lasten määrän mukaan laskettuina.

Onko ruotsinkielisten pienemmällä avioeroriskillä vaikutusta?

Syntyvyydessä havaittuja eroja ei oikeastaan voida selittää tavallisten syntyvyystilastojen perusteella. Ilmeiseltä näyttää myös, että kieli ei ole syntyvyyttä oleellisesti määrittelevä tekijä. Ruotsinkielisten pienemmällä avioeroriskillä on mahdollisesti epäsuora vaikutus, mutta tämän vaikutusta syntyvyyteen ei elinkaaritasolla ole tiettävästi tutkittu. Yhtäältä avioero vaikuttaa todennäköisesti siten, että lapsia syntyy vähemmän, mutta toisaalta tilanne voi myös korjaantua uuden suhteen solmimisen myötä. Vaikka kieliryhmien välinen avioeroriskin ero onki hätkähdyttävä, sen todellinen vaikutus syntyvyyteen on todennäköisesti sangen marginaalinen.

Syntyvyys liitetään perinteisesti avioliittoon ja siviilisäätyä onkin pidetty merkittävänä tekijänä syntyvyystutkimuksissa. Nykyaikaan tämä ei kuitenkaan enää päde, koska rekisteröimättömät suhteet ovat yleistyneet niin, että siviilisäädyn perusteella ei ole mahdollista tehdä päteviä tulkintoja tai päätelmiä. Kun 1970-luvun alussa vain alle seitsemän prosenttia lapsista syntyi avioliiton ulkopuolella, prosenttiluku on nykyisin jo miltei 45. Ensisynnyttäjistä suurin osa on todennäköisesti naimattomia. Myös avoliittojen suhteen on suuria alueellisia eroja, mutta kielellä puolestaan ei näyttäisi olevan asiassa ratkaisevaa merkitystä.

Synnyttäjien keskimääräinen ikä on kasvanut trendinomaisesti jo useiden vuosikymmenten ajan. Tämä koskee erityisesti ensisynnyttäjiä, ja tärkeä kysymys onkin, onko kyse ainoastaan synnytysiän myöhäistymisestä vai johtaako tilanne myös lapsettomien määrän kasvuun. Mietittäessä suomalaisten nykyperheiden pientä lapsilukua voisi ajatella, että hedelmällisiä vuosia olisi periaatteessa riittävästi, jotta lasten määrä pysyisi nykyisellä tasolla myös silloin, kun lapsia saadaan hiukan myöhemmällä iällä. Toisaalta käytettävissä on kuitenkin lyhyempi aika saada lapsia hedelmällisyyden jo heikennyttyä, mikä todennäköisesti alentaa syntyvyyttä. Myös mahdollisuus saada lapsia useista suhteista pienenee. On epätodennäköistä, että johonkin kieliryhmään kuuluminen sinänsä vaikuttaisi asiaan. Näiden tekijöiden perusteellinen selvittäminen edellyttäisi pitkän aikavälin tutkimuksia, jotka perustuisivat tarkempiin rekisteritietoihin.

”Ruotsinkielisyydelle kuuluu hyvää”

Ruotsinsuomalaisesta näkökulmasta voidaan sanoa, että syntyvyystaso ei sinänsä ole ongelma tai haaste, sillä kielten sekoittuminen lisää merkittävästi ruotsinkielisiksi rekisteröityjen lasten määrää. Haasteena lienee ensisijaisesti se, kuinka lasten kielellinen kehittyminen tapahtuu käytännössä. Tällä hetkellä ruotsinkielisyydelle kuuluu hyvää, sillä vaikka varsinaisesta kielen käyttämisestä ei olekaan tietoja, voidaan havaita, että ruotsinkielisissä kouluissa opintonsa aloittavien määrä on suurempi kuin ruotsinkielisiksi rekisteröityjen määrä. Syksyllä 2017 ruotsinkielisiin kouluihin kirjautui 4 044 koulunaloittajaa, vaikka rekisterissä oli vain 3 648 äidinkieleltään ruotsinkielistä seitsenvuotiasta. Ruotsinkielisissä kouluissa opiskelevien määrään vaikuttaa todennäköisesti myös se, että oppilaina on muitakin kuin äidinkieleltään suomen- tai ruotsinkielisiä.

 

Teksti: Fjalar Finnäs

Finnäs on erikoistunut suomenruotsalaisen väestörakenteen tutkimukseen. Hän jäi eläkkeelle Åbo Akademista vuonna 2016.

 

Esitys perustuu muun muassa seuraaviin lähteisiin ja tietomateriaaliin:

Finnäs, F. (1986). Den finlandssvenska befolkningsutvecklingen 1950-1980. En analys av en språkgrupps demografiska utveckling och effekten av blandäktenskap. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors.

Finnäs, F. (2000). Tvåspråkiga familjer i statistikens ljus. Institutet för finlandssvensk samhällsforskning, Vasa. Forskningsrapport nr 37.

Finnäs, F. (2013). Finlandssvenskarna 2012. Finlandssvensk rapport nr 45. Svenska Finlands folkting.

Finnäs, F. (2015). Tvåspråkiga familjer och deras betydelse för demografin. Sivut 201–220, Tandefelt, Marika Gruppspråk, samspråk, två språk. Svenska litteratursällskapet i Finland.

Tilastokeskuksen väestötietoihin liittyvässä Väestö-sarjassa julkaistut tilastotiedot sekä Tilastokeskuksen ylläpitämistä julkisista sähköisistä tietorekistereistä kerätyt tiedot.